Posetiivi

English Time

2009-05-12T21:25:00.003+03:00

Palauduin eilen kotimaahan neljän yön Manchesterin reissulta. Olin potenut jo lähes vuoden ajan kovaa matkakuumetta. Halusin päästä hetkeksi pois näistä omista ympyröistä ja nähdä vähän muutakin elämää. Edellisestä kunnon ulkomaanmatkastani (Ruotsia ei lasketa) oli ehtinyt kulua jo vuosia, ja passikin oli mennyt vanhaksi aikoja sitten. Eli kyllä, matka tuli tarpeeseen ja teki hyvää.

Matkan plussat:

+ Kaikki sujui jouhevasti. Siirtyminen paikasta A paikkaan B ei tuottanut ongelmia, junayhteydet olivat loistavat ja junat kulkivat ajallaan. Tällaiset suomalaistoopetkin osasivat ostaa liput, löysivät oikeaan junaan ja tajusivat hypätä oikealla asemalla pois.
+ Paikallisten ystävällisyys. Vieraanvaraisuus tuli esiin etenkin Heptonstallin Cross Inn -pubissa, jossa pubin pitäjä maistatteli meillä kaikki talon oluet, jotta osasimme varmasti tilata mieluista juotavaa.
+ Tekemämme reissu Hebden Bridgeen. Rakastuin Englannin maaseutuun, ja haluan sinne pian takaisin. Mikään ei ole kauniimpi tai runollisempi maisema, kuin vihreät niityt, korkeat kukkulat ja vanhat kivitalot. Hebden Bridge on suosittu vaelluskohde ja siellä on paljon kävelyreittejä; suunnitelmissa onkin jo uusi reissu, jolle pakataan mukaan hyvät lenkkarit, verkkarit ja juomapullo.
+ Pääsin Sylvia Plathin haudalle. Se oli iso juttu, ja itku pääsi. Hauta tuntui olevan tärkeä monelle, sillä se oli täynnä kukkia ja monenlaisia esineitä. Jätin minäkin itsestäni sinne jotain... ja otin mukaani ainutlaatuisen muiston.
+ Manchesterin nähtävyydet. Ihania kirjastoja ja upeita goottirakennuksia. Vanhoja taloja ja modernia arkkitehtuuria rinta rinnan, sulassa sovussa.
+ Kaupungin siisteys. Missään ei näkynyt roskia, kadut oli lakaistu puhtaaksi viimeisen päälle, siivoojia näkyi katukuvassa aivan eri tavalla kuin Suomessa. Viihtyisyys lisääntyy kummasti, kun puistot eivät ole täynnä mäyräkoiran kuoria tai tupakan tumppeja. Eikä tuolla kyllä hirveästi mitään graffittitöherryksiäkään tainnut olla.
+ Shoppailu! Lähdin matkalle puolinaisen matkalaukun kanssa, takaisin tuli täyteen ahdettu laukku, jonka saumat anoivat armoa. Ostin etenkin kirjoja, mutta kyllä sieltä muutama vaatekappalekin mukaan tarttui. Jopa kaksi Englannin futispaitaa, go figure! Niitten kanssa on hyvä lenkkeillä...
+ Pubien ruoat. Rasvaista, epäterveellistä ja niiiiin hyvää. Aina oli ähky, kun pubista ulos käveli. Ja nyt maistuu salaatti taas kummasti.
+ Viiniä sai ruokakaupasta. Voi iloa, voi onnea. Haluan muuten Tescon heti Suomeen.

Miinukset:

- Englantilaiset vesihanat. Siis miksi kuumalle ja kylmälle vedelle on pakko olla oma vipunsa? Ja miksi ne vivut on pakko muotoilla niin sileiksi, että saippuaisella kädellä et taatusti saa niitä käännettyä? Suihkussa käynti oli joka kerta melkoinen tahtojen taisto, minä vs. hana.
- Hotellihuone olisi voinut olla parempikin. Kokolattiamatto sai kurkun käheäksi ja nenän vuotamaan, ja ikkunattomuus teki huoneesta aika ahdistavan. Noh, ainakaan ei tullut tuhlattua aikaa turhan paljon hotellilla kykkimiseen.
- Aika loppui kesken. Löydettiin Northern Quarterista parhaat retro- ja punkkaupat vasta sunnuntaina, jolloin ne olivat tietysti kiinni. Paljon muutakin jäi näkemättä ja kokematta. Esimerkiksi Manchesterin iltaelämä on edelleen täysi mysteeri, sillä uni tuli iltaisin jo usein ennen kymmentä. Jos koko päivän tallustaa ympäriinsä, näkee ja kokee kaikenlaista hienoa, syö ja juo paksusti, ei kai ole ihme että silmä alkaa lupsua?

Plussan puolelle jäätiin siis selvästi. Nyt koittaa taas paluu arkeen, huomenna töihin. Kumpa siellä ei odottaisi hirveä pino rästejä.

Damnation & coffee

2009-02-08T16:56:00.000+02:00

Taas on ladattu voimia tulevia ponnisteluja varten. Henkinen hyvinvointi on asia, jota arvostan tällä hetkellä oikeastaan kaiken muun ylitse. Ja mikäs sen huoltamiseen olisi parempaa kuin hidas sunnuntaipäivä taiteen ja kahvittelun merkeissä. Gallerian valkoisilla seinillä oli isoja, rujonkauniita maalauksia hikisistä ja karvaisista rokkareista. Tai pikemminkin ne kai oli black metal -äijiä, mut kuiteski. Tykkäsin, yhden kuvan olisin voinut huolia omallekin seinälleni.

Esplanadi oli loskainen ja tylsä, mutta maailma näytti silti aika hyvältä jättimäisen laskiaispullan takaa. Ja E:n kanssa käytyjen hyvien keskustelujen jälkeen maailmassa tuntui muutenkin olevan taas jotain tolkkua. Tuntui siltä, että kyllä tässä jollain tavoin elämässä kiinni roikutaan.

Laskiaispullasta jäi yksi kulma syömättä, ja olen vieläkin ähky. Luulen, että tänään giryakuula vie minua eikä toisinpäin.

Olen muuten aika helvetin onnellinen tästä. Kun E tuli torstaina kesken duunipäivän kertomaan, että Tehosekoitin tekee paluun, aloin täristä. Siis oikeasti fyysisesti täristä. Itkukaan ei tainnut olla kovin kaukana. Vaikka kyseessä on vain muutama keikka, olen todella innoissani. Jonkinlaista osviittaa siitä, kuinka iso juttu tämä minulle on, antanee tämä blogini uumenista kaivettu vanha teksti. Toivon, että keikoista tulee hyviä ja sympaattisia, letkeitä ja hyväntuulisia. Ja toivon myös, että Otto ajaisi nuo kauheat runoilija-boheemiviiksensä pois.

np. Tehosekoitin - Fiksu ja kypsä

Toisilla on pointtia, toisilla ei

2009-02-04T19:29:00.002+02:00

Syön mandariineja ja kummastelen, miten kaksi samassa pussissa olevaa mandariinia voikin maistua näin täysin erilaisilta? Toinen on kuiva ja hieman karvas, toinen mehukas ja makea. Mandariinien ostaminen on aina arpapeliä, päältäpäin ei millään pysty sanomaan, mitä lopulta sisältä paljastuu. Mutta niin se kai menee elämässä muutenkin, tulevaisuutta on vaikea nähdä tai ennustaa.

Toni Wirtanen sanoi jossain lehdessä aika hyvin. Se muistutti, että oman onnen kanssa on osattava ja uskallettava elää eikä vain miettiä, että koska se onni loppuu ja jotain paskaa tapahtuu. Wirtasen mukaan moni alkaa pelätä omaa onnellisuuttaan. Vaikka Toni W. on valtaosan ajasta lähinnä ärsyttävä lässyttäjä, tuossa lausahduksessa on kyllä pointtia. Minulla saattaa olla just nyt kaikki kohtalaisen hyvin, mutta olen silti varpaillani. Olen ollut koko elämäni enemmän tai vähemmän varpaillani, valmistautuneena kaiken hyvän kosahtamiseen. Ja jos se hyvä ei ole itsellään kosahtanut, olen toiminut itse - tietoisesti tai tiedostamattani - siten, että onni on särkynyt. Hyvän rakentaminen kerroksittain kauhistuttaa minua erityisen paljon. Voin ottaa vastaan yhden hyvän asian ja kenties vaalia sitä ihan menestyksekkäästi, mutta useampi onnenkimpale on minulle jo liikaa. Se torni särkyy jossain välissä kuitenkin. Hullua, että ajattelen näin, sillä oikeasti minulle ei ole koko elämäni aikana tapahtunut mitään hirveän pahaa. Olen kasvanut melkoisessa pumpulissa - lapsuuteni kovimpia paikkoja olivat varmaankin lemmikkikanieni kuolemat - ja aikuiselämäkin on kohdellut minua lopulta aika silkkihansikkain, vaikka toki vaikeuksiakin on ollut. Mutta ehkä juuri siksi, että elämäni on ollut tähän saakka suhteellisen helppoa, ajattelen että jossain vaiheessa täytyy tulla kunnon kolaus. Mutta täytyykö?

Hetkellistä (mieli)hyvää sain tänään rustatessani puumerkit Boknäs-tilaussopimukseen. Parin viikon sisällä kotiani koristavat kaksi tummanruskeaa kirjahyllyä (jotka ovat muuten niin korkeita, että kirjani eivät välttämättä riitä täyttämään niitä! täytyy lähteä nopeasti antikvariaattikierrokselle!) sekä tv-taso. Loppujen lopuksi kortin vinguttaminen ei edes kirpaissut, olen haaveillut noista hyllyistä niiiiiin kauan. Kirjani tarvitsevat ja ansaitsevat arvonsamukaisen hyllyn, lasiovilla tietenkin. Siellä Itkoset, Kauraset ja Beauvoirit säilyvät pölyttymättöminä jälkipolvilleni. Olkoonkin, että jälkipolvet ovat minun tapauksessani jokseenkin arveluttava termi.

Katsoin muuten maanantaina Voimalan. Ei olisi pitänyt. Yhdessäkin Henry Laasasessa on jo yksi liikaa, ja nyt ruudussa muuan Timo Hännikäinen (mm. runoilija) itki ja valitti, kun naiset ei anna. Tyyppi totesi naama peruslukemilla vihaavansa naisia, koska nämä pihtaavat. Voi Timotimotimo. Katso peiliin, kuuntele itseäsi ja mieti, mistä johtuu että sulle ei irtoa.

Mistä helvetistä näitä miehiä oikein tulee? Menkää pois.

np. PJ Harvey - The whores hustle and the hustlers whore

Painia ja puunaamista

2009-02-01T21:50:00.002+02:00

Tervehenkisissä viikonlopuissa on kieltämättä hyvät puolensa. Saa paljon syvää, aitoa unta. Ei tarvitse herätä pahaan makuun suussa, ei huonoon oloon, ei morkkikseen. Olo on raukea pienen happihyppelyn jälkeen, ja nukkumatti tulee paljon helpommin, kun näyttänyt naamaansa treeneissä ja lenkkipolulla. Ruokailustakin löytyy uusia puolia, kun ei tulekaan rojahdettua lähipitserian pöytään ja tilattua sitä vakio-Juliaa. Olen saanut kämpän puunattua, olen nähnyt loistavan The Wrestler -leffan, olen löllötellyt uusilla jättityynyilläni, olen pykännyt lasagnea ja juustomunakasta, olen tilannut kierrätyskeskuksesta noudon vanhoille kirjahyllyilleni. Tällaisia viikonloppuja ihminen kaipaa kaiken rymyämisen ja kiireen keskellä. Että saa pysähtyä ja tehdä omia pikkujuttujaan omassa pikkumaailmassaan. Ne auttavat pitämään jalat maassa, ne rauhoittavat.

Nyt on jo helmikuu, ja päivät pitenevät. Töistä lähtiessä on jo mahdollista nähdä vilaus päivänvalosta, ja salakavalasti maahan juuttunut lumi valaisee vielä lisää. Pimeyttä ehtikin olla jo ihan tarpeeksi, liikaakin. Kevääseen päin on hyvä mennä. Vielä pari kuukautta, ja elämme lempivuodenaikaani. Joka kevät odotan niitä ensimmäisiä päiviä, jolloin aurinko porottaa jo melko lämpöisesti, lumi sulaa vauhdilla ja huomaan villaisen kaulaliinan olevan aivan liikaa. Silloin tekisi mieli mennä terassille ja kaivaa aurinkolasit naftaliinista. Soitattaa rokkia lujalla ja suudella niin, että varpaat eivät tahdo pysyä maassa. Pistää tennarit jalkaan ja kuvitella olevansa vielä nuori. Ja edes hetkellisesti viaton.

np. The Donnas - Take me to the backseat

Sattumia tammikuussa

2009-01-27T21:30:00.003+02:00

Vuosi on vaihtunut melkoisella rytinällä. Päivät ovat vyöryneet ylitseni, olen juossut pää kolmantena jalkana siellä täällä. Elämä on ollut kiireestä huolimatta kuitenkin aika hyvää, pitkästä aikaa. Tässä siitä jotain:

- Mokailujen jälkeen olen saanut tehtyä periaatepäätöksen, jonka mukaan uskon voivani jatkossa elää. Olen tajunnut, että tietyt asiat, joiden kanssa olen pelannut vuosia, eivät oikeasti tuo elämääni mitään lisäarvoa. Päinvastoin, ne satuttavat minua ja muita. Haluan oppia olemaan erään arvoinen, ja haluan oppia olemaan hyvä myös itselleni. Haluan löytää edes hetkittäisen sisäisen rauhan.

- Juha Itkosen Huolimattomia unelmia säväytti. Löi ällikällä. Itkosen ihannointi taitaa olla tällä hetkellä melko trendikästä ja persoonatonta, mutta minkäs teet. Olen tykännyt kaikista Itkosen aiemmistakin teoksista, mutta tämä uusin on kyllä paras. Miten se osaakin kuvata ihmisiä niin aidosti ja tarkkanäköisesti - niin, että jokainen tunnistaa niistä itsensä ja toisensa? Myös vihdoin viimein nähty Walk the Line -leffa kolahti ja lujaa. Joaquin Phoenix oli loistava Johnny Cashin roolissa, ja pätkä herätti paljon ajatuksia. Ja kasvatti vähän lisää myös Cash-kuumetta. Siinä miehessä on jotain kiinnostavaa ja erityistä - onhan Volbeatin Michael Poulsenkin tatuoinut J. R. Cashin nimen rintaansa. Ja Volbeatista: toimi livenä taas kuin häkä! Tällä kertaa Lutakossa.

- Löysin viimein girya- eli kahvakuulatunnin Helsingistä. Olen käynyt treeneissä nyt kolmesti ja olen varsin tyytyväinen. Homma on kivaa, mutta myös pirun tehokasta. Girya on ehdottomasti mun laji. Kaikenlaisia aerobikkejä ja perusjumppia olen vihannut aina, mutta girya on eri maata: kuulan kanssa saa vääntää tosissaan, eikä päätä tarvitse rasittaa millään dorkilla askelkuvioilla. Tunnilla tulee hiki, ja sen jälkeen tietää todella tehneensä.

- Duunissa aloitettiin säästötoimet, mutta ainakin vielä näyttäisi siltä, etteivät ne juurikaan koske meidän yksikköä. Porukalle tarjotaan kuitenkin eläkepaketteja ja kehotetaan ottamaan lomarahat vapaina. Yt-neuvottelujakin on vilauteltu, mutta toivotaan nyt, ettei niihin tarvitse mennä. Vituttaa koko talouskriisi ja taantuma muutenkin ihan liikaa - juuri ne ovat olleet asioita, jotka ovat minua koko syksyn työllistäneet. Kysykää mitä vain ekonomistien ennusteista, lainahanojen sulkeutumisesta, koronlaskuista, lomautuksista - minä kyllä vastaan.

- Aion ostaa Boknäs-hyllyt. Aion, vaikka lamapeikko kuinka kummittelisi. Kävin kuolaamassa hyllyjä Boknäsin myymälässä, hieroin tuttavuutta myyjän kanssa, tein hyllysuunnitelman netissä. Nyt pitäisi vain mennä ja tehdä lopullinen tilaus. Jänskättää!

- Maaliskuu tuo tullessaan projektin, joka jänskättää vielä enemmän! Mutta siitä olen vielä hyshys. Näette sitten joskus, jos osaatte oikeasta paikasta tiirata.

np. Antony and the Johnsons - The crying light

Joulupaloja kuvin

2008-12-25T15:25:00.011+02:00

Sakke nautti joulurauhasta välttelemällä kameraa mahdollisimman tehokkaasti.

Justus sen sijaan osasi poseeraamisen jalon taidon kenties hieman turhankin hyvin.

Kanilato.

Joulusapuskat korkataan ihan just!

Lumisia laukeuksia, pitkiä peltoja.

Kynttilä papan haudalle.

Justus oli sitä mieltä, että mun paketit kuuluu sille.

Pukki tiesi mistä Maisku tykkää.

Hyvää joulua kaikille, etenkin töpöhännille

2008-12-22T21:38:00.004+02:00

Kaikki lienee pakattu. Ja mitä ei oo, sen saa kyläkaupasta. Päätin jättää lenkkeilyvaatteet kotiin ja lainata lenkki-inspiraation iskiessä porukoiden epämääräisiä tuuliasuja tai kevyttoppapukuja. Katokaa ku maalla ei oo piirunkaan väliä, miltä näyttää. Saa näyttää tontulta tai törtöltä, ja silti tykätään.

Tämä lempikorttini tuokoon hyvän joulun myös Helsingin ja Vantaan city-kaneille. Taistelen puolestanne!

Tickets to The Crying Light

2008-12-21T18:46:00.007+02:00

Uusi valoisampi ulkonäkö. Ei oma vaan blogin. Onhan sekin jotain. Hyvä alku tai ainakin pieni piristys tähän harmauteen. Toivon, että Pohjanmaa olisi jouluna valkoinen, edes hieman valkoisempi kuin vetinen, musta Helsinki. Toivon, että valon määrä lisääntyisi nopeasti tämän hämyisen ja sateisen sunnuntain jälkeen.

Vielä on yksi päivä töitä paiskittavana, ja sitten alkaa loma. Kuuden päivän loma! Pelkkää köllöttelyä ja löllöttelyä. Riisipuuroa ja luumukastiketta, limppua ja pieniä siivuja kinkkua. Televisiosta Lumiukkoa ja Nalle Puhia. Tohinaa koirien kanssa. Märkiä suukkoja, joiden jälkeen on noukittava karvoja pois suupielistä. Hämyinen sohvanurkkaus, viltti, tyynyjä ja iso kasa kirjoja. Koiran tuhiseva kuono reidellä. Kynttilöitä ja läheisten seuraa. Toivottavasti äärettömän paljon hyvää, syvää unta. Lepoa.

Vuosi on tosiaan lopuillaan. Elämäni raskain vuosi, luulisin. Se toi mukanaan vähän liikaa kaikkea, mutta pörräsi silti ihan liikaa paikallaan. Se synnytti tunteita, joita ei päässyt pakoon, vaikka olisi ehkä halunnutkin. Ihmismieli on hullu ja heikko. Se ihastuu, vaikka tietää ettei pitäisi. Se ei osaa päästää irti, muttei jaksa pitää kiinnikään. Se näkee tilanteen mahdottomuuden, mutta toivonkipinä ei silti sammu.

Uskon, että ihminen kohtaa elämänsä aikana vain kourallisen ihmisiä, joiden seurassa oma olo on aina täysin tyyni ja hyvä. Niistä ihmisistä pitäisi pitää kiinni.

Pohjaton kaivo

2008-12-05T21:36:00.003+02:00

Katkeruus. Viha. Suru. Ikävä. Täydellinen kyrsiintyminen. Ja tyhjyys. Asian lopullinen tajuaminen herättää epämääräisiä fiiliksiä, tunteita laidasta laitaan. Kaikki onkin ollut turhaa, pelkkää epävarmuuden aiheuttamaa pelleilyä. Olen märehtinyt niin maan perkeleesti koko vuoden, ja kaiken sen jälkeen koko homma onkin vain lätsähtänyt pannukakku. Tekisi mieli läimiä itseä poskille, potkaista perseelle, ravistella. Kysyä, että kannattiko? Noh, kaiken sen ihanan ja kaiken sen paskan jälkeen lienen taas pikkuisen vahvempi, viisaampikin. Se, mitä oikeasti haluan, on edelleen suuri mysteeri, mutta kai sen selvittämiseen on tarkoituskin mennä koko elämä. Olisihan se kamalaa, jos parikymppisenä jo tietäisi tarkalleen, mitä elämältä haluaa - elämä kun ei mene aina niin kuin toivoisi. Mutta jos jotain olen nyt oppinut, niin sen, että oma pää on pidettävä. Ei saa taipua kuin heinä tuulessa. Siinä saa selkäänsä.

Askel on jo otettu. Ja öitä nukuttu.

np. Arch Enemy - Taking back my soul

Ei se käskystä onnistu

2008-11-15T17:53:00.002+02:00

Luen Annelies Verbeken Nuku!-romaania, enkä ole varma tekeekö se minulle hyvää vai huonoa. Tuntuu karmaisevalta ajatella, että joku ei ole saanut unta vuosiin - olkoonkin, että tarina lienee fiktiivinen. Viime yö meni taas pyöriessä, uni meinasi tulla kyllä silmään baarissa, mutta ei enää omassa sängyssä. Pää täyttyi The Swell Seasonin katkeransuloisista sävelistä ja lopulta täysin päättömästä ajatuslaukasta. Yön tunteina aivot raksuttavat aivan eri tavalla kuin päiväsaikaan. Silloin kaikki tuntuu isommalta, pelottavammalta. Pienet ongelmat kasvavat jättimäisiksi, ikävä sietämättömäksi. Koetan nukahtaa kuvittelemalla hipsuttelevia sormia kyljilleni, lämmintä hengitystä niskaani, turvallista kämmentä reidelleni. Puristan tyynyä ja koetan ajatella, että yksin on ihan hyvä.

Tänään yritin kuitenkin koota itseni, unohtaa pyörityn yön, tehdä jotain hyödyllistä - saada elämästä pikkuisen kiinni. Huhkin salilla, kävin itsekseni syömässä, kiertelin kauppoja. Löysin oikein passelin kalenterin ensi vuodelle. Se on päiväkirjamainen: jokaiselle päivälle oma sivunsa. Vie enemmän tilaa laukussa, mutta uskon, että se on sen väärti. Toivon, että se täyttyisi paremmista asioista kuin tämän vuoden kalenteri. Ennen kaikkea toivon, että tuleva vuosi olisi tasapainoisempi. Että löytäisin taas jonkin suunnan elämälleni, että tietäisin mitä kohti olen menossa. Se suunta voi liittyä työelämään ja uusiin uriin. Se voi liittyä itsenäistymiseen ja uuden oppimiseen. Se voi liittyä myös tärkeään toiseen ihmiseen, eihän sitä ikinä tiedä.

Kun kuitenkin. Toisen näppyjä on paljon mukavampi puristella kuin omia.

np. The Swell Season - Leave

Haparoivia uusia suuntia

2008-11-10T19:57:00.003+02:00

Tänään junassa nuorehko pariskunta setvi välejään kaikkien kuullen. Tai pikemminkin nainen setvi ja mies lähinnä hymisteli. Naisen syyttävä puhe jatkui yhtenäisenä virtana ja mies luimisteli hämillään, pyöritteli silmiään ja kohotteli olkapäitään. Silloin tällöin se yritti sopertaa muutamia epämääräisiä sanoja naisen hengähdystaukojen väliin. Mies oli naisen mielestä tehnyt kaiken ihan väärin, ei ymmärtänyt naista, ei ottanut tätä huomioon, ei puhunut eikä pukahtanut, jätti aina kaikki asiat kertomatta. Uskon, että naisen sanoissa oli varmasti totuudensiemen, sen verran nyhveröltä se miesparka näytti, mutta olisihan tuollaisen asian voinut hoitaa ehkä jossakin muualla kuin julkisessa liikennevälineessä. Siinä tuli varsin vaivaantunut olo kaikille ulkopuolisille, piti yrittää näyttää siltä, ettei oikeasti edes kuule - tai ainakaan kuuntele - koko keskustelua. Piti koettaa sijoittaa katseensa niin, ettei vahingossakaan vilkaissut pariskuntaan päin.

Avautuminen tekee toki hyvää, kunhan sen tajuaa tehdä oikeassa paikassa. Itse löysin oikean paikan pari viikkoa sitten. Sain avattua solmujani, sain itkeä vuolaasti ja kuluttaa pöydällä olevan Nessu-paketin tyhjäksi. Sain vuodattaa ulkopuoliselle taholle ne asiat, jotka ovat valvottaneet minua öisin ja piinanneet päivisin. Sain vahvistusta omille ajatuksilleni, kannustusta ja rohkaisua. Sain myös konkreettisia neuvoja siihen, miten tämän pahan olon saa purettua. Ja siihen, miten minun kannattaa ajatella tulevaisuuttani. Omaa tulevaisuuttani. Sitä, missä minä olen itsenäinen ja ensisijaisesti olemassa itselleni, omana itsenäni.

Kauhistuttaa. Tekisi mieli lähteä käpälämäkeen, mutta ei sitten toisaalta kuitenkaan. Joskushan minun on pakko itseni kohdata. Se setäkin oli sitä mieltä, että on kaikkia kohtaan reilumpaa, että teen sen nyt, enkä viidentoista vuoden päästä. Niinpä.

np. The Beatles - You`ve got to hide your love away

Jospa...

2008-09-16T19:30:00.002+03:00

Minua vaivaa saamattomuus. Se ilmenee blogin päivittymättömyytenä, mutta myös monissa muissa asioissa. Tiskit kerääntyvät huijuviksi ja haiseviksi kasoiksi keittiön pöydälle, roskapussit odottavat ulkoiluttajaansa päivien ajan eteisen lattialla, pyykkikori pullistelee pesemättömiä vaatteita. Kirjaston kirjat jäävät lukematta, Hesari menee postiluukusta suoraan lehtikeräykseen. Arvioitavien kirjojenkin kanssa on tuskaista - deadlinet tulevat aina liian nopeasti, yllättäen ja pyytämättä. En saa vietyä tietokonetta huoltoon, vaikka näyttö värisee ja pimenee lupaa kysymättä. En jaksa vastata sähköposteihin heti, ja myöhemmin unohdan ne kokonaan. Laiska yhteydenpitoni tärkeisiin ihmisiin nolottaa ja harmittaa. Töissäkin saan asioita aikaiseksi varsin vaihtelevalla menestyksellä.

Saamattomuus on siis jäänyt, vaikka yöunet tuntuisivatkin palanneen. Elokuun lopun uneton viikko oli aivan hirveä kokemus - toki fyysisestikin, mutta ennen kaikkea henkisesti. Koko elämä muuttui tuskalliseksi, pää oli kuin lyijyhöttöä. Pikkuasioidenkin suorittamisesta tuli täysin mahdotonta. Päivät kuluivat horroksessa, itku tuli monena päivänä täysin ilman konkreettista syytä. Pahinta oli ehkä se, että rupesin pelkäämään nukkumaan menemistä. Unettomuus ruokki unettomuutta, nukkumisesta itsestään tuli painajaista. Vaikka nyt olenkin nukkunut melko hyvin jo reilun viikon ajan, pelkään unettomuuden tulevan takaisin. En uskalla suunnitella elämääni hirveästi, sillä mietin jatkuvasti, että mitä jos en saakaan nukuttua. Unettomana ei paljon lähdetä iltasella yksille eikä kaksille, ei leffaan, salille tai edes kauppaan. Eikä juuri juhlita viikonloppunakaan. Elämästä tulee vaan pallo, joka pyörii väsymyksen ja pikku hiljaa myös masennuksen ympärillä.

Huoh. Pitäisi saada sisältä pois se möykky, joka unettomuutta - ja ehkä osittain myös tätä saamattomuutta - aiheuttaa. Olen kirjoittanut blogin sijasta paljon muistikirjaan ja yrittänyt sillä tavoin eritellä ja selvitellä ajatuksiani. Sitä, missä oikein olen ja mitä oikein haluan. Ne ovat juttuja, joita ei ole tarkoitettu muiden silmille, vain itselleni. Juttuja, jotka oikeastaan haluaisin vain työntää syrjään ja unohtaa, mutta jotka on silti vaan pakko käydä läpi. Pumpulissakaan kun ei voi koko elämäänsä viettää, valitettavasti.

np. Johnny Cash - Bird on a wire

Kesäpoimintoja

2008-08-21T19:38:00.006+03:00

Lähes neljä kuukautta helsinkiläisenä. Lenkkeilyä rypistyneen ja käsissä hionneen kartan kanssa, eksymisiä keskellä kaupunkia, helpotuksen tunteita tutun maamerkin osuessa silmään. Jääkaapin ininää, unettomia öitä, inspiraation hetkiä ja ylitsepääsemätöntä väsymystä, kaipausta kainaloon. Viileitä leffasaleja, huulia lipovia jokereita, ihania sinkkunaisia, nenäliinoja. Museokierroksia, upeita kuvia rokkitähdistä ja paneskelevista sammakoista. Pikkutunneille venyviä iltoja kaupungilla, punaviiniä ja olutta kalaravintoloissa, keskusteluja joista ei muista aamulla muuta kuin tunnelman. Hitaita heräämisiä, pitkiä lauantaiaamuja, Hesarin lehteilyä, Kuukausiliite mukaan bussimatkalle. Aamukahveja ilman maitoa, viimeiset paahtoleivät kolmeen pekkaan. Rähjäisiä fiiliksiä, liian monia tuoppeja liian monena peräkkäisenä iltana. Savukkeitakin, pikku tömpsyjä, hallitsematonta hihittelyä. Töitäkin toki, tekstejä, tekstejä, tekstejä. Uutisia Halosen jääräpäisyydestä, paisuvasta inflaatiosta, Wallinin kokeilevasta kokkausharrastuksesta, nuorten mielenterveyspalvelujen ylipitkistä hoitojonoista, Keskisalon puujalasta, Härkösen kannanotosta miesten haluttomuuteen. Pään notkahduksia näppäimistöllä, kalenterin selailua, koska on loma? Maaseudun rauhaa, airojen vetoja, pauhaavaa vettä, puissa vipeltäviä oravia, grillin ja vastalämmitetyn saunan tuoksu, höpsöä piilottelua marjapensaissa. Mummoloita ja serkkuloita. Paksu romaani, rätisevä radio ja parvekkeelta avautuvat laakeat pellot. Pururata, yhä voimakkaammaksi käyvät juoksuaskeleet. Toisten häät ja ikävä. Sydänsuruja, ihan liikaa just niitä. Rokkia Korsossa, Kuudennella Linjalla, Tavastialla, Kaupunginpuistossa, Rymy-Eetussa, Nosturissa, Törnävällä, Virgin Oilissa. Kertakäyttösadetakkeja, mutaisia kenkiä, lapasiakin keskellä kesää. Kuumia rokkipyllyjä, Elvistukkia ja tatuoituja käsivarsia. Teinityttömäinen ihastuminen siihen yhteen ihanaan, joka laulaa ...so sad, so afraid, so frantic, I`m the soulweeper. Kakskyt senttiä lyhyempi tukka ja viimeinkin verhot ikkunassa. Oma asunto tuntuu omalta, matotkin on pesty. Siniset Taikakupit kaapissa, uudet pöperöt uunissa, puhelinlasku odottamassa maksajaansa. Rankkasateita ja niiden pilaamia suunnitelmia pupujen rapsuttelusta ja täytepatonkipiknikistä. Liian paljon harmaita päiviä, kesän ja helteiden turhaa odottelua. Uudet bikinit, jotka pääsivät päälle vain kerran.

np. Volbeat - Soulweeper

Festarifiilis

2008-06-10T16:03:00.002+03:00

Se on kai tämä Helsingin syke, mikä pitää pienen ihmisen niin kiireisenä ettei blogikaan päivity. Nyt olen kuitenkin lomalla, olen tehnyt kaikkia kivoja pikkujuttuja, mihin ei työnteon lomassa ole aiemmin jäänyt aikaa. Kävin mm. viimeinkin hakemassa kirjastokortin, hipsin pitkin pikkuisen Etelä-Haagan kirjaston käytäviä ja poimin kassiini kesälukemista. Lionel Shriveriä, Salman Rushdieta, Tuula-Liina Varista, Markku Pääskystä, Maarit Verrosta.

Aloitin lomani treenaamalla festarikestävyyttä Provinssia varten. Oli ihanaa Olavi Uusivirtaa ja Helsingin yötä. Kaksi päivää punkkua, olutta ja rokkia tuntui sujuvan ihan kiitettävästi, vaikka tankkaamisessa onkin oltava tarkkana. Hyvän aamuolon takaa - ei niinkään vähä alkoholimäärä - vaan runsaasti nautittu vesi ja sapuska. Koitan muistaa tämän ensi viikonlopun rokkihuumassa. Kuuntelen Disco Ensembleä repeatilla, pakkailen festarikasseja, tajuan että kamaa on niin paljon etten ikinä selviydy niiden kanssa junaan saati Pohjanmaalle saakka. Voisinpa olla niinku se yks, joka lähti Provinssiin vain kossupullon ja hammasharjan kanssa. Olisin ehkä aika hehkee kolmen päivän jälkeen tolla varustuksella. Toisaalta, kotiin palaava rokki-Maisku voi olla melkoinen ilmestys siitäkin huolimatta, että mukana ovat kaikki pakkelit, geelit ja tökötit.

Mutta eiköhän se siitä. Festari on paras mahdollinen, seura on parasta mahdollista. Ei voi kuin onnistua. Sääennustekin näyttää ainakin just nyt hyvältä. Aurinkoa, lomailua, roketirollia, ihanaa laakeeta pohojanmaata. Näillä mennään.

Hyvä osoite

2008-05-11T21:01:00.002+03:00

Olen tiätteks helsinkiläinen nyt. Olen ollut jo kaksi viikkoa. Elisa ei ole toimittanut mulle nettiä vieläkään, mutta olinpas kätsy ja kriminaali ja yhdistin itseni johonkin suojaamattomaan julkiseen verkkoon. Pääsen nyt viimein siis päivittämään tätä blogianikin. Katsotaan, kuinka kauan tätä onnea sitten riittää, yhteys saattaa pätkästä hetkenä millä hyvänsä. Mutta koitetaan.

Olen aika otettu ja innoissani asuinseudustani. Olin kuullut ihmisiltä ennen muuttoani, että Etelä-Haaga on kivaa ja rauhallista seutua, kylämäiseksikin sitä joku taisi luonnehtia. Mutta silti alueen leppoisa ja luonnonläheinen fiilis tuli yllätyksenä. Tämä kuvaa omiakin tunnelmiani ja mielikuviani aika hyvin.

Eilenillalla ulkona piipahtaessa tuli kummasteltua, miten kaikkialla oli ihan hiirenhiljaista, vaikka oli lauantai, normi ördäyspäivä. Tuntuu hassulta, että asun nyt pääkaupungissa, mutta silti lähiympäristöni on rauhallisempi kuin mikään aiemmista asuinseuduistani (tästä nyt lasketaan pois tietenkin lakeuksien metsissä tönöttävä lapsuudenkotini). Luulen, että viihdyn täällä varsin hyvin. Tässä, juuri nyt. Olen koittanut ottaa aluetta haltuuni pikkuhiljaa vähän laajemmaltikin. Olen kävellyt iltaisin eri puolilla Haagaa, eksynyt välillä Kannelmäkeen ja Maunulaankin. Kartasta tiirasin, että isoveikan luo on just sopiva lenkkimatka, semmonen nelisen kilsaa suuntaansa. Keskustaan polkasee pyörällä suht kätevästi, mutta todennäköisesti moiset reissut jäävät silti vähiin, kun tossa on kerran toi junakin ja keskustassa mun hieno oranssi Jopo vohkittais kuitenkin heti. En salli.

Niin joo ja onhan toi lyhyt työmatkakin tehnyt melkoisen gutaa. Olen pötkötellyt aamuisin yleensä noin tunnin pitempään kuin Hämeenlinna-aikoina, mutta silti olen työpöydän ääressä reilusti aikaisemmin kuin tuolloin. Ja iltaisin on jäänyt aikaa paljon enemmän. Sen verran että sain ilmoitettua mm. matkakulut verotoimistolle (huh, että voi olla homma! Mun laskupäällä ei onnistunu, piti soittaa äipälle). Paree tulla isot hilut sieltä takaisin, prkl.

Nyt taidan ruveta valmistautumaan mm-lätkän katselemiseen. Tai vaihtoehtoisesti saatan kyllä katsella ihan vaan uniakin, vähän nimittäin ramasee. Nyt talletan tämän nopeasti, ennen kuin yhteys sanoo poks. Jänskättää muuten melko lailla tämmönen toisten verkkojen käyttö, on vähän tuhma olo!

Vanhuus oven takana

2008-04-12T22:44:00.002+03:00

Ovikellomme on soinut viime kuukausien aikana melko tiheään. Usein soittoa on edeltänyt vanhan ihmisen huhuilua, kävelykepin kolahtelua, lehtiluukun rytyyttämistä. Naapurissamme asuu vanha nainen, ehkä noin 90-vuotias. Yksin. Eikä se oma koti enää todellakaan taida olla oikea paikka hänelle. Hänen luonaan käy kyllä kotiapu ja ilmeisesti sukulaisiakin aika paljon, mutta ei se riitä. Hän soittaa ovikelloamme useita kertoja viikossa, pyytää apua television sammuttamiseen, television avaamiseen, kellon siirtämiseen, vessapaperirullan asettamiseen, kaukosäätimen etsimiseen, you name it. Mikään ei enää meinaa onnistua häneltä itseltään, ei edes pukeutuminen tai oven avaaminen. Sinänsä käymme kyllä auttamassa häntä ihan mielellään, ei siitä meille mahdotonta vaivaa ole, mutta emmehän mekään ole aina kotona, kun apuamme tarvittaisiin. Kukaan muu rappukäytävästämme ei kuulemma hänelle oveaan avaa. Ihmetyttää, harmittaa, kauhistuttaa. Pitäisikö tehdä jotain? Kertoa jollekin, että mummo ei taida enää ihan yksistään pärjätä? Voihan hän esittää sukulaisilleen niin skarppia, että he eivät edes tajua, miten vakava tilanne jo on. Joku päivä hella jää päälle, suihkun hana auki, mummo kaatuu ja lyö päänsä. Kupsahtaa lopullisesti.

Vanhuus kieltämättä pelottaa. Millaista vanhusten hoito on silloin kun itse olen vanha? Vai onko moista hoitoa edes enää olemassa 50 vuoden päästä? Rahalla saa ja hevosella pääsee? Entä jos ei ole omia lapsia; käykö minua katsomassa kukaan?

Say cheese!

2008-04-09T21:46:00.002+03:00

Olen kävellyt parin päivän ajan kuin ankka, vähän samalla tavalla kuin jotkut naiset kävelevät korkeilla koroilla; persus työntyneenä hieman liikaa taakse päin. Ja ei, en ole ostanut elämäni ensimmäisiä korkokenkiä, vaan satuin vaan löytämään jaloistani lihakset, joita en ole treenannut pitkiin aikoihin. Ne tulivat hyvin, hyvin kipeiksi ja täysin normaali kävely tuntuu liki mahdottomalta. Mutta jotain hyvää salilla käynnistäkin: olen hämmästyksekseni havainnut käsivarsissani oikeasti pienet pavut sekä hauiksen että ojentajan kohdalla. Hurjaa! Kunpa vielä joku päivä näkisin selvästi myös pikkuiset laatikot vatsassani. Se vaatisi varmaan myös hieman enemmän ruokavalion miettimistä. Syön kyllä mielestäni suhteellisen terveellisesti, paljon kasviksia ja marjoja, runsaskuituisia viljatuotteita. Mutta. Olen kyllä myös toivoton herkkuperse. Juustoa, kermaa, juustoa, suklaata, juustoa, vanukkaita, juustoa, keksejä. Sanoinko jo juustoa? Kaikkea sellaista, joka jää takuuvarmasti vyötärölle. Mutta elämä ilman juustoa on kamala ajatus! Päivä ilman juustoa on kamala ajatus! Mumsmums.

Ei minulla oikein muuta, samoilla mennään. Paitsi, että tykkään Martha Wainwrightista ehkä vielä enemmän kuin Rufuksesta. Työkaverit syytävät mulle levyjä, tästä sä tykkäät varmasti. Ja niinhän mä tykkäänkin, oon niin helppo ja ennalta arvattava.

There are things these days
that can help you through a phase
like food & health & fear
I prefer the beer

np. Martha Wainwright - TV show

Get me outta here

2008-04-05T17:36:00.002+03:00

Kiireetön lauantai, päivä täysin tyhjä kellotetusta ohjelmasta. Tuntuu kummalliselta, on vaikea olla vaan, antaa itsensä viipyä paikoillaan. Tämä tekee kuitenkin hyvää, etenkin juuri tänään. Päästyäni eilen kotiin pillahdin itkuun väsymyksestä. Siitä, että junien myöhästely teki työpäivästäni liki neljätoistatuntisen. Sanoin M:lle, että olisin varmaan jo mielisairaalassa, jos olisin jatkanut viisipäiväistä työviikkoa koko syksyn ja kevään tuollaisella työmatkalla, noilla saatanan junilla. Olen korviani myöten täynnä ruuhkaisia aamu- ja iltapäiväjunia, asemilla odottelua ja seisoskelua, myöhästymiskuulutuksia. Sitä, että iltaisin en ehdi tehdä enää mitään, kun pääsen kotiin. Tai vaikka ehtisinkin, en vain yksinkertaisesti jaksa. Ja kuitenkin haluaisin ihan hirveästi tehdä, liikkua, kirjoittaa, lukea, käydä kahvilla, tavata ystäviä, vetää perseet keskellä arkea.

Onneksi on muutto. Onneksi on mihin takertua. Onneksi on pian aikaa itselle, ja ehkä sitä kautta hieman laadukkaampaa aikaa myös toisille. Kevät ja Helsingin kadut ja puistot.

Ai niin, kämpässä oli sähköt onnistuneesti kytketty. Jätin silti kynttilät yhä kylpyhuoneeseen, siihen ammeen reunalle odottamaan rentouttavia perjantaikylpemisiä. Asettelin kirjoja ikkunalaudalle, mittailin seiniä ja piirsin mielessäni huonekalujen järjestystä. Löysin kivan mustan päiväpeiton, mutta pihiyksissäni jätin sen vielä kauppaan. Kun maksoin juuri kahden kämpän vuokrat ja takuuvuokran ja Provinssilipun ja ostin uuden kannettavankin ihan hetki sitten ja muutenkin rahat ovat kadonneet kuin kankkulan kaivoon viime aikoina. Tili ammottelee kesän korvilla kyllä pelottavan tyhjillään, asuntoon on kuitenkin pakko ostaa vielä kaikenlaista.

Mutta, eipä murehdita moisia nyt. Viikonloppu, kädessä kylmä olut. Kaiuttimissa Porcupine Treeta, Meldrumia ja Volbeatia. Kelpaa olla.

np. Meldrum - Exploited

Eihän aurinko ole aprillia?

2008-04-03T21:21:00.004+03:00

Onpa lämmintä. Pyörälenkki ruokakauppaan meni hikoiluksi, kun en uskaltanut lähteä liikenteeseen ilman huivia ja villahanskoja. En uskonut, vaikka lämpömittari töröttikin lähes viidessätoista plusasteessa. Talvesta - jota ei oikeastaan edes kunnolla ollut - on vaikea päästää irti. Ei uskalla uskoa, että kevät on tosiaan taas täällä. Lämpö ja valo. Keveä mieli, joka tunkee väkisin kaikkien raskaitten ja ikävien ajatusmökkylöiden läpi.

Tänään ajattelin jo kesää, mietin milloin pitäisin kesälomani. Viisi viikkoa vapaata ja palkka juoksee. Elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma, uh ja ah. En varmaan lähde mihinkään kauemmas, uudessa kotikaupungissani on kylliksi kierreltävää ja katseltavaa. Pystyn varmasti eksymään onnellisesti sielläkin, tuntemaan että olisin suuren maailman humussa. Festareille toki, Etelä-Pohjanmaan sydämeen ja rannikollekin. Ja Hämeeseen. Kenties myös Ankkaan? Ja tsadaa, kesälomarahat tulivat ja menivät. Olueen, rokkiin ja aurinkoon. Vois kai mennä huonompaankin, ei sillä.

Ai niin, olen hullaantunut yhdestä Liken uutukaisesta, Susan Fletcherin Meriharakoista. Rujon kaunista kerrontaa, upea tarina, viiltävä ja upottava. Kielellä voi todella tehdä ihmeitä, synnyttää uskomattomia tunteita. En ole ehkä koskaan lukenut mitään yhtä koskettavaa ja lyyristä, en ainakaan romaanimuodossa. Ja runojahan en edes juuri lue.

Huomenna roudaan Meriharakat ja kassillisen muita kirjoja Helsingin asuntooni. Muutto on siis jo käynnissä, hissukseen, kirja kirjalta ja tavara tavaralta. Tänään sinne kytkettiin sähköt, ainakin toivon niin. Jos valot eivät sytykään, olen pulassa, sillä en osaa vaihtaa sulaketta. Ei mulla edes ole sulaketta. Mistä niitä saa?

np. Rufus Wainwright - Foolish love

27 neliötä

2008-03-19T21:39:00.003+02:00

Se tuntui pitkän aikaa isolta, sekavalta, pelottavaltakin. Pikkuhiljaa se kävi kuitenkin tutummaksi, houkuttelevammaksi. Se rupesi tuntumaan hyvältä, sen ylitse pursuava tarjonta alkoi lähes hengästyttää. Niin paljon ovia, ihmisiä, tiloja, tapahtumia! Haluan, haluan. Ja nyt myös saan.

Kyllä. Minusta tulee helsinkiläinen. Kotikolo löytyi heti ensimmäisestä asuntonäytöstä, johon sain itseni raahattua. Valitsivat minut monen muun hakijan joukosta. Olen polleena, syystäkin kai. Enpä edes muista, miltä tuntuu kun työmatka kestää vain varttitunnin. Enkä pysty vielä edes käsittämään, millaista on kun pääkaupungin kuhina on muutaman minuutin junamatkan päässä.

Haluan uuden päiväpeiton. Mietin mustaa tai purppuraa.

np. Nick Cave and the Bad Seeds - There is a town

And this is how it works

2008-03-15T17:17:00.002+02:00

Olen yhä hengissä. Olen, olen. Miten voisin olla olematta, kun kevät pilkistelee jo yhä useammin salakavalasti pilvien ja ikkunaverhojen takaa? Pää on ollut pyörällä, sanat todella hukassa, elämä varsin vinksallaan. Eikä se vieläkään suorassa ole, kunpa tietäisinkin miten sen saisi taas kohdilleen, puksuttelemaan oikeita raiteita. Mutta ei kai sitä aina vain voi tietää, vastauksena on ainoastaan syvä kuilu, harmaata ja epäselvää. Suurimman osan ajasta leijun itseni ulkopuolella, en osaa tarttua tähän hetkeen enkä tehdä juuri mitään tulevaisuuden hyväksi.

Ihminen on kummallinen, kun se ei osaa ottaa opikseen aiemmin tekemistään virheistä vaan toistaa niitä kerran, kaksi, yhä uudelleen. Tietää, että ei siitä hyvä tule tälläkään kertaa, mutta ei vaan osaa toimia toisin. On niin kangistunut, kahlittu niihin vanhoihin tapoihin. Kun ei musta ole muuhun. Pelkää ehkä liikaa. Sitoutumista, jämähtämistä, sitä että viisikymppisenä huomaa kuinka paljon on jäänyt tekemättä tai kuinka elämä on mennyt ihan eri tavoin kuin olisi halunnut. Toisaalta pelkää yksinoloa, sitä että tajuaa liian myöhään luopuneensa kaikkein tärkeimmästä. Ja kuitenkin, kaipaa vapautta ja omillaan oloa niin paljon, että melkein sattuu. Haluaa kokeilla, miltä tuntuu tulla tyhjään kotiin, ikiomaan kotiin, vain minun kotiin. Sellaista ei ole koskaan ollut. Nyt voisi olla, nyt tai ei koskaan.

Sillan kaiteella tasapainoilu voi olla hetken aikaa hauskaa ja jännittävää, mutta pitemmän päälle se kuitenkin muuttuu tylsäksi, nuupahtaa. Järkevämpää olisi vaan hypätä heti. Katsoa kantavatko siivet vai jymähtävätkö kasvot kivetykselle rysähtäen.

Kyllä, olen lukenut juuri Riikka Pulkkisen Rajan. Siksi tämä varsin pateettinen, lapsellinen kielikuva.

np. Regina Spektor - Another Town

Voimaa

2008-01-12T17:52:00.000+02:00

Syksyllä nostetut kilomäärät eivät tunnu enää missään. Laitan lisää viisi kiloa, kymmenen kiloa, ja pikkuhiljaa tunnen, että liikkeet alkavat viimein vaikuttaa. Tuntuu hyvältä, minusta on tullut voimakkaampi. Girya-tunneilla ylitän itseni joka kerta, kuula pysyy ylhäällä aina hieman pidempään, tasapaino ei horju, liike on hallitumpi ja täydellisempi. Suhtautuminen omaan kroppaan on muuttunut kovemman treenaamisen myötä. Nyt se on jotenkin lähempänä, tärkeämpi, siitä haluaa pitää huolta. Ja nykyään se jaksaa enemmän, se ei petä rappusissa ostoskassien kanssa. Se jaksaa nostaa laukun junan yläorrelle, se pystyy tuhahtamaan auttamaan pyrkiville käsille. Ja mikä parasta, se ei jumita. Ei pitkänkään työpäivän jälkeen, ei tuntien koneella notkumisen jälkeen.

Ainakin fysiikka on siis melko hyvässä kunnossa, onneksi ainakin se. Henkistä puolta ajattelin parantaa tänään muutamalla viinilasillisella, sillähän se kirkastuu ja alkaa hehkua, eikö niin? Vielä kun saan hiusvärin tällättyä päähäni ja makaronilootan ulos uunista, niin kaiken pitäisi olla aika hyvin. Ainakin periaatteessa ja päällisin puolin.

Huomenna töitä, Helsingissäkin varmaan sataa ja on synkkää. Onneksi on kuitenkin sunnuntai ja sen mukainen liksa.

np. Suburban Tribe - Watching you

Vuosia päiväkirjassa

2008-01-04T21:23:00.000+02:00

Joulu meni, vuosi vaihtui, pikkuhiljaa itse kukin palailee takaisin arkeen. Minäkin. Vuoden ensimmäisenä päivänä olin ahkera (sen jälkeen kun sain ängettyä itseni krapulaisena kavereiden sohvalta ylös). Pesin pyykkiä (sekä käsin että koneella), laskin ja maksoin laskut, tiskasin, suunnittelin vaatekaappiini entistä tyydyttävämmän järjestelmän (kyllä, minun vaatekaapissani vallitsee nimenomaan järjestelmä, ei pelkkä järjestys) ja jotain muutakin vielä. Vuosi alkoi siis tehokkaasti, mutta onneksi (?) olen osannut jo nyt palata suhteellisen normaaliin ja laiskaan elämäntyyliini. Eilen kirjoitin lyhyttä peruskirja-arviota lähemmäs neljä tuntia, koska en osannut keskittyä. Olisi pitänyt ottaa nettipiuha irti, olisi pitänyt unohtaa hetkeksi. En kyennyt. Kävin heiluttamassa voimakuulia salilla, siirsin kaiken syrjään. Nyt en saa käsiä nousemaan olkapäitä korkeammalle. Jaloissakin alkaa tuntua ne kummalliset hypyt, joita teimme ja nauroimme. Töissä kirjoitan referaatteihin vielä "vuosi 2007", jatkuvasti. En tiedä, kuinka kauan tällä kertaa kestää ennen kuin opin. Mennyt vuosi oli hyvä. Raskas mutta hyvä. Tämä vuosi on vielä täysi arvoitus. Ja ehkä se on hyvä juuri niin, juuri sellaisena. Ainakin tiedän, että minulla on minne mennä.

Luen Paul Alexanderin kirjoittamaa Sylvia Plathin elämäkertaa Rough magic. Olen haltioissani, ihastuksissani, vihoissani. Muistan taas ne henkeäsalpaavat hetket, kun luin ensimmäistä kertaa Sylvia Plathin päiväkirjoja. En tiedä, mikä Plathin elämässä vetoaa minuun näin syvästi, mutta en saa koskaan tarpeekseni hänen elämäntarinastaan, siitä kovin lyhyestä ja hyvin ongelmallisesta. Plathin runous ei itsessään ole minua juuri hetkauttanut, en ehkä ymmärrä kylliksi. Lasikellon alla -romaanista pidän sitten taas kyllä erittäin paljon (tietenkin, koska se on kuitenkin niin selkeästi Plathin omaan elämään pohjautuva). Luulen, että tartun Plathin päiväkirjoihin jälleen, kun saan tuon elämäkerran luettua. Ja sitten hyllyssä odottaa myös Plathin miehen Ted Hughesin runoteos Syntymäpäiväkirjeitä, joka on osoitettu Sylvialle. Katsotaan pystynkö lukemaan sen ilman inhoa, sillä välillä olisin halunnut kuristaa Hughesin lukiessani Plathin päiväkirjoja. Olisiko se mies mitään, jos Sylvia ei olisi aikoinaan uskollisesti lähetellyt Tedin rustauksia lehtiin ja kirjoituskilpailuihin?

np. Placebo - Summer`s gone

Joulu tulee ja tonttuilee

2007-12-20T21:22:00.000+02:00

Poltan kynttilää, ensimmäistä kertaa tänä talvena. Tänään alkoi joululoma ja töissä oli siksi melko paljon hommia, mutta toisaalta meitä hemmoteltiin joulutortuilla ja glögillä ja suklaakekseillä ja -kääretortulla. Sain joulukukan - ja mikä parasta, ihan mukavankokoisen bonuksen palkkatilille. Tiedänpä, miten iloittelen joulun välipäivinä. Ostan alennusmyynneistä normihintaisia vaatteita, kuten teen aina mennessäni muka alennusmyynteihin. Mutta paskat, mulla on bonukset nyt, joten mitä välii?

Pian pääsen lakeuksille. Sielläkin on vissiin musta joulu, mutta eiköhän tunnelma ole silti hyvin valoisa. Odotan sitä, että joka ruokailun jälkeen vedetään vielä iso setti riisipuuroa ja sitten keitetään kahvit ja ahdetaan napaan vielä pari torttua ja koristeltua piparia. Ja sitten mennään sohvan nurkkaan, napsautetaan jalkalamppu päälle ja uppoudutaan joulukääröistä paljastuneiden kirjojen maailmaan. Luulen tietäväni, että saan lukea ainakin Juha Itkosen uusinta. Ehkä otan täältä kotoa vielä pari muuta kirjaa mukaan, ettei lukeminen vaan lopu kesken.

Joulun lämpöä kaikille!

np. Hanna Marsh - Half woman half seahorse

Rock´n´roll blonde

2007-12-19T20:32:00.000+02:00

On pitänyt kirjoittaa jo aiemmin. Monena päivänä. Olen tehnyt päässäni blogimerkintöjä, yrittänyt painaa mieleeni asioita, joista pitäisi muistaa mainita. Sitten kun olen päässyt koneelle, sormet ovat näpytelleet ihan muita määränpäitä selaimen osoitekenttään. Olen jotenkin tukossa sanallisesti. Se on kurjaa, varsinkin kun työkseenkin pitäisi saada teksti soljumaan nopeasti. Tuntuu, että kaikki lauseeni ovat tönkköjä. Enkä oikeasti enää tiedä, mihin pitäisi tulla pilkku ja mihin ei. Blogissa voin jättää pilkut usein tahallisestikin pois, mutta työteksteissä kaikki merkit pitäisi olla oikeasti oikeilla paikoillaan. Olen varmaan duunipaikan ahkerin Kielioppaan käyttäjä. En ole varmaan koskaan kenenkään muun nähnyt selaavan sitä, itse olen sen kimpussa harva se päivä. Elämä saattaisi olla helpompaa, jos ei olisi aikoinaan valinnut pääaineekseen suomen kieltä. Nyt siihen kiinnittää niin helvetisti huomiota, että se alkaa pänniä jo itseäkin. Voi minua.

Viikon sisällä olen päässyt nauttimaan livemusiikista useampaankin kertaan. Näin Arch Enemyn ja Machine Headin jäähallikeikalla. Angela Gossow oli upea, kerta kaikkiaan (katsoin juuri Kielioppaasta, kirjoitetaanko tämä yhteen vai erikseen. Kiitos Itkonen!). Pieni nainen otti lavan haltuunsa uskomattomalla karismalla ihan tuosta vain. Yleisö villiintyi - ja harmistui, kun bändille oli annettu soittoaikaa vain puoli tuntia. Toivon, että Arch Enemy tulee nopeasti uudestaan Suomeen. Omalle kiertueelleen eikä miksikään lämppäriksi! Mutta joo, oli se pääbändikin "ihan kiva". Robb Flynnia toki katseli ja kuunteli mielellään, ja tippahan siinä meinasi poskelle herahtaa, kun upea Descend the shades of night pärähti soimaan. Kelpasi.

Ja eilen olin todistamassa Paradise Lostin liveä Helsingissä. Tykkäsin, tykkäsin, tykkäsin. Olin oikeastaan aika haltioissani, sillä olin odottanut keikkaa pitkään, ja sitten ne viimein olivat siinä ja vetivät juuri ne minulle tärkeimmät kappaleet. Tuntuu kummalta, että tuollainen bändi, joka itselle on jotenkin tosi iso ja legendaarinen, lähtee lämmittelemään HIMiä joskus tässä. Siis sitä pikkuista mutta tokikin lupaavaa yhtyettä, jonka näin ensimmäisen kerran -97 Alavuden nuorisoseuralla. Siinä oli tosi kuuma laulaja (no hei, olin 15-vee ja Villellä oli pitkä kihara tukka! ...no paskat, on se musta edelleenkin ihan hot) ja se lauloi kivasti kurnuttaen kuolemasta ja rakkaudesta. Ja nyt se on bändi, jota Paradise Lost lämppää! Jotenkin käsittämätöntä, vaikka kuinka tietää HIMin hurjan menestyksen. Mulle se on tavallaan edelleen se pikkubändi, jonka silloin kymmenen vuotta sitten näin.

Tuntuu, että kone prakaa. Se huutaa ja hurisee. Menee jumiin. Se on raukka jo vanha ja väsynyt. Pitäisi ostaa uusi, mutta voisiko vähempää kiinnostaa mihinkään tekniikkaliikkeeseen meno? No ei. Kun enhän mä näistä mitään ymmärrä ja sormi olisi suussa kuiteskin, ja myyjä myisi mulle jonkun ihme vemputtimen. Taidan laittaa taas isoveljen tai isukin asialle - ne tietävät ja antavat alennusta.

np. Astrid Swan - Daddies

Yearn for change

2007-11-30T21:59:00.000+02:00

Istun kotona, perjantai-iltana, ihan itsekseni. Kuuntelen Paradise Lostia (tietysti) ja olen jotenkin hämilläni edelleen. Olen jättänyt viime viikkoina kaikki asiat rempsalleen, en ole jaksanut vastata sähköposteihin, en kirjoittaa arvioita, en miettiä joululahjoja, hyvä että olen töissä jaksanut tehdä hommat kunnialla. On vaan sellainen olo, että plääh. Tekisi ainoastaan mieli ottaa olutta ja rillutella (onneksi huomenna!). Kirjoituspöytä on konkreettisesti pölyn peitossa, en edes muista, milloin olen koskenut viimeksi pölyrättiin taikka imuriin. Varmaan jo osittain tämän pölynkin takia nenä vuotaa ja kutisee (vaikka olin mä ihan oikeastikin kipeänä pari päivää). En tiedä, näillä tässä nyt vaan mennään. Kaikkea pitäisi, mutku. Ensi viikolla sit, eikö niin? Tai ensi vuonna, eihän siihenkään enää pitkä aika ole (kauheaa, miten talvi on tullut nopeasti. niin sitä vaan baskerit, tumput ja villahuivit otettiin taas kuin itsestään käyttöön, en ehtinyt edes ajatella!). Voivoi, aika menee todella niin nopeasti. Nyt pitäisi tehdä, jos joskus meinaa.

Pitäisi saada selvyys omasta päästä.

Believe you could

2007-11-24T21:44:00.000+02:00

Joulun tuntua jo. Eilen syötiin torttuja ja riisipuuroa työkavereiden kanssa. Juotiin hehkuviiniä ja tavallista viiniä ja olutta ja jotain muuta jostain pikkupullosta. Otin Helsingin kadut haltuuni aamun tunteina. En hukannut itseäni mihinkään, tiesin missä seisoin. Helsinki ei tuntunut enää niin isolta ja sekavalta, pikemminkin aika lämpimältä ja hyvältä.

Elämä tuntuu muutenkin hyvältä, on jotenkin leijuva olo. Sellainen, että kulman takana voi odottaa mitä vaan. Yksi iso painolasti on tipahtanut hartioiltani pois. En halua stressata mistään juuri nyt, haluan vaan odottaa ja katsoa, mitä tuleman pitää ja nauttia siitä, missä parhaillaan olen. Hämilläni, innoissani.

Sanat omasta elämästä kertomiseen ovat jotenkin hukassa. Minulla on hinku kirjoittaa, mutta en osaa tuoda asioita esiin täällä, tällä tavoin. Haluaisin pukea ne johonkin verhoon, kirjoittaa ikään kuin ulkopuolelta mutta silti minusta. Proosallisesti, henkeä haukkoen. Suoraan.

Olen jossain kulmassa, risteyksessä. Ja yksi sanoi haluavansa ilmoittaa minut huippumallikisaan. Nauroin, kyllä minun risteykseni tarkoittaa jotain muuta.

np. Paradise Lost - Laws of cause

Jonkin loppu

2007-11-16T11:41:00.000+02:00

Jyväskylä. Pieni hetki aikaa ennen ruokalaan menoa. Sataa lunta, mutta on ihmeen lämmin. Olen pukenut päälle ihan liikaa, luulin että täällä pohjoisessa paleltaisi. Gradu lepää laukussa tulostenippuna, pian vien sen kansitettavaksi. Tässä sitä nyt sitten viimein ollaan, voi sitä hiusten repimisen ja tuskastelun määrää, mikä on matkan varrelle mahtunut. Mutta jotenkin vaan selvisin. Loppuvaiheessa tappelin oman perfektionismini kanssa, olisin halunnut kirjoittaa vielä siitä ja tuosta, ja tehdä tuohon ja tähän vielä tuollaisen korjauksen. Mutta sanoin niille haluille ei, tiivistin rönsyilevät kappaleet ja päätin, että työ on valmis nyt. Ja alan ehkä pian olla siihen jopa ihan tyytyväinen. Toivon ainakin.

Jyväskylä on kaunis, paljon lumisempi kuin Hämeenlinna. On aika nostalginen olo, istun ehkä viimeistä kertaa tässä yliopiston atk-luokassa. Ajatus tuntuu aika hurjalta. Yksi aikakausi taitaa nyt todellakin olla päätöksessään. Täytyy vetää syvään henkeä.

Olen täällä yhä

2007-11-01T21:09:00.000+02:00

Ei uutta auringon alla eikä Maiskun elämässäkään. Viikonloppuna oli juhlat, jotka menivät hyvin. Join sopivasti (niin, että pääsin ongelmitta sunnuntaiaamuna töihin. siitä yöllisestä oksentamisestahan ei kannata puhua. pääasia että olin freessi ja pirteä oikeaan aikaan), unohdin katsella bändejä, olin höppänä ja loppuillasta jo vähän väsynyt.

Eilen hajotin töissä tietokoneen. Vaikka en mä sille ressulle tietoisesti mitään pahaa tehnyt, se vain väsyi. Ruutu pamahti pimeäksi kesken pitkän referaatin, eikä se siitä enää herännyt. Helpdeskikin nosti kätensä pystyyn. Ja se referaatti katosi jonnekin, taivaan tuuliin tai koneen uumeniin. Noh, onneksi se ei ollut sentään gradu tai joku muu tärkeempi juttu. Ja juuu, on mulla gradusta varmuuskopio (muistitikulla, joka ei ilmeisestikään ole enää parhaimmassa vireessä...).

Ja tänään nukuin pommiin. Joko kännykkä teki oharit tai sitten olin yksinkertaisesti unohtanut laittaa sen herättämään. Veikkaan ensimmäistä, of course. Mutta ehdin töihin silti ihan ihmisten aikaan. Tein puolessa tunnissa samat aamutoimet, joihin käytän normiaamuina puolitoista tuntia. Täydellinen mysteeri. Ehdin nauttia kahvinikin loppuun ja törötin junaraiteen reunalla jo viittä minuuttia ennen junan saapumista.

Edessä on vapaa viikonloppu kuukauteen. Siis vapaa sillä tavoin, ettei ole mitään erityistä ohjelmaa. Käymme varmaan sivistämässä itseämme museossa ja taidenäyttelyssä, silleen rauhallisesti ja hissukseen. Sitten voisin nukkua pitkään ja lukea Anna Gavaldan Kimpassa loppuun. Sen jälkeen voin mennä ja katsoa sen leffankin.

np. Hanna Marsh - Merry-Go-Round

Elämää ruudun sisällä ja ulkona

2007-10-23T18:42:00.000+03:00

Voih, minun blogini kuihtuu ja pian nuukahtaa. En ole huolehtinut siitä lainkaan, sillä lähes kaikki aika, jonka olen viime päivinä viettänyt netissä, on kulunut naamakirjassa. Olen edelleen pahasti koukussa, mutta nyt siellä keikkuminen kyllä jo vähän ketuttaakin. Tänään keitin perunat lähes pohjaan, kun liimauduin liian pitkäksi aikaa näytön ääreen. Päivä hurahti ohi kummallisesti, viisarit liikkuivat turhan nopeasti. Mulla on 39 kaveria, enkä enää saa kutsuja. Siinä se nyt sitten on, minun sosiaalinen elämäni.

No ei vaite. Onhan tässä tullut hypättyä siellä täällä ihan tosielämässäkin, ystäviä on nähty Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. On ollut tupareita ja kihlajais-tupareita. Viini on virrannut (pöytäliinallekin), olut kuohunut ja kelkka lämmittänyt. On nähty vähän turhankin hyviä tanssijoita, nukuttu liian lyhyitä öitä, innostuttu humalassa jopa pleikkaripelistä. On mennyt myöhään, on ollut mukavaa. Erityisen paljon mieltä lämmitti pohjanmaan maisemat, silmänkantamattomiin jatkuvat pellot, ladot, metsäpolut. Se on kaunista, sanokaa mitä sanotte. Se on koti, siellä mieli on onnellinen ja murheellinen samaan aikaan.

Viikonloppujen jälkeen on tullut aina arki. Päivät ovat menneet omalla painollaan. Olen ollut töissä, olen käynyt salilla, olen treenannut niin että jalat ovat jumiutuneet useammaksi päiväksi. Olen polkenut spinningissä ja saanut jalat taas vetreiksi. Viimeksi tunnilla pauhasi Sentenced, Garbage ja Marilyn Manson, ja minä poljinpoljinpoljin. Mikään vastus ei tuntunut ylitsepääsemättömältä. Tuntui vain hyvältä.

Nyt päätä jomottaa. Olen istunut tässä liian pitkään. Pitäisi maalata taulun kehykset, ripustella pyykit, värjätä hiukset. Pitäisi mennä ajoissa nukkumaan, että huomenna taas jaksaisi. Luulen, että tulee pitkä päivä.

np. Lauri Tähkä ja Elonkerjuu - Pitkät pellot

Koukutuin

2007-10-12T10:13:00.000+03:00

Tässä on nyt kyllä mennyt vähän liikaa aikaa facebookissa. Miten toisten ihmisten naamat, kaverit ja kaikki tyhmät testit voikin koukuttaa tällä tavalla? Töissäkin pitää olla naamakirja yhdessä selainikkunassa auki koko ajan. Puuuh. Ja sitten ahdistaa ja masentaa ja ketuttaa, kun kaikki aika menee päättömään surffailuun ja kaikki muu jää tekemättä. Tässä on jotain samaa kuin irc-galleriassa tai Imperiumin messulaudassa oli aikoinaan, sellaista alkuhuumaa. Nykyään saattaa mennä viikko, etten käy laudalla ollenkaan ja galleriassakaan en jaksa surffailla enää juurikaan. Niistä on hävinnyt se hohto, ja niin varmasti käy feisbuukinkin kanssa aikanaan.

Doris Lessing sai sitten Nobelin. Aika bueno valinta, ite olisin valinnut ihan samoin. Lessingin kirjat vaativat aikaa ja keskittymistä, mutta jos vaan jaksaa vähän panostaa, saa niistä itselleen paljon. Se täti on jotenkin tosi rautainen, suora ja vahva. Mä haluan olla mummona samanlainen, haluan myös samanlaiset pitkät harmaat hiukset. Support.

Viikonloppuna pääsen saunaan ja saan kuulemma Ottoa tai jotain muuta siihen verrattavaa ilojuomaa. Sitä ennen pitäisi jaksaa istua junassa/bussissa useampi tunti. Pitäisi jaksaa myös pakata - millähän eskimoasuilla keskisessä Suomessa pärjäisi, kun täällä etelässäkin on jo ihan jääpuikkona? Ja kuka kantaa mun laukut?

np. Danzig - I`m the one

Vittu, rokkia!

Jotain tahdoin sanoa

2007-10-05T15:31:00.000+03:00

Viikot tuntuvat nykyään ihan kummallisilta. Olen aina aivan pihalla siitä, mikä päivä kulloinkin on, koska teen töitä koska sattuu ja vietän "vapaapäiviä" koska sattuu. Tänään on tuntunut lähinnä lauantailta. Viikot eivät tunnu kokonaisilta, elämä ei etene enää viikoittain vaan päivä kerrallaan. Ehkä se on parempikin niin, tunnen saavani enemmän aikaiseksi ja olevani jotenkin paremmin kiinni juuri tässä hetkessä. Toisaalta viime aikoina olen katsonut hömppärealitya ehkä enemmän kuin koskaan. Tiedän tasan tarkkaan, kenet sinkkuäiti Reetta tiputti viimeksi ja ketkä on äänestysuhan alla BB:ssa. Tiedän myös, että tänä vuonna yksi maajussi on jopa ihan komea.

Pyykkivuori kasvaa nykyään nopeasti. Se on salilla käymisen huono puoli. Mulla on sitä paitsi ihan liian vähän vaatteita, joita voin pitää salilla. Aiemmin, kun harrastin lähinnä vaan lenkkeilyä, sporttivaatteiksi kelpasivat vanhat ja virttyneet topit ja paidat, mutta kuntosalille ei todellakaan tee mieli mennä paidassa, jonka kainalot ovat rispaantuneet ja värjääntyneet kellertäviksi. Vaikka tuolla salilla käykin ihmisiä laidasta laitaan ja sellaisia hehkeitä pintaliitäjiä ja näyttäytyjiä siellä on ehkä vain kourallinen, saattaa siellä silti jonkinlainen ulkonäköpaine iskeä. Ja jos oma olo on homssuinen, treenaaminenkin tuntuu hutiloidulta. Eli ihan vaan sen vuoksi, että treenit sujuisivat mahdollisimman tehokkaasti, täytyy minun ehdottomasti saada muutama kiva toppi lisää.

Tanssahtelin muuten Ganes-leffassa. En ole siinä ehkä kovin helposti tunnistettavissa, sillä tukka heiluu kasvoilla, mulla on vaaleanpunainen hippipaita ja otos on muutenkin varsin lyhyt. Mutta tiedänpähän edes itse, että siinä mä oon. Ja kelpaahan siinä olla, sillä leffa oli erittäin hyvä. Hauska, vauhdikas ja rokkaava tietysti.

Ja aaah, mulla onkin lippu Nosturiin 18. päivänä joulukuuta. En tahdo pysyä pöksyissäni! Holmesin poika, here I come!

Masentava media

2007-09-28T21:32:00.000+03:00

Median kyky ja valta vääristellä asioita ärsytti eilen aivan suunnattomasti. Ärsyttäähän se toki aina ja edelleen, mutta eilen pinna kiristyi aivan erityisen paljon. Televisiossa ja lehdissä uutisoitiin näkyvästi siitä, kuinka naiset käyttäytyvät lapsiaan kohtaan väkivaltaisemmin kuin miehet. Uutisissa (vielä Ylen päälähetyksessä) aloitettiin komeasti ja sensaatiohakuisesti näin: "Naiset sortuvat väkivaltaan lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naiset esimerkiksi tukistavat lasta miehiä herkemmin." Sanomalehdissä otsikot kailottivat niin ikään äitien julmuutta ja hirviömäisyyttä. Tutkimuksen tehnyt taso kummasteli sitä, miksi naiset toisaalta suhtautuvat sanojen tasolla väkivaltaan miehiä kielteisemmin, mutta todellisuudessa kuitenkin kurittavat lasta fyysisesti miehiä enemmän. Siis voi daah. Onko tutkimuksen tekijöille tai medialle tullut mieleen, että meillä aikamoinen valtaenemmistö kotona lasten kanssa päivittäin olevista vanhemmista on nimenomaan äitejä? Kyllä kai hermo menee pikkuisen helpommin silloin, kun joutuu olemaan kellon ympärystän lasten kanssa, kuuntelemaan ininää ja itkua, valitusta ja parkunaa jatkuvasti. Helpompi se on tulla illalla töistä kotiin ja pikkuisen pompotella tenavaa polven päällä ja käskeä sitten vaimon vaihtaa vaipat.

Anteeksi vaan mutta vituttaa.

Ja sitten tämä alkoholipullojen etikettiin tuleva varoitusteksi "Alkoholi vaarantaa sikiön kehityksen ja terveytesi". Siis what the fuck? Koko tekstihän on suunnattu vain naisille, turha selittää että osuus "ja terveytesi" koskisi myös miehiä. Naistenko juomista meidän ihanat poliitikkomme vain haluavatkin hillitä? Olisivat nyt vittu laittaneet niihin pulloihin edes jonkun ällöttävän kuvan loppuunpalaneesta ja revenneestä maksasta, jos niihin jotain on pakko laittaa.

Onneksi mulle tuli just uusi Tulva. Se puhuu minun kieltäni.

Pumppaa pumppaa

2007-09-25T14:58:00.000+03:00

Koukistajat tärisevät. Käden nostaminen pistää käsivarren pistelemään ja kipunoimaan. Tein ehkä aamujumpassa pikkasen liian isoilla painoilla tai ehkä olisi pitänyt vaan lopettaa aiemmin. Nyt käsivarret ovat kuin tulessa, hiusten peseminen oli mielenkiintoista, koska käsien nostaminen pään korkeudelle oli jokseenkin hankalaa. Uh, nyt ei varmaan voi mennä viikkoon salille, tyhmätyhmä.

Mutta oli kivaa, pidin siitä että ohjaaja piiskasi meitä tekemään aina pikkaisen enemmän kuin mitä olisimme itseksemme jaksaneet.

Tehokkaan treenin jälkeen istun nyt tässä koneella, vieressä on kuppi kahvia sekä iso kasa suklaapisarakeksejä. Kattokaa kun mähän olen ansainnut ne, enkö? Piti avata gradutiedostot ja vierittää sitä taas hiukan eteenpäin, mutta jotenkin tämä paskanjauhaminen blogissa oli vaan mukavampi vaihtoehto. Tässä voi silleen viritäytyä kirjoittamistaajuudelle, illalla sitten gradun tekstikin luistaa paremmin. Varmasti, eikö?

Mankassa soi Marc Bolan & T.Rex. Posti tipautti tänään luukusta pari levyä. On kuumaa ja kiihkeetä, groovea ja boogieta. Voi David B., kyllä mä susta tykkään mutta taidan tykätä Marcista vielä pikkuisen enemmän. Kun sillä on kikkura tukka ja se huhuilee ihanasti.

Well she`s my woman of gold and she`s not very old aa-ha
Well she`s my woman of gold and she`s not very old aa-ha
I don`t mean to be bold but may I hold your hand?
Well she ain`t no witch and I love the way she twitch aa-ha
Well she ain`t no witch and I love the way she twitch aa-ha

Ah, lyriikoiden aatelia.

Emansipoitumista aamuruuhkassa

2007-09-22T18:29:00.000+03:00

Miksi junassa, aamuruuhkassa, miehet levittävät jalkansa rennosti ja tilaavievästi samalla kun naiset puristavat reitensä tiukasti yhteen ja kääntävät polvensa hieman sivuttain siten, että selkäranka menee mutkalle ja istuminen tuntuu epämukavalta? Miksi nolostun pitkistä jaloistani, miksi minulla on huono omatunto, jos vien tilaa, jos en siirry, väistä, vetäydy pienemmäksi? Se tila on yhteistä, se kuuluu myös minulle, meille! Millään pippelin oikeudella ei tarvitse tulla enää minun viereeni istumaan ja tekemään oloani hankalaksi ja ahtaaksi. Nyt on mitta täysi. Perkele.

np. Haarakiila - Vittuvoimaa

Must on tuuuullu…

2007-09-18T19:17:00.000+03:00

Olo on jokseenkin vetreä. Sali on tullut jo tutuksi, ja muutamalle ohjatulle ryhmätunnillekin olen osallistunut. Tänään olin switchingissä (eli kiertoharjoittelussa), tuli hiki (hyvä juttu) mutta mä olin liian pitkä niihin laitteisiin (huono juttu). Ergonomia liikkeiden tekoon ei siis ollut paras mahdollinen, joten saattaa olla etten tuolle tunnille mene enää. Ja sitten siellä vielä lämmiteltiin kaikenmaailman askelsarjoilla enkä mä tietenkään pysynyt yhtään mukana. Jalat teki ihan jotain muuta kuin mitä pää käski ja sitten siihen olisi pitänyt ottaa vielä kädet mukaan ja pyörittää. Siis ei kuulkaa. Muistin taas, miksi olen aina inhonnut aerobikkejä ja muita vastaavia jumppia. Kun ei vaan onnistu. Rytmitaju, täh?

Mutta siis muuten on ollut kivaa. Lihakset ovat kipeytyneet juuri sopivasti: silleen että tietää tehneensä jotain, mutta kuitenkin oikein ja sopivasti. Tosin tänään reidet taisivat saada sen verran kovan treenin, että huomenna saatan olla ankka. Katsotaan nyt, venyttelin kyllä.

Salilla olen myös huomannut, kuinka pahalta ihminen voi haista ja kuinka paljon se voi hikoilla. Ihan siis ite, minä. Ja se naaman punoitus, huh. Tunnin jälkeen kannattaa vetää baskeri syvälle päähän, poistua ulkoilmaan mahd. nopeasti ja pyrkiä kotiin suorinta tietä. Oon ollut joskus meinaan nätimpikin.

Mulla on kaukokaipuu. Jos joku ottais ja veis, lähtisin.

np. Patti Smith - Trespasses

--------------------------

Muistutus itselle: On se Marc Bolan vaan aika kuuma ollut. Osta T-Rexiä hyllyyn nyt, het!

Lomarapsa

2007-09-11T15:43:00.000+03:00

Lomat on nyt sitten lusittu ja paluu arkeen on tavallaan koittanut. Laskeutuminen töihin ja puurtamiseen oli onneksi hellä, sillä maanantain työpäivän jälkeen koitti heti tiistaivapaa. Kolmipäiväinen työviikko on just nyt erittäin ruleksor. Ehtii meinaan nyt paremmin tuumailemaan noiden punttilaitteitten ja kuntopyörien kanssa ja kummastelemaan sitä, miksei tämä tyttö veny suuntaan eikä toiseen. Juuri tänään kävin läpi ihan meitsille henk.koht. suunnitellun kunto-ohjelman ja huomasin, että siitä on tosiaan jo ainakin 6-7 vuotta, kun olen viimeksi käynyt punteilla. Laitteita sai pällistellä hetken aikaa, ennen kuin ymmärsi miten päin niihin pitää itsensä asettaa. Ja huhhuh, muutama kilo vastusta ja jo otti hauiksiin kipeää. Ja löysin vatsalihaksenikin taas, kyllä meinaan kipristeli! Olen aika innoissani tästä, seuraavaksi lähden spinnaamaan!

Jos lomalla tarkoitetaan pötköttelyä, myöhään nukkumista ja yöpaidassa iltapäivään asti maleksimista niin mulla oli erittäin hyvä ja onnistunut loma. Kipaisin lakeuksille Jyväskylän kautta ja hengitin syvään ensin akateemisuutta ja sitten maaseutua. Kumpikin voimaannutti. Löysin itseni puolukkametsästä, mummolasta, pesäpallokentältä ja viltin alta. Lopullisesti nollasin tilanteen yläasteen luokkakokouksessa runsaalla ruualla ja vuolaasti virtaavalla oluella. Seura oli hyvää, tuttua, turvallista, kummallisenkin läheistä. Ihmettelin, mihin ne kymmenen vuotta olivat kuluneet, sillä ajoittain tuntui siltä, että emme olisi koskaan erossa olleetkaan. Olin yllättynyt, hämilläni. Totta kai ihmiset olivat muuttuneet – toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta jonkinlainen salaperäinen yhteys silti leijaili ilmassa ja kyti vahvasti. Etukäteen ajattelin, että homma menee taatusti ihan reisille, mutta oikeasti tapaamisesta jäi hyvä fiilis. Seuraavana aamuna oli toki fyysisesti hieman happi kadoksissa (ja jalat kipeänä ysärihittien tahdissa tanssaamisesta), mutta muistikuvat illasta pistävät silti yhä hymyilyttämään. Sopivasti vanhojen muisteluita, avautumisia, hyviä keskusteluja ja vallattomia liikkeitä tanssilattialla. Kyllä me osattiin. Kiitos.

Nyt täytyisi kokata ja rustata yksi kritiikki. Illalla voinkin sitten pällistellä noita ~15 kanavaa, jotka alkoivat näkyä nyt, kun saatiin isukilta boksi. On se kiva notta BB näkyy, ja oikeesti vielä kivempi, että sen vastapainoksi voi katsoa jotain sivistävää dokkaria Teemalta. Digiaika on pyllystä, mutta kun ei ilmankaan osaa olla.

np. The Machete - Back for more

Silent Waters

2007-08-31T17:04:00.000+03:00

Huh, nyt ei voi enää perääntyä. Nyt on varattuna personal trainerit, punttisalivuorot ja jumppatunnit. Tililtä lähtee rahaa ihan itsellään nyt sitten vähän väliä eikä sitä ihan tosta vaan saa edes loppumaan. Kattokaa kun nyt mä otin ja liityin kuntoklubille, ihan oikeesti enkä vaan puheen tasolla. Hippatihei. Paipai vatsamakkarat ja käsivarsien allit, hyvästi hartiakivut ja selän jomotukset. Siellä pitää nyt sitten hypätä mielellään vähintään 3 kertaa viikossa, jotta rahalle tulee kunnolla vastinetta. Tosin kyllähän mä siellä nyt ehdin varmaan mukavasti pumpata, kun duunia on vähemmän kuin kesällä. Odotan aika innolla varsinkin venyttelytreenejä - kävin tutustumassa klubin uusiin tiloihin ja se venyttelysali oli upea. Heti kun sinne astui sisään, olosta tuli seesteinen. Uh.

Mitäs muuta? Lomapäivät ovat vierineet omalla painollaan. Olen nukkunut aika paljon, tehnyt vaatekaappi-inventaarion, lukenut graduni läpi (ei se nyt ihan paska ollut) ja tehnyt hippusen muutakin sen hyväksi (käynyt esim. kirjastossa). Tänään korjautin saappaani suutarilla ja olen myös kuunnellut tyytyväisenä Amorphiksen uutta just ilmestynyttä levyä. Se on hyvä, niin hyvä ja kaunis. Joutsen laulaa tuoneloista - ah mitä symboliikkaa.

Viikonloppu kuulkaa. On tää pöhölöä kuinka aika kiitää.

np. Amorphis - Her Alone

Elän tarinoita ja tarinoista

2007-08-28T15:57:00.000+03:00

Hesarin mielipidepalstalla oli kirjoitus lukemisen yliarvostamisesta. Siitä kuinka me suomalaiset pänttäämme ja suoritamme akateemisia tutkintoja ja keräämme kirjoja hyllyymme ihan vain siksi, että jossain on joskus sanottu, että ihminen ei ole kunnon ihminen lainkaan jossei se lue. Kirjoittajan mielestä kaikki paasaus lukemisen tärkeydestä on liioiteltua ja senkin ajan, minkä ihmiset käyttävät lukemiseen he voisivat käyttää elämiseen. Jotenkin näin se meni ja minua pisti ihan pikkuisen vihaksi. En väitä, että lukenut ihminen olisi jotenkin parempi tai edes viisaampi tai älykkäämpi kuin lukematon, mutta eihän se nyt niin ole, että lukeminen olisi pois elämiseltä. Lukeminen voi olla elämää parhaimmillaan, se voi antaa elämyksiä ja ihan varmasti se ruokkii myös mielikuvitusta ja luovuutta. Minä ainakin olisin henkisesti paljon köyhempi, jos en olisi koskaan avannut esimerkiksi Beauvoirin Toista sukupuolta, Sylvia Plathin päiväkirjoja, Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta tai vaikka perkele Kaisa Häkkisen Kielitieteen perusteita. Ja vaikka olenkin uponnut kirjojen sivuille tunneiksi, vaikka olenkin elänyt mitä uskomattomimpia tarinoita painomusteen kautta niin olen minä kulkaa ihan itsekin jonkin verran elänyt, kokenut ja pistänyt ranttaliksi.

Sain Westön Missä kuljimme kerran -romaanin juuri loppuun ja rakastin sitä.

Heittäytyä syksyyn

2007-08-27T14:40:00.000+03:00

Loma. Enpä muista, koska on tuntunut yhtä hyvältä ripustella pyykkiä narulle keskipäivällä. Syksyn kylmä viima puski jo läpi, vaikka aurinko pilkistelikin pilvien raosta ja yritti vielä lämmittää. Vaatteet eivät kuiva enää tunnissa, tuskin kahdessakaan. Saatan joutua nostamaan ne iltasella vielä sisään. Ei haittaa.

Kaksi viikkoa aikaa itselle. En tiedä, mitä tuleman pitää, sillä suunnitelmat ovat suurilta osin vielä auki. Herään aamuisin ja katson, mihin päivä päättää minut kuljettaa. Arkipäiväisiä asioita. Kellon viisarit saavat raksuttaa ja puksuttaa eteenpäin, niillä ei ole nyt merkitystä. Nyt ei tarvitse juosta juna-aikataulujen perässä, ei tarvitse välittää deadlineista. Voin oikaista jalat rahille ja upota tarinoihin. Olen niin ansainnut nämä päivät, ja juuri siksi ne tuntuvatkin näin hyviltä.

Aloitin loman perisuomalaisittain hyvillä juhlilla ja kamalalla sunnuntaiololla. Tänä kesänä ei varmaankaan enää tule terassilla huurteista nautiskeltua, joten viikonlopun juhlia voi pitää kesän päättäjäisinä. Syksy tulee ja minä otan sen avoimin sylin vastaan.

Sanat jättävät minut, tiskivuori ja kauppareissu odottavat. Ja tänään Pariisin poikamies tekee valintansa ja minä tiedän, että minulla on elämä.

np. Jesu - Medicine

Olokaa klopit hiljaa siä porstuas

2007-08-18T19:40:00.000+03:00

Tänään olen tukenut markkinataloutta taas omalta osaltani. Sain viimein jo ne keväällä hinkumani maiharit. Lisäksi ostin uuden lukuvuosikalenterin, naamatököttiä ja hiusvärin juurikasvun tuhoamiseksi. Materialistisestikin olen siis nyt valmis syksyn tuloon. Loskakelit eivät kastele jalkojani enää, ja päivät pysyvät järjestyksessä päivyrin avulla. Löysin itseni jostain syystä myös tilaamasta lisää rompetta postimyynnistä, ihan vaan siksi että ei tarvitse löntystellä postiin asti pelkästään jälkitoimituksella tulevien tissiliivien takia. Kätsysti sain nyt samaan pakettiin pari toppiakin. Fiksu flikka, eikö?

M soittelee kitaraa. Ärsyttää kun joku osaa ja itse oon musiikillisesti ihan pölvästi ja lahjaton. Mutta onhan se hyvä, että on tommonen oma trubaduuri. Se ei vaan soita mulle balladeja eikä rakkauslauluja, vaikka oon monesti pyytänyt. Weird.

Vastapäisen talon asukkaiden mielestä Hummaniheihuputitihummanihein soittaminen on kivaa ikkunat auki ja kajarit täysillä. On kivaa mustakin istuskella siinä sitten parvekkeella ja koittaa nautiskella nätistä lauantai-illasta. Uskon, että noiden seinä- ja lattianaapureillakin on oikein kliffaa, varsinkin kun tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun pojat/tytöt on kuunnellu vähän musaa. Sympatioita sinne, todella. Tiedän miltä tuntuu, kun alakerta bilettää ~3 kertaa viikossa ja on sitä mieltä, että Tapani Kansan R-A-K-A-S on paras biisi, mitä maailma on ikinä synnyttänyt. Tiedän, millaista on käydä yöllä vessassa, kun alakerran naapuri on juuri tutustumassa arabiaan ihan siinä alapuolella ja putkisto kertoo yksityiskohtaisesti kuinka hyvin kaveri kakoo.

Mutta joo, onneksi tässä talossa on rauhallista. Koliikkivauva alakerrassa, puukengillä kävelijät yläkerrassa ja kävelysauvaa kolutteleva mummo rappusissa on kuitenkin vielä aika pientä.

np. Aimee Mann - I was thinking I could clean up for christmas

Där vi en gång gått

2007-08-17T21:24:00.000+03:00

Olen lukenut Kjell Westön Missä kuljimme kerran -romaania tälleen tyylikkäästi yhdeksän kuukautta Finlandia-voiton jälkeen. Sen verran myöhässä, että olen joutunut (tai päässyt) luistamaan kaikista kirjaa koskeneista keskusteluista, väittelyistä ja paasauksista. Kun eihän asiaan voi mitään sanoa, jos siitä ei mitään tiedä. Sain kirjan jo jouluna, mutta lukemisen aloittaminen on venynyt ja venynyt, koska opus on niin paksu ja painava, että sitä on hankala kuljettaa mukana ja nykyään luen paljon nimenomaan liikkeessä, junissa ja busseissa. Yritin pitää kirjaa aluksi yöpöydällä iltalukemisena, mutta olen onneton lukemaan sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Luomet painuvat ja pää kopsahtaa jo puolen sivun jälkeen. Niinpä se siis jäi. Yhtenä päivänä otin kirjan kuitenkin työmatkalle mukaan, ja huh. Olen melkoisen vakuuttunut. Tai pikemminkin hullaantunut. Myönnän (hieman nolona), että Westön aiempi tuotanto on vielä kaluamatonta viljaa, ja olin jonkin verran pessimistinen tämänkin suhteen. Sota- ja historiakirjallisuus saa minut yleensä lähinnä haukottelemaan, ja olen lukenut sellaista oikeastaan vain pakon (kirjallisuuden tenttien) edessä. (No, olihan Tuntematon toki lukemisen arvoinen, myönnän sentään sen. Stoolin tarinat taas voisi heittää kankkulan kaivoon). Westö hoitaa kuitenkin hommansa mallikkaasti, vuoden 1918 kuvaus rullaa ja tempaisee mukaansa. Ja voi sitä ivallisen huumorin määrää! Virnistys on ollut suupielessä kerran jos toisenkin, kun Westö sivaltelee tyylikkään harkittuja piikkejä meihin ja teihin. Mutta ei siitä tässä vaiheessa enempää, kirja on vasta puolessa välissä, joten ei passaa kehua liikaa, jos tarina romahtaakin loppupuolella. Epäilen.

Muuten mulle ei olekaan tapahtunut mitään, olen elänyt kirjallisuudessa ja kirjallisuudesta. Olen kahlannut läpi kustantamoiden syksyn uutuuskirjat, ja poiminut kiinnostavia luettavien ja arvioitavien listalle. Kyllä sieltä taas näyttäisi ihan lupaavaa kamaa tulevan. Juha Itkoselta tulee uusi romaani ja ikisuosikiltani Anja Snellmanilta myös. Niihin käperryn syksyn mukanaan tuomina vapaapäivinä.

Nyt on perjantai. Viikonloppu. Kaikki hyvin.

np. The Cure - Maybe someday

Minulta puuttuu otsikoinnin taito

2007-08-14T20:25:00.000+03:00

Odotan syksyä. Haluan herätä siihen, että kirjoja kolahtelee postiluukusta. Haluan jäädä nautiskelemaan päivän lehdestä, kun toinen jo kolistelee töihin. Haluan saada vaatekaappini järjestykseen, haluan ommella kasseja ja pussukoita kaikista niistä kankaanpaloista ja vaatteenrievuista, joita olen kätkenyt ompelukoriini odottelemaan parempia aikoja. Sormet syyhyävät jo pikkuhiljaa myös gradun kimppuun - en vain tiedä uskallanko ottaa tekeleeni esiin, koska puolen vuoden eron jälkeen sitä katselee varmasti melko kriittisesti. Tänään viestitin ohjaajalleni, että paketti on valmis viimeistään lokakuussa, ja en totta vieköön enää halua (saati kehtaa) sitä kauemmaksi siirtää. Maksoin juuri lukuvuosimaksun, ja se tuntui kummalta. Sidoin itseni johonkin, joka on jo hyvin kaukana ja vieras. Toisaalta se tuntui hyvältä ja jotenkin turvalliseltakin. Vielä ei tarvitse ihan täysillä irrottaa entisestä, tämän vuoden voi olla vielä vähän rajalla.

Viikonloppuna aurinko helli rokkaajia. Rinteessä istuminen kipeytti pakarat ja varjoton kenttä sai pään jomottamaan (ei ei, nesteytys ei ollut syypää pääkipuun). Rastat pienessä miehessä olivat ilo silmälle ja monet keskustelut ilo mielelle. Ja mä en ollut edes se, joka väsähti ensimmäisenä jatkobaarissa. Sunnuntai meni harakoille, mutta eiköhän tuo ollut sen arvoista. Pellava ei petä.

8 päivää töitä ja sitten loma. Sen nyt jaksaa vaikka kontaten.

np. Placebo - Sleeping with ghosts

Some shelters

2007-08-08T21:04:00.000+03:00

Onpa ollut kuuma. Onneksi meidän kämppään saa läpivedon ja onneksi tänne ei paista kaikkein kuumin keskipäivän aurinko. Onneksi töissä on viileää, niin viileää että siellä pitää istua lähestulkoon villapaita päällä. Onneksi tukka on ohennettu ja onneksi sen saa näppärästi nutturalle. Ilman näitä pieniä helpottavia tekijöitä olisin varmaan jo veivini heittänyt, helle ei ole todellakaan mua varten.

Viikonloppuna tuli töllisteltyä asuntoja markkinoilla. Olihan siellä kaikenmoista, paljon tosi rumaa ja pikkasen vähemmän tosi kivaa. Ostoslistalle meni liitutaulu ja tikapuut (tosin seuraavana päivänä matkaan tarttui huonekaluliikkeestä korkea [ihana!] punaruskea lipasto, eikä ollenkaan niitä mitä oli tarkoitus).

Vepsäläisen huonekalut on rumia ja niitä oli ihan liikaa messutaloissa. Eihän kukaan sellaista neliskanttista, tylsää ja siistiä niin paljon jaksa. Tommonen moderni laatikkomeininki on nykyajan pahimpia vitsauksia jos arkkitehtuurisesti ajatellaan. Noh, oli siellä onneksi muutama oikeasti ihan kodikaskin talo/asunto. Yhessä talossa oli kivat valuvat tiiliseinät ja yhessä oli soutuvene terassilla (sieltä sai myös karkkia). Tykkäsin myös yhen sinkkupojan yksiöstä ja tietysti siitä yhdestä ihanasta kirjastohuoneesta, jossa oli Boknäsin tummanruskeat hyllyt ja ah niin tyylikäs fiilis.

Nyt vaan sit ootan, että voitan tontin.

Ootan myös tulevaa viikonloppua, Pellavaa ja Amorphista. Uh.

---------------

Tilasin postimyynnistä vaatteita. Muutaman tunikan, koska mun mielestä ne on ihania. Mutta mun päällä ne näyttää kyllä pahasti äitiysmekoilta. Jotta ne näyttäis hyvältä, pitäis olla tissit. Ongelma.

Pidän tunikani silti.

np. Patti Smith - Are you experienced?

Syksy saapuu

2007-07-31T21:01:00.000+03:00

Tänään tuntui syksyltä. Näytti syksyltä. Palelti koko päivän, tuuli vihmoi ja sade kasteli. Nuokuin näppäimillä, täytin itseni kofeiinilla ja mokkapaloilla. Kun pihalla on kylmää ja pimeetä, silloin saa luvan kanssa vetää rasvaa ja sokeria. Ja tursautella vuorokauden päästä näppyjä naamasta. Kirjoitin tänään kymmeniä juttuja, mutta en muista niistä ainuttakaan. Selasin nettilehtiä lasittunein silmin ja missasin ties mitä. On siis väsyttänyt, unettanut, junassa hieman masentanutkin. Joskus toivon, että työmatkaan menisi vain vartti. Puoli tuntiakin olisi luksusta. Ennaltaehkäisin omaa loppuunpalamistani pyytämällä syksyksi kolmen päivän työviikkoa, ja onneksi joustoa löytyi. Kukkaron nyörejä on sitten kiristettävä, mutta ehkä se on kuitenkin pieni hinta omasta mielenterveydestä. Tumput ojossa ei varmaan tule kuitenkaan syksylläkään istuttua. Ensimmäisenä tartun siihen perkeleen graduun ja teen siitä kansituskamaa. Ja sitten haluaisin kirjotella ja lueskella kaikkea ja koittaa suunnata tätä haparoivaa uraani johonkin suuntaan. En tiedä enää ollenkaan varmasti tuleeko minusta koskaan kirjastobeibeä. En tiedä haluanko enää sitä. Ehkä minusta tulee jotain ihan muuta. Tänä syksynä koitan siis selvittää sitä. Tunnustelen mitä pieni mutta kuulkaa yllättävän vaativa sydän sanoo. Käyn kiusaamassa kroppaani kuntoklubilla, jotta saan pääni pysymään kasassa. On heinäkuun viimeinen päivä ja minä puhun syksystä, odotankin sitä. Se on tämä sää, tämä sade ja pimeys.

np. Embraze - Racing against time

Birthday girl

2007-07-21T20:32:00.001+03:00

Neljännesvuosisata täyttyi aamupäivällä hieman kello yhdentoista jälkeen. Nyt otin hetken hieman rauhallisemmin kuin 25 vuotta sitten. Potkin hiostavan peiton pois päältäni ja kiedoin käsivarren toisen lämpöisen ihon ylle. Kikatin hieman, en rääkäissyt enkä parkunut, en haukkonut henkeäni tai siristellyt silmiäni kirkasta valoa vasten. Ajatella, että olen oikeasti joskus ollut sellainen pikku rääpäle. Ihmisen kasvaminen on ihan älytön asia, käsittämätön. Miten kaikki jäsenet voi kasvaa ainakin suhteellisen tasamittaisesti? Miten muutamasta kymmenestä sentistä voi tulla lähes kaksimetrinen? Ja miten luut kasvavat? Sitä en koskaan ole tajunnut.

Synttäreitäni olen juhlinut jalkakylvyllä ja shoppailemalla. Annoin itselleni myös aikaa käydä kirjastossa rauhassa. Mukaan tarttui useampikin opus, vaikka lupasin itselleni, etten lainaa mitään nyt, koska omassa hyllyssäkin on useampi teos vielä lukematta. Mutta minkäs teet, ne kirjat huusivat nimeäni! Tällä hetkellä rakastan kirjallisuutta, joka ammentaa tarinansa käytännön elämästä, kuvaa tarkoin ja fiilistellen vaikka iltakävelyä, aamupalan laittoa, kahvilassa istuskelua. Luin juuri Anna Kortelaisen Virginie!n, ja pidin siitä kovin. En ollut niinkään kiinnostunut Edelfeltin tai edes Virginien tarinasta, mutta se miten Kortelainen kirjoitti itsensä teokseen mukaan oli hurmaavaa. Hän kertoi kuljeskelustaan Ranskan pikkukylissä, epätoivoisista hetkistään pölyisissä arkistoissa, muistiinpanojensa selailusta kuppiloiden terasseilla. Juuri tuollaisesta innostun, pienet asiat ovat suuria.

Postista kolahti perjantaina iki-ihana Patti Smithin Trampin`. Pian on Smith-kokoelma aika täydellinen. Olen hieman yllättynyt, kuinka loistava tämäkin levy on, vaikka kyseessä onkin viimeinen varsinainen levy ennen kokoelmaa ja uusinta cover-albumia. Ei kuulosta siltä, että naiselta olisi ideat loppuneet, päinvastoin. Ehkä kaunein ja koskettavin levy kautta tuotannon, vaikka kyllä tästäkin punkkia ja hillitöntä saarnausta löytyy!

Postista kolahti perjantaina myös toinen paketti, kiitos P! Soittelen :)

np. Patti Smith - Mother rose

Pikainen moi

2007-07-19T18:55:00.000+03:00

Piti nopeasti päivitellä blogia, ja nyt tästä taitaa tullakin oikein pikapikapäivitys, sillä netti takkuilee ihan urakalla. Yh. No mutta, tukka on musta, revitty ja hapsottava. Eli ihan hyvä siis. Tuntuu oudolta kun hiukset eivät enää hiosta selkää eivätkä paina hartioita ja niskoja. Nyt passaa tupeerata ja puunata, ja värikin on sen verran tasainen, ettei laitapuolen kulkijatkaan pääse kuittailemaan. Ja pääsin vielä about neljäkymppiä halvemmalla, mitä olin ajatellut. Bueno.

Nyt ollaan lähdössä taas kuuntelemaan vähän rokkia. Toi toinen vetää kaljaa tyytyväisenä, kun sillä on huomenna vapaapäivä. Minä raukka työläinen sen sijaan taidan tsekata Pain Confessorin keikkakunnon ihan selvistellen. Samalla tulee tarkastettua, miltä uusi upea Verkatehdas näyttää. Pian sinne voi mennä katsomaan Simpsonin Lisaakin ihan maailman ensi-iltaan. Bra bra, tulee vähän kyldyyriä tähänkin kaupunkiin.

Täältä siis tähän.

np. Pain Confessor - Dreamcrusher

Selätys

2007-07-17T21:56:00.000+03:00

Arki on palannut kertakaikkisen (henkisesti) rentouttavan viikonlopun jälkeen. Mulla ei oikeastaan ole tähän mitään lisättävää, erittäin napsakka reportaasi Panamasta.

Tai sanotaan nyt sen verran, että en kyllä muista koska olisin viimeksi jaksanut aamuviideltä vielä veivata ja hinkua jatkoille. Tuli siis todistettua, että kyllä tässäkin naisessa vielä vähän bilehiirtä on, kunhan on oikea seura ja oikeat välineet. Kelkalla tuntui lähtevän.

Nyt on univelkaa. Paljon. Silti en pääse sänkyyn ennen yhtätoista, en vaikka kuinka vakuuttelisin itselleni pitkin päivää, että tänään menen ajoissa nukkumaan. Tässä istun nytkin, klo on 22.12 ja kukko laulaa 5.45. Blogin päivitys on siis ilmeisesti tärkeämpää kuin kunnon yöunet. Vaikka ei mulla ole edes mitään asiaa.

Paitsi että jännittää, kuinka mun pää huomenna kynitään.

np. Fiona Apple - Better version of me

Et oo tosissas

2007-07-10T20:53:00.000+03:00

Olen yleensä melko laiska valittamaan kuluttajana. Siis en koskaan esimerkiksi ole vienyt mitään ostamaani tavaraa takaisin kauppaan, vaikka siinä olisikin ollut jotain huomauttamista. En ole koskaan lähettänyt valituspostia makeistehtaalle, vaikka suklaa olisikin maistunut pahalta. Nyt kuitenkin valitin, ja siinäkös pinna kiristyi vielä entisestään. Bussikuski on sitä mieltä, että eihän neiti painanut pysäytysnappia ollenkaan ajoissa, turha sitä on kitistä kun oma pysäkki meni ohi. Ja pah, vittu, painoin nappia tasan sillä kohtaa kuin aina aiemminkin ja kuskilla taitaa olla vain korvat ja silmät pidemmältäkin ajalta puhdistamatta. Vittu. En saanut vaatimaani rahakorvausta ylimääräisestä kieppauksesta, mutta sain sentään yhden vapaalipun Hesaan. Nyt en tiedä olisiko kannattanut jättää kokonaan valittamatta, sillä niin paljon vituttaa, että toinen kehtaa väittää selvää asiaa ihan joksikin muuksi ja vierittää oman ammattimokansa maksavan (ja kärsivän) asiakkaan niskoille. Periaatteesta voisin kannattaa Paunun sijaan taas hetken aikaa VR:ää (niin kauan, kunnes sekin alkaa taas kyrsiä).

Mutta muuten on kivaa. Työt sujuvat ja huomenna saan köllötellä viikonloppuvapaalla. Pitää ostaa lippu Pellavarockiin ja ajattelin uskaltaa varata myös parturiajan. Josko tälle pehkolle saisi jotain tehtyä niin, että se säilyttäisi pituutensa mutta omaisi edes jonkinlaisen mallin. Katsotaan. Viikonloppuna mennään humputtelemaan tyttöjen kanssa Tampereelle, katsellaan vähän rokkia ja nautiskellaan kuohuvia tai kuplivia. Hyvä plääni, keksittiin ihan ite.

Ei mulla muuta, ajattelin pistää pyykit koriin, käydä suihkussa ja katsoa Vikatikin (loistavin komediasarja sitten Ponille kyytiä!). Heippa!

np. Arch Enemy - Taking back my soul

Summerpowwer

2007-07-04T19:16:00.000+03:00

Hellou! Mukava tavata tätä blogiakin pitkästä aikaa, sen huoltaminen kun on jäänyt tässä kesän paahteessa kovin, kovin vähälle. Mutta kyllä siinä henki vielä pihisee, kovasti se koittaa edelleen viheriöidä ja pihautella säveliä ilmoille.

Päivät ovat olleet täysiä, pitkiä, valoisia, elämänmakuisia. Ne olisivat saaneet tämän pikkuisen blogini kukkaan, jos ne vain olisivat ehtineet sanoiksi. Nyt ne ovat vain epämääräisinä muistoina päässäni, hetken tunnekuvina mielessäni (paperille tai digimuotoon saakka päässyttä materiaalia en kenties haluakaan nähdä). Olen antanut virran viedä, paljon en ole ehtinyt pysähtymään, mutta kesä antaa kummasti voimia. Kevättalvella olin työviikkojen jälkeen niin väsynyt, että ajatuskin viikonloppureissaamisesta hirvitti. Silloin halusin vain jäädä kotiin, nukkua myöhään, tehdä arkipäiväisiä asioita, joita viikolla ei ole ehtinyt tehdä. Kesällä jätän mieluummin imuroimatta ja menen sinne, tänne. Meillä on laskujeni mukaan jo hieman yli kuukauden villakoirat nurkissa, ruoanmurut pöydillä ja hiekanmurut eteisessä. Ja itse asiassa ne ikkunat on vieläkin pesemättä.

Mutta niin. Olen ollut taas rokissa. Oli kivaa. Aurinko lämmitti, toiset paloi, minä en. Paitsi ehkä vähän sisäisesti silloin kun Katatonia soitti. Se oli ihana, jälleen kerran. Lähes parhautta oikeastaan. Villiinnyin, enkä pitänyt edes korvatulppia. Oli juomaa ja hyvää seuraa. Ja paljon festarimakkaraa ja festarimakkarasta vauhkoontuneita lokkeja. Oli pahanhajuisia ja -näköisiä bajamajoja, kamalia gootteja ja ehkä jo vähän liikaakin kiltin alta vilkkuvia munia. Viihdyin. Kiitos.

Taidan koittaa, jos tekisin kanssa nyt tuon musiikkimeemin, jos osaan ja jaksan.

MITÄ SOI POSETIIVISSA?

Kymmenen kuunnelluinta:

Patti Smith
Paradise Lost
Katatonia
Tori Amos
PJ Harvey
Bitch Alert
Moonspell
Joni Mitchell
Manowar
Tehosekoitin

Mikä oli ensimmäinen 6:n kappale, jonka kuulit?

(Bitch Alert) Hmm, taisin kuulla bändiä kunnolla vasta kun ostin niiden levyn Pay for Orgasm vuonna 2001. Eli ensimmäinen kuulemani kappale lienee albumin eka biisi Monday.

Mikä on suosikkialbumisi 2:lta?

(Paradise Lost) Ehdottomasti One Second. Toisaalta muutkin levyt ovat kyllä aivan loistavia, tykkään jopa paljon parjatusta Host-levystä.

Mikä on 5:n paras sanoitus?

(PJ Harvey) Voi ei, eihän Harveylla olekaan kuin mainioita sanoituksia. Sanon vaikka Shame.

Monestiko olet nähnyt 4:n livenä?

(Tori Amos) Kerran! Pakko nähdä pian kyllä uudestaan.

Mikä on lempikappaleesi 7:ltä?

(Moonspell) Kylläpä se taitaa olla Capricorn At Her Feet.

Onko 3:lla kappaletta, joka tekee sinut surulliseksi?

(Katatonia) On, oikeastaan liki kaikki Last Fair Deal Gone Down -levyn biisit saavat minut tietyllä tapaa surulliseksi tai ainakin melankoliseksi.

Mikä on suosikkisanoituksesi 2:lta?

(Paradise Lost) Äh, Paradise Lostissa ei kyllä ihan ensimmäisenä tule kiinnitettyä huomiota lyriikoihin, joten vaikea sanoa. Mutta, valitsen Lydia-kappaleen, sillä mun mielestä Lydia on aivan älyttömän kaunis nimi.

Mikä on lempikappaleesi 9:ltä?

(Manowar) Haha! Die for Metal!

Miten löysit 3:n?

(Katatonia) Kyllä se taisi mukaan tarttua yhden häiskän hyllystä, jota joskus nuorempana tuli heilasteltua. Jotain hyvää siis siitäkin, hah.

Mikä on lempikappaleesi 4:ltä?

(Tori Amos) Blood Roses.

Monestiko olet nähnyt 9:n livenä?

(Manowar) En kertaakaan, enkä ole varma kestäisinkö nähdäkään. Tulisi varmaan pissa housuun!

Kerro joku 2:een liittyvä hyvä muisto.

(Paradise Lost) Minä ja viinipullo ja elämää suuremmat ajatukset.

Onko 8:lla kappaletta, joka tekee sinut surulliseksi?

(Joni Mitchell) Ei oikeastaan. Toki hieman hiljaiseksi voi esim. joku Blue tai Help Me pistää.

Mikä on suosikkialbumisi 5:ltä?

(PJ Harvey) Paha, paha. Tällä hetkellä diggailen ehkä eniten Uh Huh Her -levystä.

Mikä on suosikkisanoituksesi 3:lta?

(Katatonia) Tonight`s Music tietysti.

Mikä on lempikappaleesi 1:ltä?

(Patti Smith) Voi, suosikkibiisi vaihtuu lähes päivittäin, koska ne ovat kaikki niin hyviä! Tottakai Because the Night on ehdoton, mutta esim. Summer Cannibals saa aina hymyn suupieliin.

Mikä on lempikappaleesi 10:ltä?

(Tehosekoitin) Bilebiisinä Fiksu ja kypsä. Fiilistelybiisinä Maailma on sun.

Monestiko olet nähnyt 8:n livenä?

(Joni Mitchell) En kertaakaan. Olisi kyllä upeaa nähdä, vaan eipä taida täti hirveästi keikkailla enää.

Mikä on suosikkialbumisi 1:ltä?

(Patti Smith) Kai se on sanottava, että Easter.

Kerro joku 9:ään liittyvä muisto.

(Manowar) No sanotaan vaikka näin, että siihen liittyy naurua, kaljaa ja metallisiskoutta (ja mähän en siis oikeasti kuuntele Manowaria muuten kuin radiosta!)

Midmidmidsummer

2007-06-22T17:43:00.000+03:00

Juhannusaattona olen tiskannut, käynyt kaupassa ja pessyt pyykkiä. Aion vaihtaa vielä petivaatteet ja mielessä on käynyt myös kylppärin jynssääminen. Aika hottismeininkiä siis. Iltaa varten kaapissa on punkkua ja herkkuja. Huomenna olisi kiva päästä vähän luontoon möyrimään ja lämmittää juustoa grillimakkaran välissä. Ehkä korkkaan tuolloin jopa oluen.

Sanat ovat vähissä. Se on kenties tämä kesän kuumuus, joka pehmentää pään ja sulattaa ajatukset kummalliseksi mössöksi. Mistään syvemmästä en saa minkäänlaista otetta, mietin vain pinnallisia juttuja. Pilkottavaa juurikasvua, ryppyistä hametta, pankkitilin tyhjenemistä, sisälle tunkevia hyttysiä, multaa kynsien alla. Töissä osoitin viettäneeni aivot narikkaan -loman väittäessäni, että heinäkuutahan tässä jo elellään. Muuten paluu töihin meni kyllä ihan hyvin, nastoitin Amoksen kuvan muistitaululleni ja istuin molempina päivinä yli yhdeksän tuntia pakertamassa median parissa. Aika hujahti nopeasti, sillä pidän työstäni kovin. Hyvä niin, sillä loppukesä painetaankin niska limassa viitenä päivänä viikossa. Syyskuussa on sitten kahden viikon loma, jolloin toivottavasti teen jotain kivaa. Tuolloin viimeistään tosin pitäisi saada sille gradullekin jotain tehtyä, kuten esim. kansittaa ja heivata se viimeinkin kuulemaan lopullinen tuomio. Jos vaikka mustakin tulisi lopultakin se maisteri, mikä ei oikeastaan enää edes kuulostaa miltään, kun sitä on vatvonut päässään niin pitkään. Nykyisessä työssäni ei tietääkseni edes palkka nouse, vaikka valmistumispaperit sinne kiikuttaisinkin. Kraaah.

Tekisi mieli pistää tämä blogi uuteen uskoon. Antaa sille uusi nimi, ilme, ääni.

PJ Harvey - The darker days of me and him

-----

Nuih, otin ajatuksesta muorin. Vihreä on hyvä kesän väri ja posetiivi muistuttaa niistä ajoista, kun musiikki oli tärkeintä eivätkä kaiken maailman virittimet ja kajarit. Itsehän kuuntelen mielelläni yhä esim. c-kasetteja. Ja pörisenhän minä usein täällä musiikista, joten siksikin tuo nimi istuu hyvin. Olen mielelläni posetiivari, soitan teille aina vain parasta musiikkia.

np. Paradise Lost - Lydia

High on rebellion

2007-06-19T21:27:00.000+03:00

Viimeisen lomapäivän ilta. Olen irrottautunut töistä tämän viikon aikana niin tehokkaasti, että ajatus töihin palaamisesta tuntuu hyvin kummalliselta. Moneltakos se aamujuna lähtikään? Missäs mun työpiste olikaan? Mitäs siellä meidän toimistolla oikein tehtiinkään? Toivottavasti pudotus arkeen on hidas ja hellä. Olen napsinut lehdistä provinssijuttuja ja aion niittailla niistä kuvan, ehkä toisenkin työpöytäni päälle. Jospa ne helpottaisivat paluuta.

Rokki oli hyvä. Niin hyvä. Ehkä hieman yllättäin Patti Smithin keikka jäi mieleen viikonlopun kohokohtana, vaikka etukäteen olin sellaisena pitänyt Tori Amosta. Torikin oli toki upea, mutta keikka oli aivan liian lyhyt, eivätkä edes encorelle tulleet. Muutama kappale, mitä olin odottanut etukäteen innolla, jäi tulematta. Ja vaikka Tori rokkaakin mallikkaasti, kyllä hänen keikkaansa kuitenkin mieluiten katselisi istualtaan, kunnon konserttisalissa, täyspitkässä konsertissa.

Mutta Pattipattipatti. Uh, ah. Kyllä kuulkaa se täti tietää, miten yleisön saa villiksi! Ja myös miten yleisön saa liikuttumaan. Jalalla täytyi pistää koreasti, kun sellaiset hitit kuin Because the night, Rock n roll nigger ja Rollareiden Gimme shelter kajahtivat ilmoille. Ja toisaalta itkuhan siinä pääsi, kun Patti veti Lou Reedin (!) Perfect dayn ja osoitti sanansa juuri meille! Kun tuollainen elävä legenda tulee lavalle virttyneissä kuteissa, heiluttelee ja juttelee yleisölle ja napsaisee vielä lopuksi vanhalla polaroid-kameralla kuvan festarikansasta, ei voi kuin ihailla hänen vaatimattomuuttaan ja aitouttaan.

Se oli ihanaa. Ostin muiston:

Roku

2007-06-14T23:46:00.000+03:00

Olen selvinnyt Tuusulasta. Kosteaa, lämmintä, mukavaa oli molemmissa paikoissa.

Mutta nyt elän jo uutta viikonloppua, olen lomaillut jo pari päivää ja loma jatkuu vielä ensi viikollakin. Täällä kotikotona on tehty taas remonttia, on puunattu sieltä täältä ja möyritty kukkapenkeissä (en siis minä, vaan vanhukset). Mun mattoni lojuvat nyt vesisateessa, siellä ne puhdistuvat, huomenna vähän mäntysuopaa joukkoon.

Ja huomenna myös rokkiin. Vuorokauden päästä olen nähnyt yhden suurimmista muusikoista ever. Vielä pitäisi tuunata tosin monenmoista, käydä alkossa ja miettiä miten niitä järkkäreitä juksaisi tällä kertaa. Pakkasin kotoa mukaan monta vaatevaihtoehtoa joka päivälle, joten niittenkin kanssa menee varmaan jokunen tovi tuunaillessa. Mutta eiköhän tästä hyvä tule, ja voi jopa olla niin, että viikonloppuna ei tarvitse kastua lainkaan. Voi olla, että joutuu joku päivä valelemaan jopa aurinkovoiteita hipiälle. Rok.

Ja jotta rahatilanne tästä vielä vähän heikkenisi ja fyysistä kuntoa vielä vähän lisää koeteltaisiin, ostin lipun myös Tuskaan. Juhannuksena kyllä sitten vaan makaan ja vedän grillimakkaraa poskeen.

np. Tori Amos - You can bring your dog

Auringon lämmittämiä

2007-06-07T12:58:00.000+03:00

Vietän jo toista vapaapäivää. Tänään olen tosin lukenut vähän lehtiä etätyönä, mutta vapaalta sekin on tuntunut, kun on saanut istahtaa lehtien kanssa omalle parvekkeelle ja nauttia kesästä. On ollut nimittäin aika kuuma (mikäli joku ei ole huomannut). Eilen yritin epätoivoisesti etsiä itselleni kesähametta, mutta sellaisen löytäminen tuntuu olevan täysi mahdottomuus. Ne näyttävät kaikki ihan dorkilta mun päällä, ihan sama mikä pituus ja mikä malli. Taidan siis tänään pyörähtää vielä farkkuostoksilla, kun en kerran osaa mitään muita vaatteita jaloissani pitää.

Tili toisaalta huutaa armoa jo. On tässä suhittu rahaa sinne tänne, rilleihin ja piilareihin, festarilippuihin, baareihin, levyihin, juna- ja bussimatkoihin (verorahat, tulkaa jo!). Ja tosiaan se Provinssikin on tulossa (jonne juuri ne farkut tarvitsenkin!). Ja tulevana viikonloppuna ryyppään sekä perjantaina että lauantaina Tuusulassa, mikä on erittäin outoa. En ole koskaan aiemmin edes käynyt Tuusulassa, ja nyt samana viikonloppuna kahdet pirskeet siellä. Saa nähdä, saa nähdä.

Kesäfiilis. Taidan liittää farkkuostoksiini pienen lukutuokion rannassa. Arvioitavaksi tullut Johnny Deppin elämäkerta on sinne juuri passelia luettavaa. Onneksi siinä on myös paljon kuvia!

Illalla tennistä ja jätskiä. Nyt sapuskaa ja Patti Smithiä.

Täysin turha postaus

2007-06-04T22:31:00.000+03:00

Lauantai-ilta kääntyi hienostuneesta punaviinin ja patongin nautiskelusta tasajalkatanssiin ja ponnarin heilutukseen omassa olohuoneessa. Soitin läpi lempibiisini David Bowiesta Janis Jopliniin, Sentencedistä Moonspelliin. Joku avasi toisen viinipullon ja soitti kaverin kylään. Löysin itseni savunkatkusta (saatanan jatkoajat, taas sai pyykätä koko vaatekerran), drinksu kädessä. Aamulla oli vähän morkkis, suunnitelmat tenniksen pelaamisesta ja lenkkeilystä sai unohtaa suosiolla. Hengästytti jo raahautuminen sinne pyykkitupaankin. Tänään on ollut niska ja hartiat täysin jumissa eilisen sohvalla löhöämisen ja liikkumattomuuden takia.

Tennisvuoro on varattu nyt torstaiksi. Käsivarret huutavat liikettä. Täytyy toivoa, että osun palloon.

Mutta, pää on nyt pumpulia. Mulla oli jotain asiaa, mutta en tiedä mitä se oli. Varmaan mun piti kirjoittaa hiusten värjäämisestä ja vapaapäivistä, mutta nyt sanonkin vain hyvää yötä.

Kestävyyttä on selkeästi parannettava, että selviän kaikista kesän viikonlopuista.

Sick memories

2007-06-01T20:48:00.000+03:00

Jassoo, perjantai taas. Päivät vierivät vauhdilla jälleen kerran. Huomiseksi on luvattu nättiä, mutta tämän pitää istua töissä lehtiä selaillen. Vähänkö ehkä tekisi mieli astella työtilasta ulos, käpötellä siinä Helsingin katuja, asetella uudet kuumat aurinkolasit nenälle, piipahtaa kirjakaupassa ja kahvilassa. Viikonlopputyöt ovat täynnä houkutuksia, kun työpaikka on keskellä Helsingin kuhinaa. Viikolla mikään ei houkuttele ulos, Vantaa aukeaa ikkunoista tyhjänä ja harmaana.

Siitä on tosiaan vuosi (no pari päivää yli), kun tämä blogi otti ensimmäiset haparoivat askeleensa. Olin etukäteen ajatellut kirjoittaa blogin vuosipäivänä kunnon katsauksen menneeseen vuoteen, mutta siitä on vaikea saada otetta. Mistä aloittaa? Mikä on mainitsemisen arvoista, mikä merkityksetöntä? Jos en pitäisi kalenteria tekemisistäni, muisti tekisi sitä paitsi helposti tepposet. Vuodet saattaisivat mennä sekaisin, tapahtumat hypellä sinne tänne. Teininä kirjoitin päiväkirjaan aina vuoden vaihteessa tiivistelmän kuluneesta vuodesta. Läpi käytiin tietenkin tiiviin analyysin kera kaikki ihmissuhdesäädöt ja pussailut ja yhyyyy-se-jätti-mut-tuskailut. Myös kännäysreissut piti listata tarkasti, niissä oli jotain uskomatonta hohtoa vielä silloin. Nyt oon pussaillut ja säätänyt vaan M:n kanssa eikä se oo onneksi jättänytkään, joten ei tule analyysia siitä. Kännätty toki on, mutta mitäs niistä reissuista pitäisi kirjoittaa? Aamuisin on aina ollut huono olo.

Näillä mennään.

Summer is here!

2007-05-27T21:16:00.000+03:00

Tänään on ollut helle! Käppäilin hihattomassa paidassa järven ympäri ja tuli kuuma. Ympärillä näkyi hellemekkoja ja shortseja. Pikkupojat uskaltautuivat jo uimaankin. Istuimme iltasella parvekkeella ja joimme oluet. Oli yhä lämmin, hameessa ja paljain jaloin. Olut lämpeni nopeasti, tai sitten halusin nautiskella siitä vaan liian kauan. Täällä tuoksuu kesä, se on kostean mullan, syreenien, kielojen, järviveden, katupölyn tuoksu. Vesisade on vienyt koivujen allergiamoskat mukanaan, nyt voin vetää kesän tuoksua syvälle keuhkoihini. Se tuntuu parhaalta juuri nyt, kun kesä on vasta alussa.

Tiedän että kesä saa minut vielä kiroilemaankin. Odottamaan talvea.

Olen yrittänyt lukea Elfriede Jelinekin, nobelistin, teosta Pianonsoittaja. Olen kantanut kirjaa mukanani työmatkoilla jo kuukauden verran. Olen nukahtanut aina muutaman sivun lukemisen jälkeen, en muista mitä kirjassa on tapahtunut, en edes tajua mitä siinä on tapahtunut. Jo reilu vuosi sitten yritin lukea kyseistä kirjaa, pääsin ehkä sivulle 20. Nyt olen sentään sivulla 117. Teksti on periaatteessa aivan mahtavaa, se välittää ahdistuksen ja yksinäisyyden tylysti lukijan luihin, mutta silti en saa siitä mitään otetta. Se on liian rönsyilevää, se vaatisi täydellistä keskittymistä, kehittyneempää kirjallisuudentajuakin varmaan. Luulen, että joudun antamaan tälläkin kertaa periksi. Palaan teokseen taas vuoden päästä, tai ehkä annan kulua pidemmänkin ajan. Nyt voisi lukea vain jotain kevyttä, helppoa. Taidan hakea kirjastosta Anna Gavaldaa.

M:n kone on poksahtanut. Se haluaa mun koneelle. Saa luvan pitää hyvää huolta tästä minun mussukastani. Olen kiintynyt tähän koneeseeni kovin, vaikka se huutaa ja hurisee, lämpenee ja hehkuu. Se on kuitenkin minun, ikioma.

Pokailua

2007-05-26T19:38:00.000+03:00

Viikonloppu, aikaa istua viimein omalla koneella ja päivitellä vähän blogiakin. Arkisin ei ehdi, ei jaksa. Eilen tuli pieni raivopotkukohtaus, kun pääsin kotiin vasta seiskalta, enkä ehtinyt sinne minne olin suunnitellut meneväni. Pitkä työmatka vitutti ehkä ensimmäisen kerran oikein kunnolla. Olisihan se kiva, että arkisinkin elämässä olisi jotain muuta kuin työmatka, työ, työmatka, ruoka, suihku ja sänky. Jos vaikka joskus iltaisin ehtisi leffaan tai baariin tai shoppailemaan tai edes lenkille. Useinkaan ei ehdi eikä jaksa.

Autoilu helpottaisi tilannetta, työmatka suhahtaisi reilussa puolessa tunnissa, mutta siinäkin on omat huonot puolensa. Tosin tympäisee ajatella itse eettisyyttä ja ympäristöä, kun bussipysäkiltä näkee moottoritiellä loputtomiin jatkuvan henkilöautovirran. Suurimmassa osassa istuu vain yksi henkilö. Ja siinä minä hytisen pysäkillä, otan tiepölyt kasvoilleni. Turhauttavaa. Pisara meressä ja niin pois päin.

Tänään on vähän parempi mieli. Ostin uudet pokat ja sain kaupan päälle (!) aurinkolasit omilla vahvuuksillani. Ja on meinaan tyylikkäät, näyttivät hyviltä myös pään päälle nostettuina (tosin minun näkökyvylläni niitä ei juuri voi pään päällä pitää, hmmmm, paitsi jos laittaisi piilarit ja pitäisi laseja vaan koko ajan hiuksilla...). Ja uudet silmälasitkin ovat ihan kivat, M antoi niille arvosanaksi 8:n, mutta kyllä mä niistä tykkäsin ehkä vähän enemmän. Paksu sanka, ja mustaa, ah, mustaa. Siihen on mukava palata. Ja ne oli Björn Borgit, kuuma mies. Hah.

np. Patti Smith - My Generation

TomaattejaTomaatteja

2007-05-20T13:11:00.000+03:00

Tänä viikonloppuna on naurettu. Koomikoiden päälle ei tarvinnut heitellä tomaatteja, hauskoja olivat kaikki. Kitaramies Kallio ehkä kaikkein hauskin, vedet silmissä sai kihertää.

On ollut lämmintä, on voinut pistää liehuhelmaa ylle ja pikkukenkää jalkaan. Käytiin kansallismaisemissa kävelemässä, noustiin satoja rappusia ja hengästyttiin. Mutta mitkä näkymät! Kesän aikana sinne tulee kavuttua taas varmaan vielä moneen otteeseen.

Veli vaimokkeineen ja koirineen oli viikonloppukylässä, sekin oli mukavaa. Kovin mukavaa. Koivupöly vaan saa vetistelemään. Silmät punoittavat ja kaihertavat. Nenä vuotaa ja kutisee. Iholle ilmaantuu kummallisia näppylöitä ja läikkiä, joita tekisi mieli raapia niin kuin koira raapii korvallistaan. Ulkona ei voi olla, mutta ei sieltä voi olla poiskaan. Pitääköhän tässä taipua ja hakea apteekista jotain helpottavaa? Yleensä turvaudun lääkkeisiin vasta ihan viimeisessä hädässä (paitsi krapulaa ehkäisen kyllä ottamalla jo baarista tullessa buranan), eikä nytkään kiinnostaisi semmoisten kanssa ruveta säätämään. Kärsin ja annan silmien verestää.

Mitäs muuta? Nyt tuntuu jo kesältä ja kesä tuntuu ihanalta. Juhlistimme kesää ostamalla parvekkeelle pöydän ja tuolit. Siellä voi sitten hörpiskellä aamutsufeet, iltakaljat. Maisemilla ei ehkä voi juurikaan kehuskella, mutta: vastakkaisen talon ikkunassa nojailee miesbarbara! Kuumaa kuumaa!

Nyt vähän töitä ja sitten lenkille.

You can bring your dog

2007-05-12T18:18:00.000+03:00

Viikko on mennyt niin, etten ole jaksanut avata tietokonetta kotona ollenkaan. Työpäivät ovat venyneet pitkiksi - se tietää rahaa, joten en valita - mutta iltaisin en ole kyllä jaksanut tai ehtinytkään tehdä muuta kuin syödä, peseytyä ja kavuta sänkyyn. Nyt onkin kova urakka tarkistella kaikki viikon nettitapahtumat. Lukea blogeja ja keskustelupalstoja. Ja pitäisi vielä jaksaa kirjoitella yhtä lettijuttuakin, mutta jotenkin se tuntuu nyt ylivoimaiselta. Taidan jättää sen helatorstaille - siitäkin huolimatta, että silloin pitäisi pestä ikkunat (viimeinkin!) ja leipoakin varmaan jotain viikonloppuvieraita varten.

Jotenkin etukäteen sitä aina kuvittelee, että vapaapäivänä ehtii tehdä vaikka mitä, sitä kerää muistilistalle kymmeniä hoidettavia asioita ja sitten ne päivät kuitenkin vain suhahtavat ohi niin, että listalta on yliviivattu ehkä vain pari asiaa - jos niitäkään. Minä olen lahjakas hukkaamaan varsinkin aamun tunteja. Köllöttely, venyttely, pitkä ja rauhallinen aamiainen, lehden lukeminen, tassuttelu ympäriinsä. Tuohon voi mennä tunteja! Mutta miksei saisi mennäkin? Rauhoittumiseenhan ne vapaapäivät kai onkin tarkoitettu, eikä rästiin jääneiden asioiden hoitamiseen. Kai.

Suomi sitten otti ja meni MM-finaaliin. Ei tehnyt pumpulle hyvää tuon välieräottelun katsominen, ei. Huomista ottelua ei taida pystyä edes katsomaan, ei ainakaan istualtaan. Ehkä vähän nurkan takaa voisi uskaltaa vilkuilla. On se kumma, miten kumilaatan lätkiminen voi jännittää niin paljon. Ja voi sitä itkua ja tuskaa ja hampaiden kiristystä, jos huomenna tuleekin takkiin. Siinä on parisuhteet koetuksella, kun pettymys on pakko johonkin purkaa.

Ja Euroviisutkin sitten. Kai niitäkin pitää vähän töllätä. Ainakin Ola Saloa voisi. Mutta pääasia, että ne on tämän päivän jälkeen ohi, ei jaksa enää yhtään tätä vaahtoamista siitä, mokaako Suomi vai eikö. Osaavatko ne juontajat nyt varmasti ranskaa. Ja miten se Hannakin siellä pressitilanteessa niin! Äh. Ja loppuu se ruuhkakin Hesassa. Jos vaikka pääsisi joskus ajallaan sitten taas kotiinkin.

np: Sahara Hotnights - Cheek to Cheek

american doll posse

2007-05-06T13:05:00.001+03:00

Elämä on aika jeesjees just nyt. Hyllyyn tupsahti eilen kaksi uutta ceedeetä ja yksi ihana kuvakirja elämänmakuisin tarinoin. Kävin siis vähän levykaupassa (on se kiva, että kaupunkiin on tullut pikkuinen putiikki, joka hinnoittelee levyt mulle halvemmalla kuin mitä ne on hyllyssä) ja sit kävin myös kirjamarkkinoilla tuossa ihan kivenheiton päässä kotoa. Siellä mm. L.Kirstinä ja J.Hämeen-Anttila puhuivat miehistä kirjallisuudessa. Siitä kuinka toisilla on putkiaivot ja toisilla tippaleipäaivot, ja kuinka tällainen aivojako on ihan pyllystä ja kuinka oikeesti olisi paljon kivempi jos me kaikki oltaisiin vain yksilöitä. Ja sitten yleisöstä joku kommentoi, että se nyt vaan on niin, että tyttöjä kiinnostaa nuket ja kodin leikkiminen ja pojat tekevät näkkileivästäkin pyssyjä. En tiedä, en oikein usko. Itse muistan leikkineeni pienenä vähintään yhtä paljon pikkuautoilla ja mopoilla kuin nukeilla. Johtuu varmaan siitä, että mulla oli veli, jolle ostettiin noita autoja ja muita pärisyttimiä ja siten minäkin pääsin käsiksi niihin. Jos olisin ollut ainut lapsi tai veli olisikin ollut sisko, olisinko leikkinyt vain nukeilla ja nalleilla? Olisiko mulle ostettu koskaan sitä radio-ohjattavaa? Tai sitä traktoria, jolla sai päristellä ympäri taloa ja aiheuttaa vanhemmille verenpaineen nousua? Sanonpa vaan, ettei se ihan niin yksinkertaista ole, että jalkoväli määrää heti kaiken.

Torstaina olin kehityskeskustelussa. Olen kuulemma ollut ahkera jne. Työsopimus muutettaneen määräaikaisesta äitiyslomasijaisesta ihan vakituiseksi. Ihan jees, eipä tarvitse murehtia, mistä saa rahat jatkossa kirjoihin ja kirjahyllyihin. Ja mikä parasta, ei tarvitse panikoida kesätöiden kanssa ehkä ensi vuonnakaan. Toivottavasti ei enää koskaan, en halua enää pelkkiä rupia käsiini. Tässä on aika hyvä nyt.

Aion perustaa säästötilin, jotta pääsen reissaamaan tai minne vain. Jotta voin ottaa vähän takaisin opiskeluvuosilta, jolloin piti nihkuloida muutamalla sadalla eurolla ja kieltäytyä ties mistä. Vaikka olihan nuo opiskeluvuodet aika hyviä silti. Kummasti rahat riittivät hauskanpitoon, piti olla vain luova eikä turhan vaativa. Se halvin kierrekorkkiviini on ihan hyvää, sama vaikutus sillä ainakin on. Eiköhän sillä selätetä jatkossakin monet pirskeet. Uskon, että säästötili saattaa täyttyä mukavasti, sillä pihiys on pinttynyt minuun syvälle. Aina niitä sukkia voi vielä muutaman kerran pitää, vaikka kantapää jo vilkkuukin. Ja vanhoista paidoista saa hyviä ostoskasseja, pitäisi vaan ottaa aika jostain ja ommella.

Uusi Tori Amos kuulostaa niiiin hyvältä. Rokkaavampaa kuin pari edellistä levyä. Tässä on ehkä jonkilaista paluuta ihan sinne Little Earthquakesiin ja Under the Pinkiin. Näin unta jo keikasta, tosin keikka oli tuossa Hämeenlinnan Kulttuuritukussa eikä Provinssissa. Hmmmph, tuskin oli mikään enneuni.

np. Tori Amos - Big Wheel

Kieroa ämmäilyä

2007-04-28T17:46:00.000+03:00

Näkö oli huonontunut, mutta vain toisessa silmässä. Katsoin taas myös pikkaisen enemmän kieroon kuin aiemmin. Onneksi se on vain piilokarsastusta. Sain uudet läpsypiilarit, kun mun aiempaa piilarimerkkiä ei kuulemma tehdä enää kauaa. Noh, enköhän niiden kanssa toimeen tule. Keskiviikkona saanen Amoksen ja Smithin uutukaiset kouraani, joten tässä on puolitoista kuukautta aikaa saada veivi päälle. Tosin täältä ja täältä voi ottaa jo vähän esimakua. Aika jännää, että Tori jakelee uutta levyä noin anteliaasti netissä. Kaippa se luottaa materiaaliinsa ja faneihinsa sen verran, että tietää levyjenkin menevän kaupaksi. Kuulostaa kyllä todella lupaavalta, uhh. Olen ehkä hieman tippa linssissä keikalla.

Tänään pitää lähteä lenkille. Juoksemaan tai ainakin spurttailemaan. En ole liikkunut yli viikkoon kunnolla, pientä "hyötyliikuntaa" vain. Kun istuu 7-8 tuntia töissä ja pari tuntia bussissa/junassa päivittäin, niin voi tuntea kuinka perse leviää. Varsinkin kun kahvin kanssa suklaa on vaan ihan must. Mutta eihän tumma suklaa ole pahasta?

Onneksi nyt on tunikat muotia. Ne ovat armollisia.

Nyt on näköjään muuten jees juttu olla äijä. Äijäilyä pursuaa ihan joka tuutista. Kaiken huippu on nämä Kuopiossa (?) järjestettävät äijämessut. Siellä opastetaan äijiä tai äijiksi haluavia mm. pokaamaan beibejä. Onko tämä äijätouhu joku vastaisku pehmoisille (siis pehmo-isille eli isukeille) ja metro- ja retroseksuaaleille? Onko se joku miesten avunhuuto? Me halutaan olla rumia ja karvasia. Viekää pois naamatökötit, isyysvapaat ja naistentanssit. On se kovaa miehilläkin nykyään, huhhuh.

Mäkin voisin kyllä osallistua ämmäilymessuille. Naisista, jotka eivät ajele säärikarvojaan, voisi tulla mun mielestä uusi kuuma juttu.

np. Tori Amos - Teenage Hustling

You`re so god damn young

2007-04-24T20:47:00.000+03:00

Kone on ihan saatanan hidas, ollut kuulemma yhteys takkuileva jo useamman päivän. Aikavammaisuus iskee ja ahdistus kanssa. Ei ehkä auta, että avaa monta välilehteä ja yrittää tehdä useampaa asiaa kerrallaan. Kone hohkaa, laturi kuumottaa varpaita. Joskus haluaisin kunnon kone+näyttö+näppäin-setin takaisin. Mikä kannettava tämä oikeastaan edes on, kun ei tätä jaksa koskaan mihinkään kantaa? Muutenkin oon huomannut, että olkapääni ovat kiertyneet eteenpäin liiallisesta olkalaukun roudaamisesta. Ehkä se reppu olisi fiksumpi valinta, jos pitää kantaa viittä kirjaa kaupungilla tai viinipulloa festareilla. Siinähän nyt oot sitte, huonoryhtisenä lättätissinä. Mieti millanen olet mummona, kyyryselkä yhyhyhy. Eikä tämä rötköttäminen koneen ääressä ainakaan paranna asiaa. Kuntosali? Ehkä, ehkä. Paitsi ei siellä kesällä jaksa rehkiä, ehei.

Huomenna olen viikonlopputyöstä ansaitulla vapaalla. Oi kuulkaas, aion ainakin ostaa provinssilipun, käydä tilaamassa pari kivaa cd:tä Villen kellarista ja varata ajan piilarikontrolliin ja ylipäätään näöntarkastukseen. Kun en näe näillä laseilla enää läheskään kaikkea mitä pitäisi. Bussipysäkilläkin pysäytän kaikki bussit, kun en näe milloin se oma bussi tulee. Koska näköni on huonontunut ja joudun uusimaan linssit, voin hyvällä omallatunnolla hankkia myös uudet sangat. Näissä nykyisissä on yksi ärsyttävä ominaisuus: ne valuvat aina nenänvartta pitkin alas niin, että muistutan meidän ala-asteen eläkeikää huitelevaa opettajaa, joka tiirasi lähilukulasiensa yläpuolelta tunnille myöhässä tulevia. Käden liikkeestä, joka korjaa laseja ylemmäs, on tullut minulle niin tuttu ja refleksimäinen, että yritän nostaa olemattomia laseja ylemmäs myös silloin kun minulla on päässä piilolasit. Nyt haluan jämäkät kehykset, ehkä muoviset, tummat, kulmikkaat.

Pesin taas pyykkiä vaaleanpunaiseksi. En tiedä, onko se nyt kovin kivaa, että pikkareissa on pinkkejä pääkalloja. Ihan sama mitä sinne koneeseen tunkee ja miten lajittelee, tulos on aina sama. Olen luovuttanut.

Ai niin, olen löytänyt uuden lempikirjailijan. Tai no lempikirjailija on aika vahva sana, mutta olen joka tapauksessa löytänyt yhden loistavan kirjailijan, jonka tuotantoon en jostain syystä ole koskaan aiemmin törmännyt. Kuka valitsee kirjallisuuden tenttikirjat, hääh? Marjaana Aumasto kahlitsi minut novellikokoelmallaan, ja nyt olen ahminut jo melkein koko tuotannon. Tykkään siitä, ettei asioita kaunistella. Rosoista, kriittistä. Suosikkini on ehkä romaani Rikas, Laiha ja Kaunis. Sen maailma on kaukana tästä päivästä ja todellisuudesta, mutta mitäs jos sukupuoliroolit kääntää toisinpäin?

np. Patti Smith - Gloria

Langanpää purkaantuu

2007-04-20T21:16:00.000+03:00

Uh ah, työviikko takana (tai no, sunnuntaina on työvuoro, mutta ei nyt mietitä sitä). Huomenna saa tehdä ihan omia juttuja. Käydä pitkästä aikaa kirjastossa, istua lehtisalissa ja imeä kulttuuria sieraimiin ja sopukoihin. Siellä sitä vahvistuu.

"Aivot kasvavat kirjastossa" on joku fiksu joskus sanonut. Ja sydän myös.

Maratonpuhelu P:n kanssa piristi. Provinssisuunnitelmat etenevät kovaa vauhtia, pitäisi varmaan lippu kääräistä talteen, ettei vaan jää rannalle ruikuttamaan. Tai portille. Tai no, rannalle, jos yrittää pummilla sieltä rannan kautta. Luokkakokoustakin pohdimme, mutta tokkopa sinne tulee muita kuin me yhet. Kun se meidän yläasteen luokka nyt oli semmonen. No, kyllä me kolmistaankin saadaan hyvät pirskeet aikaan, paremmat jopa.

Tai mistä sitä koskaan tietää. Ovathan ihmiset uteliaita. Onhan se kiva nähdä, kuka on rumin ja kenellä menee muuten vaan surkeesti.

Väsyttää jo, vaikka olenkin nukkunut öisin kuin tukki. Unta ei tarvitse odotella viittä minuuttiakaan. Se on hyvä, uni on elämän perusasioita. Niin on myös juusto, kahvikaan ei aiheuta yhtä kovia vieroitusoireita.

----------------

Audrey Tautou oli aika hurja tuossa illan trillerissä. Ja hurjan söpökin.

Tyttö istui kaljalla lähipubeissa

2007-04-15T16:08:00.000+03:00

Selvisin hengissä kiertoajelusta läpi Vantaan ja Helsingin kuumimpien lähipubien. Olimme vuoroin uusia yrittäjiä, vuoroin Idols-tähtiä, tanssityttöjä ja rockpoliiseja. Ihmisistä paljastui uusia puolia jo parin ensimmäisen oluen jälkeen. Varmasti myös minusta. Olin varmaan aika lailla kovaäänisempi kuin normityöpäivänä. Joskus sitä vaan innostuu. Yllätyin pubien tasosta. Eipä yksikään tainnut olla mikään ihan kauhea räkälä. Missään eivät juoppolallit tulleet perseestä puristelemaan. Kontakti paikalliseen väestöön jäi aika minimaaliseksi, mutta olihan siellä toki monenmoista hiihtäjää. Elämänmakuista. Viihdyin, hauskaa oli, uudestaan ihan koska vaan.

En mä kyllä sitä aamun olotilaa yhtään kaipaa. Sen voisin skipata ensi kerralla.

Terassikausikin tuli avattua viikonloppuna. Jäätelökausi myös. Sää on niin nätti notta. Tekisi mieli ulkoilla vaan koko ajan. Enkä nyt tarkoita välttämättä mitään hikiulkoilua, mitä sitäkin tässä on hieman heikolla krapulahapella harjoitettu, vaan sellaista päämäärätöntä käveleskelyä puistoissa, järven rannalla, linnan pihoilla, näyteikkunoilla.

Tiskivuoren haluaisin antaa kasvaa loputtomiin. Käsipyykkivuoren myös. Kuka tulisi pyyhkimään kylppärin peilin hammastahnaroiskeista? Kuka harjaisi hiustupot irti pakistanilaismatosta? Kuka pesisi ikkunat niin, että auringonpaisteellakin kehtaisi pitää säleverhot ylhäällä? Kuka paistaisi illaksi lättyjä? Kuka tekisi mulle lasagnea evääksi töihin? Ja kuka vaihtaisi kukkiin mullat, kun en minä osaa enkä jaksa? Pian ne kuolee taas, ihan varmasti. Kun en minä vaan oikein ymmärrä niiden päälle. Tommonen emännöinti ja huushollaamien muutenkin, äh, ei ole meikätytöstä semmoiseen. Perjantainakin sain kuulla olevani aika äijä, mulla on äijien lompsa ja vedin kaljaa nopeammin kuin pojat.

Ja niinhän se on, että joskus olen vähän pihalla tyttöjen jutuista.

Ei mua oikeestaan kiinnosta keskustella siitä, minkä topin aion laittaa viikonloppuna päälle.

Easter

2007-04-10T22:28:00.000+03:00

Jaa, oliko se pääsiäinen jo? Häh, mihin se meni? Missä olivat ne neljä ihanaa vapaapäivää, joiden aikana olin kuvitellut ehtiväni ties mitä? No, nukuinhan toki aika mukavasti ja pitkästi joka aamu. Istuin autossa körötellen Pohjanmaalle ja takasi. Söin suklaamunia paljon - niiden määrän pystyy laskemaan sujuvasti naaman näpyistä. Söin kaikkea muutakin niin paljon, että vyötä piti löysätä tuntuvasti. Kuvittelin hamstraavani kyläkaupasta kilometrin pituisen ostoslistan verran tavaraa, mutta hermo repesi siihen väenpaljouteen saman tien. Hutiloiden raavin jotain ostoskoriini ja puhisin nopeasti pihalle sieltä. Ja saunoin, niin maan perusteellisesti saunoinkin. Pitäisi varmaan varata saunavuoro täällä kotonakin, on se niin mukavaa. Toisaalta eipä noista sähkösaunoista oikein ole mihinkään, kun on koko ikänsä nakellut vettä puukiukaaseen. Oikein ketään en nähnyt, kunhan löhösin. Katsoin lätkää ja pingviini- ja pandaohjelmia. Ja aloitimme M:n kanssa myös Lostin katselun dvd:ltä, nyt on neljä ensimmäistä jaksoa katsottu ja huh, olen koukussa. Jänskättää ihan pirusti. Näin unta siitä blondista partanaamasta. Vaikka se Jack onkin mun mielestä kaikkein söpöin.

General Joy

2007-04-03T22:07:00.000+03:00

Uh ah uhhhahhaa. Tänään on ollut askel kevyt. Ei ole haitannut jäätävä viima, ei aikainen herätys, ei pilvinen taivas.

Mää näänkin reilun kahden kuukauden päästä Tori Amoksen. Niiii-i. Joskus mietittiin kotopuolen tyttöjen kanssa, mikä artisti olisi aivan must see -kamaa, ja mä olin sitä mieltä, että jos joskus Amoksen näkisi, niin se olisi siinä. Otan toki mielelläni sen Patti Smithinkin siihen perään, ei sillä. Olis jo, olis jo.

Ja Törnävänsaari, voih, täynnä muistoja teini-iän suurista tunteista ja elämäntuskasta. Olin määki kans.

Maailma - itkettää ja naurattaa

2007-03-29T19:18:00.000+03:00

Haluaisin kirjoittaa tänne siitä, kuinka vitamiinien syöntiin voi kuolla. Siitä kuinka kosmetiikkafirmat vetävät nenästä meitä kaikkia. Alkoholi ei kuulu mihinkään naamaan törkättävään tököttiin. Siitä kuinka minua huvittaa Väyrysen lapsellisuus, säälittävyys. Painuisi sinne Brysseliin, jookos. Siitä kuinka tekstiviestipalstoilla haukutaan kertakäyttövaippoja käyttäviä äitejä huonoiksi äideiksi. Entäs ne isät? Ja muutenkin, haloo? Siitä kuinka paljon minua kiinnostaa se, onko Masa pian Hjalliksen lapsen isäpuoli. Siitä kuinka söpö Kristiina voittaa pian koko paskan, vaikka ei se osaa oikein laulaakaan. Onhan se hyvä, että osaa olla luonnollisesti lavalla. Siitä kuinka Lapin Kulta ei ole pian enää ollenkaan vanhaa kunnon Lapin Kultaa. Mitä mä sitten juon, häh? Siiitä kuinka Suomen keikkakesä on suurin keikkakesä ikinä, enkä mä kuitenkaan saa persettäni roudattua niistä ainoallekaan. Marianne Faithfull olisi jo ihan pian, Placebokin perkele.

Kaiken tämän töissä saadun tietotulvan jälkeen yritin lukea runoja kotimatkalla. Totesin sen olevan liikaa, kun luin säkeen viimeisen mahtipontisen lauseen Alttarisi on ihana muodossa Ahterisi on ihana.

Purgatory on suomeksi kirstu

2007-03-24T20:10:00.000+02:00

Pain Confessor viihdytti eilen levynjulkkarikeikallaan Rocktownissa. Työmatkoillani olen luukuttanut uutta levyä korvalapuista. Ah uh. Viime aikoina olen kuunnellut paljon mm. Joni Mitchelliä ja kaikkea muuta seesteisempää fiilistelykamaa, mutta kyllä vaan kunnon laulu- ja kitaramurahteluakin pitää tietyin väliajoin saada. Nyt kevään ja kesän lähestyessä sitä tarvitsee koko ajan enemmän. Syksyn pimeydessä voi sitten taas tuudittautua hissutteluun.

Keikka siis oli ja meni. Hyvin jytisi. Mitään en oikeastaan nähnyt, koska paskempaa keikkapaikkaa ei ole olemassakaan. Pitkä ja kapea mesta. Lavakin niin pieni, että kitaristit joutuvat pitämään kitaraa pystysuorassa. Puoliksi juotu punkkupullo ja parit bisset pistivät lisäksi erittäin tehokkaasti ramasemaan. Oli varmaan virheliike pistää työpäivän jälkeen perse penkkiin ja nostaa jalat hetkeksi ylös, sillä vauhti tyssäsi aika lailla siihen. Olisi pitänyt vetää vaan samalla draivilla aamuun asti. Tai sitten vaan myöntää olevansa vanha laiska paska. Turha yrittääkään mitään biletyskuvioita.

En tiedä mitä tulee työporukan kanssa suunnitellusta lähipubi-kierroksesta. Sanomista varmaan.

Madonnan tissit katukuvassa hätkähdyttävät. Tekee mieli kääntää pää pois. Ahdistaa. Mikäs siinä, onhan ne varmaan hyvät bosat, mutta minä en oikeasti haluaisi nähdä niitä joka puolella, joka päivä.

Mun päällä se mekko vaan roikkuisi. Valahtaisi.

Haluaisin tollasen laukun.

np. Haarakiila - Vittuvoimaa

tiredtiredtired

2007-03-20T21:18:00.000+02:00

Väsyttää.

Silmät lumpsuu. Lihakset tuntuvat rasittuneilta. Pää kumajaa tyhjyyttään. Nukun junassa ja bussissa. Leuka valuu alaspäin ja kärpäset lentävät suuhun. Nolottaa.

Jyväskylä oli jotenkin muuttunut. Uusia kauppoja ja ravintoloita. Kaikenlaista rakennusta ja rakentamista. Siitä kaupungista henkii suuri maailma, vaikka se onkin vain pieni yliopistokaupunki metsien ja peltojen keskellä. Rakastan edelleen, vaikka olenkin jo kaukana sieltä.

Töissä on ollut niin kiire, että ruokakin on pitänyt mutustella näppäimistön päällä. Saisivat lehdet jo lopettaa sen vaalikirjoittelun. Joojoo, porvarihallitus ja Kataisen pepsodent ja SDP:n ja SAK:n kämmäilyt ja vastakkainasettelut ja Vanhasen vetovoima. My ass. Antaa nyt katsoa, kuinka kokoomus poistaa työttömyyden ja köyhyyden ja parantaa opiskelijoiden ja lapsiperheiden ja vanhusten asemaa. Ja diipadaapa. Oma ehdokas ei päässyt läpi, vaikka lopulta aika lähellä olikin. Kummastuttaa, miten kaikenmaailman vanhat pavut ja kävyt saavat aina vitusti ääniä.

Äsh. Haluan mennä jo nukkumaan. Nähdä unta halinalleista.

Pinna on kireällä.

Rock´n´roll nigger

2007-03-10T19:12:00.000+02:00

Koko kaupungista ei löydy 39:n maihareita. Ei tietenkään. Pienempää ja suurempaa olisi kyllä, mutta mitäs niillä tekee. Pihassa on valtava vesiallas ja loska lentelee kaduilla. Kävele siinä sitten mokkasaappailla. Ja ei, en halua mitään kamalia nahkasaappaita, joissa on kamala korko. Yllän ihan tarpeeksi korkealle muutenkin. Ja muutenkin.

Eilen tulin ryytyneenä kotiin ja täällä oli siivottu. Kyllä tulin hyvälle mielelle, sillä olin ajatellut viikonlopun ihan liian vähistä tunneista monen valuvan rätin kanssa heilumiseen. Paras mahdollinen naistenpäivälahja, vaikka tulikin päivän jälkikäteen. Taisi olla vinkit rehuista ja suklaasta aika läpinäkyviä.

Oli se pomolta saatu ruusukin kyllä kaunis, vaikka kukkien vastaanottaminen onkin aina tuntunut musta vähän vaivaannuttavalta. Mihin ne laittaa? En omista ainuttakaan maljakkoa. Millaista vettä, haaleaa vai kunnolla kylmää? Vai laitetaanko vettä ollenkaan? Pitääkö katkaista varresta vähän? Suklaasta sentään tiedän, mihin se pitää työntää.

(Patti Smith sekoaaaaaa)

Tukkaan tuli väriä. On se kai melkein musta, mutta eiköhän toi parissa pesussa haalene taas. Väriä on myös ohimolla, niskassa, korvanlehdessä, hartioilla, käsivarsissa, alaselässä. Ai miten niin kannattaisi käydä kampaamossa? Yliarvostettua.

Raitoja kyllä haluaisin enkä niitä osaa itse laittaa. Ja haluaisin sellaisen revityn leikkauksen, semmosen jota olisi helppo tupeerata ja joka myös pysyisi pörrössä koko päivän eikä lässähtäisi samantien.

Olen aika pinnallinen.

(I don`t mind, I don`t mind)

Lauantai-ilta eikä mitään ohjelmaa. Aika bueno. Hyllyssä odottaisi useampikin leffa katsomista, mutta en tiedä saanko sohvaa ja televisiota varattua itselleni. Kun meillähän on M:n kanssa tunnetusti aivan erilainen leffamaku. Kun en minä jaksa niitä farsseja enkä kauhupätkiä. Eikä M jaksa kouraisevia draamoja, musikaalipätkiä ja taidepläjäyksiä.

Näin tänään kaupassa Lisa Simpson -sukat. Ne jalassa olisi varmasti virtaa enemmän kuin koskaan. Ja olisi taatusti tiedostavampikin. Lisa on mun feministi-idoli.

(Jesus died for somebody's sins but not mine)

Tukholma dokattu

2007-03-07T21:00:00.000+02:00

Regina nähty, kuultu, koettu.

Reissu oli vähäuninen, hektinen, kävelypitoinen. Ruokavalio oli epäterveellinen ja rasvainen. Laivassa lähinnä pötköttelimme ja kammoksuimme matkustajien ikäjakaumaa. Keski-ikä jotain 60:n ja haudan väliltä. Laivamusiikkikin oli sitten sitä luokkaa. Ei enää ikinä Simo Silmua. Tukholmassa löysimme kaiken mitä pitikin, saimme lunastettua keikkaliput ja pääsimme tiiviin kartan tavauksen jälkeen hotellillemmekin. Minun suuntavaistolla olisimme tosin nyt varmaan Norjassa.

Keikka hipoi täydellisyyttä. Regina hurmasi taatusti jokaisen paikalla olijan. Ei voi kuin suu auki ihastella sen naisen musikaalisuutta, taitoa, lahjakkuutta, persoonallisuutta. Ehkä paras keikka ikinä. Kumpa saataisiin se Suomeenkin joskus. Pian! Olisin halunnut fanipaidan, mutta ei ollut myynnissä. Pitää varmaan askarrella itse.

Jos vaan olisi aikaa. Päivien tunnit juoksevat todella lujaa. Kalenterissa lauantai pullottelee hoidettavista asioista, kun en arkena ehdi. Pitäisi mennä ostoksille. Tarvitsen maiharit näille loskakeleille, sillä saappaissa jalat kastuvat hetkessä. Pitäisi käydä äänestämässä ennakkoon, mutta sitä ennen pitäisi päättää se ehdokaskin. Kiemunki? Haluaisin äänestää kyllä Vihreitä, mutta ei niistä oikein tunnu löytyvän sopivaa tyyppiä tästä vaalipiiristä. Mietin myös, pitäisikö äänestää naista, kuten olen periaatteesta aina ennenkin tehnyt, mutta nyt se ei jostain syystä tunnu kovin oleelliselta. En ehdi enää räpläämään vaalikoneita enkä tutustumaan ehdokkaitten sivuihin, joten kai tässä ihan perstuntumalta vaan on mentävä. Pitkätukkahan on aina hyvä juttu.

Niin, ja pitäisi myös värjätä tukka. Jännittää, siitä saattaa tulla ihan musta. Ja sit pitäisi siivota ja vaihtaa kukkaan mullat. Ja vääntää pari arviota. Ja nukkua hyvin.

Mitä iloa on henkilökuntaetuisesta Hesarista, jos sitä ei koskaan ehdi taikka jaksa lukea?

Lähijunissa on tunnelmaa!

2007-03-02T20:10:00.000+02:00

Perjantai-ilta. Viikko on mennyt aikaisiin herätyksiin, junassa lukemiseen, lippujen leimaamiseen, kirmaamiseen aikataulujen perässä, referaattien kirjoittamiseen, kahviautomaatin täydellisen maitokahvin kittaamiseen, nälän kurnimiseen iltapäivisin, uuden opetteluun, kysymyksiin, onnistumisen tunteisiin, onnen tunteisiin, väsymykseen iltaisin, aivan liian lyhyisiin yöuniin, verhojen ostoon, laskujen maksamiseen, valkoviinin litkimiseen, kummikoiran rapsutukseen, vaatekauppojen kiertelyyn.

Tästä blogista voisi tulla työmatkablogi. Lähijunissa nimittäin sattuu ja tapahtuu. Viereeni istui sliipattu bisnesmies, joka oli lorauttanut hieman liikaa partavettä aamutuimaan. Henki salpaantui, kröhisin varmasti hyvin epäkohteliaasti koko loppumatkan. Mikä siinä on, että ihmisten pitää laittaa hajusteita litra tolkulla ja vetää tuoksuvanaa perässään. Oikeesti.
Viereeni istui myös mies, joka oli tainnut unohtaa lauantaisaunan. Varmaan useammankin.
En tiedä kumpi oli pahempi.

Myös teinilökäpöksykovisjätkät ovat viihdyttäneet työmatkojani. Se on kuulkaa kiva, kun pojat keksivät polttaa tupakkaa vaunussa! Pidän myös heidän kauniista kielestään, jonka yleisin sana on vittu. Vittuako ne pojat siitä vitusta puhuu kun eivät tiedä siitä yhtään mitään.

Ylihuomenna räjähtää muuten. Minun pienessä sydämessä ja tajunnassa. Regina.

Huomenna jo mennään laivaan ja taalataan svenskaa. Or not. Sain maanantaipäivän töistä vapaaksi, koska tällaisia matkoja on tuettava.

Vaihtelu virkistää!

2007-02-24T19:45:00.000+02:00

Vaihdoimme M:n kanssa työpöytien paikkoja. Minä kaivauduin ulos pikkuisesta tutkijankammiostani ja M raahusti pöytineen sinne. Oma pöytäni on nyt makuuhuoneessa, mukavassa nurkkauksessa käsikirjahyllyn kera. Olemme ihastelleet asunnon uutta ilmettä ja kummastelleet, miten pikkuisella muutoksella saa mielen kovin virkeäksi.

Enää minun ei tarvitse yrittää nukahtaa näppäimistön paukkeeseen.

Viikonloppu rauhoittaa. Nukuin makoisat 11 tunnin yöunet. Nousin kahvin porinaan. Kävelin kirpeässä pakkasilmassa ja poikkesin kirjastossa. Ihmisiä kävi kylässä, oli mukava nähdä A:ta, P:tä ja O:ta. Saisivat tulla vain ajan kanssa uudestaan.

Sipsit odottavat kaapissa. Olen tehnyt viikon sisällä neljästi dippikastiketta. Naama kukkii ja hilseilee yhtä aikaa. Tarjoan sille tänään kosteuttavan naamion ja kuvittelen sen tekevän ihmeitä.

Toisilla on pitkät kesälomat. Toisilla on lomaa neljä päivää. Haluaisin lähteä jonnekin. Jonnekin, jossa saisin sönköttää kakertelevalla kielitaidollani viinitilauksen. Toisaalta: onko parempi vain ottaa lomapäivät festareiden ympärille, jotta ehtii selviämään horkasta? Miksi kivan jälkeen on aina kamala olo? Kuka kaipaa liskoja?

Työmatkoillani luen Simone de Beauvoirin esseitä. Ja pidän. Pidän niin paljon, että haluaisin rutistaa hautakiveä.

Lentoa leivän perässä

2007-02-22T11:22:00.000+02:00

Leivän syrjässä on mukava olla kiinni. Etenkin, kun saa tehdä leipänsä eteen sellaisia asioita, joista pitää. Minulle annettiin työlista ja sanottiin, että viideksi päiväksi olisi viikossa töitä, vaikka aluksi lupailivatkin vain kolmea. Tyytyväisyyttäni hykertelen. Päivät venyvät kyllä pitkiksi, iltaisin olen aivan rättipoikkiväsynyt, kun kuuden-seitsemän maissa pääsen kotiin. Ei jaksa oikein muuta kuin syödä ja röhnöttää. Mutta mitäs sitä muuta pitäisikään? Kunhan vähän saa halaillakin, niin olen tyytyväinen.

Junamatkat vituttavat silloin, kun ne eivät suju aikataulun mukaan. Näillä pakkasilla myöhästely tuntuu olevan lähes päivittäistä. Eilen jysähdettiin Hyvinkäälle, meni jarrut ja sitten loppui akkukin. Jouduimme ahtautumaan seuraavaan lähijunaan, joka oli ääriään myöten täynnä tuskastuneita työmatkalaisia. Minulle iski ahdistus, jokin ahtaanpaikankammon (miten tämä kirjoitetaan?) tapainen ehkä. Huokailin syvään, vääntelehdin ja kääntelehdin. Sain pelokkaita katseita osakseni, luulivat varmaan että pyörryn tai oksennan. Pasilassa helpotti.

Niin ja sain gradunikin korjattuna takaisin. Ei ollut lainkaan punakynämerkintöjä.

Siksi, että ohjaaja oli käyttänyt lyijykynää.

Hyvältä se kai näytti. Tiivistää pitäisi jostain ja vähän viilailla vielä. Ei jaksais. Ehkä pyhitän jonkun vapaan viikonlopun sille tässä kevään aikana, ehkä toisenkin. Nyt kuitenkin sulloin materiaalit laatikon pohjalle. Odottakoot siellä vapaita viikonloppuja. Joita ei ole.

Äh, mä mitään asiasanoja jaksa.

Uupunut mutta hyvillään

2007-02-18T19:22:00.000+02:00

Olen viettänyt hyvin ansaitun rymistely- ja lötköttelyviikonlopun. Tanssijalka nousi ja vatkasi kepeästi, viini ja olut kulahtelivat kurkusta alas sukkelaan. Nyt puuduttaa jalkoja, aivot eivät seuraa Gilmorejen dialogia. Edellisillan meikit ovat edelleen pesemättä. Porukat kävivät, ja tykkäsivät kun tyttö oli väsynyt. Sitä sattuu.

Vaikka fyysinen olo onkin heikko, henkisesti tuntuu hyvältä.

Huomista varten on jo laukku pakattuna. Työpäivä venähtää iltaan, joten jään Helsinkiin yökylään. Käyn ulkoiluttamassa kummikoiraani ja syön kotipellossa kasvaneita perunoita.

Ensi viikolla pitäisi jotain jo varmaan gradustakin kuulua. Jännittää, millainen punakynähässäkkä postiluukusta tipahtaa. Motivaationi gradun korjaamiseen, muokkaamiseen ja viimeistelyyn on aika pyöreä nolla nyt, kun sain töitä ja on muutenkin useampi rauta tulessa. Toisaalta eipä tuolla valmistumisella nyt enää edes ole niin kovaa kiirettä, on loppujen lopuksi aivan sama saanko paperit maaliskuussa vai vasta myöhemmin. Elämä täyttyy nyt tietyllä tapaa olin sitten maisterisnainen taikka en. Ja se tapa on erittäin hyvä.

Uuden kynnyksellä

2007-02-15T10:30:00.000+02:00

On kummallista, miten elämä voi hetkessä muuttua hitaasti eteenpäin valuvasta, omalla painollaan hiljakseltaan liikkuvasta aivan päinvastaiseksi. Olen ryntäillyt parin viime päivän aikana paikasta toiseen uskomattomalla vauhdilla ja hämmästyttävällä tehokkuudella.

Eilen puuskutin uudelle työpaikalleni ensimmäistä kertaa. Minua ohjattiin ihanasti, tutustutettiin ja pyöritettiin ympäri taloa. Kättelin kenties kymmeniä ihmisiä, joiden nimistä muistan enää vain murto-osan. Paikassa kukoistaa persoonallisuuksien kirjo, ympärilläni on paljon nuoria, mielenkiintoisia ihmisiä. On hyvä nähdä, että sinne voi mennä omana itsenään, niittivyössä ja paidassa, jossa lukee rebel girl tai tuhma. Uskon, että viihdyn mainiosti.

Ja itse työ sitten - mukavaa ja haastavaa. Saan käyttää kieltä ja päteä oikeinkirjoitussäännöillä. Olla välillä luova ja tuottelias, välillä laiska copypasteilija. Enkä taatusti jää uutispimentoon, sen verran runsaasti lehtiä ja uutisia tulee päivän aikana kahlattua läpi.

Luulenpa, että tänään otan päivätorkut, kunhan olen saanut hoidettua asioita kaupungilla. Pesin äsken myös pyykkiä, ja olen vakuuttunut siitä, että meidän taloyhtiön pyykkituvan vesi on itsessään pinkkiä. Kaikki vaaleat vaatteet värjäytyvät vaaleanpunaisiksi, vaikka pyykin seassa ei olisi ainuttakaan punaista rääsyä.

Onneksi suurin osa vaatteistani on mustia.

Sieltä se kana pissas!

2007-02-12T16:20:00.000+02:00

Noniin tytöt ja pojat. Se on kuulkaas märehtiminen ohi nyt! Minustakin tulee kunnon työtä tekevä kansalainen, ihan silleen tosissaan. Näillä vaatimattomilla rahkeilla näytin närhen tiedätte kyllä mitkä sadalle muulle hakijalle ja kirmasin paistattelemaan ponnahduslaudalle, josta luulisi uran urkenevan. Niin, ilmeisesti se ruotsikin sitten taipui tarpeeksi paljon ja ilmeisesti naurua ja puhetta ja kädenpuristusta oli kaikkea sopivasti sopassa.

Nyt passaa taputella itseään olalle ja rutistaa lujasti. Kaiketi se kaikki kitkuttelu ja hampaiden kiristys on sitten ollut tämän arvoista. Enää ei tarvitse potea riittämättömyyttään ja tarpeettomuuttaan - tai en varmaan noista tunteista ihan tuosta vaan eroon pääse, mutta nyt ainakin voin määritellä itseni joksikin muuksikin kuin n:nnen vuoden opiskelijaksi, joka on kuluttanut vuoden gradun tekemiseen eikä ole oikein mitään muuta koskaan sitten tehnytkään. Uh. Kiitos.

Pitäisi varmaan sanoutua irti postin pinoamisesta, miettiä verojuttuja ja sataa muuta asiaa. Ja ennen kaikkea pitäisi mennä vaatekauppaan. Ostoslistalla jotain mediaseksikästä mediataloon.

Because the night

2007-02-07T12:14:00.000+02:00

Tuli nukuttua ehkä vähän liian myöhään. Olen ollut kaksi päivää todella väsynyt, ottanut päikkäreitä ja yrittänyt lipittää vitamiinimehuja. Eikös se vuoden pimein ja väsyttävin aika mennyt jo? Nyt on valoa ja lunta ja aurinkoa ja kevättä, mutta tämä vaan kääriytyy vilttiin ja alkaa tuhista. En tiedä, pitäisi varmaan ulkoilla enemmän, mutta eihän tuolla pakkasessa pysty! Kirjastossa olisi tänään poistomyynti, olen yrittänyt nyt pari tuntia tehdä lähtöä, mutta en tiedä mitä laittaisin päälleni, jotta en jäätyisi puikoksi mutta en myöskään näyttäisi täyteen puhistulta pallolta. On vaikeeta! Enkä nyt muutenkaan noista poistomyynneistä niin tiedä, suhtaudun nykyään vähän varauksella kirjastojen vanhoihin kirjoihin, kun hyllyt pursuilevat muutenkin. Ärsyttää ne viivakoodit ja tarrat ja kontaktimuovit. Toisaalta: sieltä voi silti myös löytyä joku aarre, jota ei saa mistään muualta enää. Siksi pitäisi selviytyä.

Patti Smith tulee sitten kesällä Provinssirockiin. Aijaijaijai. Mieli hinkuisi kovasti tuonne rokkaamaan ja vähän niinku vanhojakin aikoja muistelemaan! Tarttisin kaverin, anyone?

Olisi voinut

2007-02-06T14:39:00.000+02:00

Valmistautuu, miettii vastauksia valmiiksi, hioo tekstiä, huokaisee, rauhoittelee itseään. Valitsee siistit vaatteet ja kampaa tukan suoraan jakaukseen. Puhkuu päättäväisyyttä. Sitten sydän pomppii, siivekkäät liikuskelevat vartalon keskiosassa. Tulee kiire, junat myöhästelevät pakkasen takia. Ei tarkene odotella, ei oikein ehtisikään. Juoksujaloin on kuitenkin ajoissa perillä, kasvot tiheän hengityksen jäljiltä huurteessa. Kättelee, on puhelias mutta ei liian. Käyttäytyy asiallisesti, mutta kuitenkin rempseästi. Nauroiko ehkä liikaa? Puhuiko kuitenkin ohi suun? Voi äsh, miksi. Mitä vain, mutta ei ruotsia jookos. Niin kai. Sormet näpyttävät ja näpyttävät. Deletedelete. Voi miksi? Referoi perseelleen, kädet tärisee, pitihän se arvata. Säilyttää kasvonsa, naurahtaa, olipas se homma. Pakenee pakkaseen, huokaisee mutta ei helpotu. Tietoisuus ja toiveikkuus tappelevat. Taisi mokata, sen ja sen olisi voinut tehdä toisin. Ja olisi kannattanut opiskella ruotsia. Köröttelee vähän matkaa pummilla, noku. Saapas omansa sentään takaisin. Lukee hykerryttävää romaania, ihastelee auringonsäteiden koristamia lumimaisemia. Tarmokkuus valtaa tyhjyyden, tieto oikeasta suunnasta kantaa kuin hanki.

Lumipyry tyhjensi pään

2007-02-02T21:55:00.000+02:00

Päivä on tuiskuttanut hartioille suuria lumihiutaleita. Pirskotellut räntää silmälaseille. Valuttanut silmämeikit poskille. Tursottanut vettä sisään kengästä. Ale-tangosta löytyi aivan minun näköiseni samettijakku, on aikas rok. Vähän rikkinäinen ja valmiiksi kulutettu. Sitä mitä etsin en löytänyt, pitää mennä vanhoilla tai koittaa kerrospukeutumista. Olen lukenut uutisia, istunut kirjastossa ja tankannut taloussivutkin tarkasti. Uusi Parnasso oli silti mieluisin, mihin sitä karvoistaan pääsisi.

Nyt tässä, pää tyhjänä. Viikonloppu tuli nopeasti. Se tietää suursiivousta ja pyykkäystä.

Osaanhan minä?

2007-01-31T21:06:00.000+02:00

Pian pitäisi osata sanoa oikeat sanat, takkuilemattomat lauseet. Tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Myydä, mutta olla silti vaatimaton. Onnistua, antaa ajatuksen ja tekstin soljua nopeasti ja tiiviisti. Ymmärtää ja osoittaa olevansa kiinnostunut ja paras valinta kaikin tavoin. Kaikki on kai lopulta kiinni itseluottamuksesta. Toivon, että saan kerättyä sitä jostain kylliksi. Imen sitä asioista, jotka saavat minut tuntemaan itseni hyväksi ja oikeaksi. Muun muassa tämä valaa minuun uskoa. Saa hymyilemään leveästi, kohentamaan hartioita, ravistamaan ujouden pois.

Päivä on mennyt hyvin. Olen kirjoittanut mielestäni oikein sujuvasanaisen kritiikin. Lukenut ja antanut lukemani nostattaa verenpainettani. Ulkoillut lumessa. Sytyttänyt kynttilän ja vain tuijottanut uhkaavasti lepattavaa liekkiä.

Minun pitäisi katsoa elokuva, jonka aikana saisin itkeä vuolaasti. Ettei Kirkankin kuolema itkettäisi. Käyn näemmä hyvin herkillä. Olisiko Dancer in the dark varma valinta?

Haaveilen tauluista, joissa olisi Peppi Pitkätossu, Pikku Myy ja Lisa Simpson. Aion piirtää ne vielä, kehystää ja asettaa kirjoituspöytäni ylle. Tuomaan varmuutta, tomeruutta, uskallusta, vankkumattomuutta.

Otin kiinni, otan uudelleen

2007-01-29T11:00:00.000+02:00

Hengentuotokseni on ottanut huiman askeleen. Se kokee kenties parhaillaan kovaa punakynän aiheuttamaa kipua. Sitä nolottaa ne typot, joille tarkastaja on armoton. Se tietää, että joissain kohdin sen ydin on hukassa. Älä paina lujaa, kohtele varoen ja armollisesti.

Jyväskylässä oli ihana talvi. Lämpöisempää kuin luulin, mutta täydellistä silti. Tyttöjen ilta oli menestys, enkä tarvinnut yöllä edes tukan pitäjää. Luulen, että yöllinen kävely ja kerroshampurilainen tekivät ihmeitä. Oli mukavaa viivähtää koko viikonloppu, olla ja jutella rauhassa.

Nyt olo on kummallinen, kun gradu on poissa käsistäni. Päivät rytmittyvät uudella tavalla, täyttyvät eri lailla. Tänään pitäisi hoitaa asioita, käydä pankissa ja verotoimistossa. Ulkona on kirpeä pakkanen, joudun varmaan laittamaan sukkahousut. Ihminen, joka tykkää sukkahousuista on masokisti. Ne kinnaavat ja kutittavat. Menevät makkaroille ja jäävät roikkumaan haaroista. Jos kävelen oikein ripeästi, pärjään ehkä ilman.

Elämä on todella auki. Niin auki, että se riemastuttaa ja kauhistuttaa yhtä aikaa. Päivät juoksevat kovaa, kovaa, kovaa. Toivon, että saan ne kiinni ja osaan täyttää ne hyvin.

Perjantai

2007-01-19T22:10:00.000+02:00

Normiviikon normiperjantai:

Klo 10.45 Havahdun siihen, että postinjakaja yrittää tunkea pienestä postiluukustamme cd-levy- ja kirja-lähetyksiä. Minuuttitolkulla se siellä äheltää, ja viimein paketit kolahtavat lattialle ja koriin. Olisi varmaan pitänyt mennä avaamaan ovi reppanalle, mutta eihän sitä nyt yöpaidassa ja ajamattomilla säärillä kehdannut. Novellikokoelma sieltä tipahti arviointia odottamaan. Tekisi mieli tarttua toimeen heti, mutta eihei, nyt tehdään vaan gradua. Päivä lähtee käyntiin Dark Tranquillitylla. Ryminällä.

Klo 12.00 Tärkeimpien nettitapahtumien jälkeen valloitan ruokapöydän työpöydäksi ja aloitan lukemaan eilen löytämääni artikkelia muistiinpanovälineiden kanssa. Opin, että jonkun tutkimuksen mukaan miehistä pystyy lauluäänen perusteella sanomaan, onko tämä homo vai ei. Jos laulaa liian korkealta, niin selkeä homopuppelihan se silloin on. Noh, artikkeli sisälsi joka tapauksessa joitain oikein hyviäkin pointteja, joiden avulla pystyn ehkä perustelemaan, miksi minä oikein tutkin sitä mitä minä tutkin.

Klo 14.15 Häärään keittiössä ja työnnän makaronilootan uuniin. Tiskaan. Syön. Kerrankin tulen täyteen lounaasta. En pystykään lähtemään lenkille ihan heti.

Klo 16.45 M tulee kotiin. Yritän kirjoittaa artikkelin herättämiä ajatuksia graduuni, saada sovitettua ne sopiviin kohtiin. Onnistunkin.

Klo 18.45 Otan sauvat ja porhallan ulos. Reippailua järven ympäri. Puolessa matkassa kenkääni sujahtaa kivi, en ota sitä pois vaikka se vähän häiritseekin. Loppumatkasta kivi katoaa jonnekin, kenkä on tyhjä, kun kotona sitä kääntelen. Suliko se sinne?

Klo 20.00 Venyttelen ja vanuttelen rauhallisesti lihas lihakselta. Fiona Apple lyö tahtia.

Klo 20.30 Suihku, iltapala. Leipägrilli on parhautta, ei petä koskaan vaikka leipien väliin tunkisi mitä tahansa.

Klo 22.00 Istahdan tähän. Ihan justiinsa menen olkkariin ja katson M:n kanssa leffan Kadonneiden lasten kaupunki. Se on kuulemma aikuisten satu, en tiiä, kuulostaa kummalta. Mutta sama ohjaaja kuin Améliella, joten ei kai tuo ihan paska voi olla. Hyvää viikonloppua!

Torstai

2007-01-18T21:45:00.000+02:00

Normiviikon normitorstai:

Klo 5.00 Puhelin päräyttää herätyksen. Noustava on. Onneksi kahvi on olemassa. Teen väärän valinnan, kun otan pyörän mukaani. Yöllä on tullut PALJON lunta, eikä tietenkään teitä ole vielä tähän aikaan aurattu. Pusken eteenpäin hikipäässä.

Klo 6.00 Töissä pitää laittaa tohinaksi. Kyllä on kivaa!

Klo 8.45 Lumisade on muuttunut vedeksi. Pyöränpenkki vaan litisee. Teitä ei ole aurattu vieläkään. Pysyn pystyssä juuri ja juuri, kun yritän taiteilla kotiin.

Klo 9.00 Avaan tietokoneen. Olen päättänyt pyhittää tämän päivän gradun johdantoluvun muokkaamiseen: vanha versio on kirjoitettu viime kesänä, ja puolen vuoden aikana suunnitelmat ovat ehtineet muuttua moneen otteeseen. Haluaisin sanoa myös, että näkökulma on tarkentunut, ainakin toivon niin. Aloitan luvun mehevästi: toisella rivillä lukee "Rockilla saa naisia!". Ainahan sanotaan, että alun pitää houkutella jatkamaan lukemista, luulisi nyt tuolla sitten. Kirjoitan pitkään ja saan oikeasti jotain konkreettista valmiiksikin. Havahdun neljän tunnin kuluttua kurnivaan vatsaan.

Klo 13.00 Laitan perunoita paloiksi ja pannulle. Tomaattia, ananasta ja ruisleipää kaveriksi, ja lounas on valmis!

Klo 14.00 Pistän ruutupaperille ylös kevään aikatauluja. Mitä pitää olla luettu ja kirjoitettu, koska ja mihin. Kun asiat ovat muistissa paperilla, ei aivokapasiteetti kulu niin kovasti turhaan vatvomiseen ja muisteluun. Ah, kiitos muistitaululle ja merkkauskynille!

Klo 14.30 Havaitsen mokan aiemmin tekemässäni työhakemuksessa. Eipä anna kovin hyvää kuvaa, jos virkkeessä, jossa juuri kehuu omaa sujuvaa ja kieliopillisesti moitteetonta kirjoittamistaan, on paha kongruenssivirhe. Tsiiiiih, laitan tulostimen pörräämään. Moka korjattu, kukaan ei nähnyt eikä kuullut!

Klo 14.45 Jatkan graduliinin kimpussa. Mietin kuumeisesti lukujen jäsentelyä ja otsikointia. Leikkaan ja liimaan lukuja edestakaisin ja päädyn lopulta alkuperäiseen järjestykseen. Kipaisen äkkiä ulkona viemässä pari kirjettä lähimpään postilaatikkoon ja kipitän nopeasti takaisin. Kamala ilma! Loskaa ja paskaa. Lenkki jää väliin tänään.

Klo 16.00 M tulee kotiin. Huomaan, että lounas ei pitänyt nälkääni kovin hyvin. Voitelen ja juustotan itselleni muutamat hapankorput.

Klo 17.30 Lähdemme automarkettiin. Roudaamme ruokaa kolmessa kassissa, eikä siinä ole vielä edes kaikki viikonlopun sapuskat. Kipaisemme Tarjoustalossakin ja minä keksin yhtäkkiä että kasvonaamionhan mä tarvitsenkin, kun näen sellaisen hyllyssä. Voi auttakaa ja antakaa anteeksi, olen katalien markkinavoimien ja julman kosmetiikkateollisuuden uhri. Se lupaa, että kiilto ja epäpuhtaudet lähtevät pois rasvaisen ihon ongelmakohdista, kuten otsasta ja nenästä. Ja minä tahdon uskoa. Tahdon upottaa siihen vähäiset varani.

Klo 19.30 Salkkarit ja Idols. Vetoan taas uhriuteeni. Niii-in. Ja Joneen. Räpsytän vähän väliä myös Neloselle, sillä siellä menee se uusi sarja, jossa on se söpö poika Seitsemäs taivas -sarjasta, jota piti aina teininä katsoa sydän pamppaillen. (Siitä vähän silmänruokaa.) Teen tonnikala-tuorejuusto-grillileipiä ja nautin työn tuloksista.

Klo 21.00 Selailen hetken graduun liittyvää Simon Frithin kirjaa, joka on maannut olkkarin pöydällä jo ties kuinka kauan. Sieltä löytyy yksi aika kiinnostavalta vaikuttava artikkeli, päätän lukea sen huomenna ajatuksella.

Klo 21.30 Istahdin tähän. Sujahdan vielä suihkuun ja sen jälkeen ajattelin pussailla.

Keskiviikko

2007-01-17T22:49:00.000+02:00

Normiviikon normikeskiviikko:

Klo 9.45 Kömmin sängystä kahden tunnin torkuttamisen jälkeen. Suoritan aamutoimet ripeästi, mutta jämähdän pitkäksi toviksi lukemaan Lessingiä aamupalapöytään.

Klo 11.00 Tarkastan sähköpostit ja muut netin tapahtumat. Istahdan sohvalle ja päätän lukea hieman feministisiä ajattelijoita saadakseni omankin ajattelun taas rullaamaan. Butler kiskaisee mukaansa ja huomaan istuneeni sohvalla kolme tuntia ja tehneeni lentäviä muistiinpanoja.

Klo 14.00 Käristän perunoita ja herkkusieniä. Syön ja nautin postiluukusta tipahtaneesta Kotivinkistä. Tiskaan.

Klo 15.00 Vaihdan vaatteet ja pakkeloin. Pyöräilen kaupunginkirjastoon palauttamaan lainoja. Pelastan Rumban roskikselta. Teen katsauksen kulttuuri- ja kirjallisuuslehtiin ja totean lukeneeni ne kaikki jo aiemmin. Pyöräilen kotiin, on uskomattoman kaunis ilma ja minulla on juuri sopivasti vaatetta päällä. Järvi on tyyni ja siniharmaa.

Klo 16.45 M on jo kotona. Se ottaa musta kuvan ja photoshoppaa sen nätiksi ja hyväksi. Istutan kuvan CV:seen ja totean, että kyllä tolla pärställä luulisi töitä irtoavan. Olen iloinen meidän uudesta näppärästä tulostimesta, joka puskee tehokkaasti työhakemuksia pihalle.

Klo 19.00 Teen voileipiä ja sekoitan viiliin puolukkaa ja mysliä. Katson Salkkarit.

Klo 20.00 Selaan netissä kustantamoiden kevään kirjauutuuksia. Kaikkea sieltä on taas tulossa! Teen pari arvostelupyyntöä ja saan heti myöntävän vastauksen. Mietin, osaisinko sanoa jotain Sofi Oksasen näytelmästä. En usko, sen naisen ajatus taitaa lentää vähän korkeammalla kuin meitsin.

Klo 21.30 Suihku. Iltapalaksi kaksi M:n keittämää kananmunaa. Luen Kotivinkin loppuun. Nyt tiedän, miten 10 vaatekaappaleesta saa 72 eri asuyhdistelmää.

Klo 22.45 Istahdin tähän. Pitäisi mennä nukkumaan jo.

Tiistai

2007-01-16T22:37:00.000+02:00

Normiviikon normitiistai:

Klo 10.00 Hidas herääminen. Kismittelyä, vanumista, laahaamista. Masennus kurkatessa ikkunasta ulos. Lumi sulaa vauhdilla. Kunnon herääminen vasta ison kahvimukillisen jälkeen.

Klo 11.00 Aukaisen tietokoneen ja gradutiedostot. Pohdin metaforia, ja tulen tulokseen, etten oikeasti edes tiedä mikä on metafora ja mikä taas joku muu vertauskuva. Yritän kuitenkin kirjoittaa jotain ruumiillisuusmetaforista ja lukijapaikoista.

Klo 13.00 Lähden ruokakauppaan. En ihan siihen lähimpään, vaan hieman kauemmaksi, sillä siinä hoituu sitten samalla päivän liikuntapuolikin. Ja sieltä kauempaa saa myös Bonusta. Menomatkalla paistaa aurinko, tulomatkalla taivaalta tippuu räntää. Tiivistän askeleita ja ohitan ihmisiä toisensa perään.

Klo 14.00 Palaan metaforiin. Tajuan, että tarvitsen sittenkin vielä lähdekirjallisuutta. Jotain, joka selittäisi minulle asioita, monia asioita. Ja avartaisi ajatteluani, sillä nyt se on vain kapea kuilu. Olen pelkkää jankkausta ja toistoa koko ihminen. Syön välissä ja yritän taas.

Klo 16.00 M tulee kotiin. Aika valuu.

Klo 17.30 Mietimme tulevaa keikkamatkaa Tukholmaan. Selailemme netistä laivojen reittimatkoja ja etsimme halpoja hotelleja Tukholmasta. Ja löydämme! Varaamme reissut ja yöpaikat samantien. Uuuuuhuuuuuuuh. Olen innoissani, kun tajuan, että matka taitaa todella onnistua.

Klo 19.00 Syön iltapalaa ja katson Salkkarit.

Klo 20.00 Jatkan työnhakujuttuja. Saan yhden hakemuksen valmiiksi. En tiedä, olenko siihen lainkaan tyytyväinen. Kankkulan kaivoon ja niin pois päin.

Klo 21.30 Suihku. Viemäri tukossa. Hyi, kukahan senkin putsaisi?

Klo 22.30 Istahdan tähän. Fiilistelen Norah Jonesin tahtiin. Nälkä kurnii, joten käyn varmasti vielä jääkaapilla. Ja nukutan itseni tarinoilla ja haleilla.

Maanantai

2007-01-15T23:06:00.000+02:00

Normiviikon normimaanantai:

Klo 5.00 Herätys, silmät ristissä vaatteet niskaan ja aamupalaa nassuun. Viiden minuutin pyöräily lumikasoja ja jääkovettumia väistellen.

Klo 6.00 Posti menee pinoihin kuin itsestään, mainokset sujahtavat välikkäin ja jättävät sormet ja kämmenet mustiksi.

Klo 9.00 Ulos valoon. Kaupunki on herännyt uuteen päivään. Minusta tuntuu, että olen ollut hereillä jo ikuisuuden. Polkaisen kotiin.

Klo 9.30 Avaan koneen. Käyn läpi tutun nettisivukierroksen: sähköposti, galleria, blogit, messulauta, Hesarin kulttuurisivut.

Klo 10.00 Avaan gradutiedostot. Kirjoitan vähän, mutta pitkään. Ajatus ei kulje, oma analyysi tuntuu säälittävältä. En edes itse usko siihen. Sanat eivät tule, eivät edes lypsämällä.

Klo 12.00 Juoksen pyykkikorin kanssa kellariin. Laitan koneen pyörimään. Tuloksena vaaleanpunaisia alushousuja ja pinkkiraitaisia sukkia.

Klo 13.00 Keitän nopeasti riisiä ja teen yksinkertaisen salaatin. Inhoan kokkaamista itselleni, en jaksa panostaa siihen yhtään. Inhoan kokkaamista kyllä yleensä muutenkin. Syön, jää nälkä. Keitän kahvit ja napostelen suklaakeksejä.

Klo 14.00 Kirjoitan taas. Saan luvun päätökseen, en ole tyytyväinen lopputulokseen, mutta parempaankaan en pysty. En ainakaan tänään. Meseilen. Ilahdun tiedosta, että liput Regina Spektorin konserttiin on varattu ja maksettu.

Klo 16.30 M tulee kotiin. Kuulumisten vaihtoa, laiskottelua.

Klo 17.30 Lähden lenkille. Päätän turvautua jälleen sauvoihin. Nautin, kun pakkanen puree sormenpäitäni ja lumipyry piiskaa kasvojani kuin nuppineulat. Venyttelen ja katson, kuinka kolme junaa menee ohi. Minä pysyn tiukasti täällä. Nostan muutaman kerran puntteja Dave Gahanin Paper Monstersin tahdissa.

Klo 19.00 Suihku, iltapala ja yksi jakso Koti kuntoon -sarjaa DVD:ltä. Ja perään Salkkarit.

Klo 20.00 Mietin työnhakua. Muutama kiinnostava paikka olisi auki. Olen luottavainen ja hetkessä täysin toivoni menettänyt. Muokkaan CV:tä ja aloitan hakemuksen kirjoittamisen. Haluaisin kuvan ansioluettelooni, jonkin tyylikkään ja asiallisen. Kauluspaidalla.

Klo 21.00 Täydelliset naiset. Ja perään L-koodi. Tietty.

Klo 23.00 Istahdin tähän. Vielä aion pestä hampaat ja lukea hieman Doris Lessingin romaania Lumous haihtuu. Painaa pään tyynyyn ja nukahtaa.

Sieltä täältä

2007-01-11T09:26:00.000+02:00

Loppukiri on menossa. Tahdon päästää mahdollisimman pian irti hengentuotoksestani ja antaa sen kuulla kunniansa tietävimmiltä. Lopettaminen on vaan vaikeaa, aina olisi vähän lisättävää tai korjattavaa. Aina löytyisi hieman parempia sanankäänteitä ja lausemuotoja. Yhden periaatepäätöksen olen kuitenkin tehnyt: enää en lainaa yhtään ainutta uutta lähdekirjaa. Teorian lukeminen on vaan pakko lopettaa jossain vaiheessa, muuten omakaan teksti ei lopu koskaan. Olen miettinyt jo ihan vakavissani jatkotutkimuksen tekoa tai toisen gradun tekoa naistutkimukseen. Sitoutuminen kielen tutkimukseen on alkanut vähän tökkiä. Tottakai kieli on se, mistä aina lähden liikkeelle (eivätkö kaikki lähde?), mutta välillä haluaisin lipsua muuallekin. Olla vapaampi rajoitteista.

Rokkiuskottavuus meni vituiksi (siis mikä?, voisi moni kysyä). Kävin eilen sauvakävelemässä. Tunsin oloni yhtäaikaa dorkaksi ja erittäin reippaaksi. Järvi kiertyi nopeammin kuin tavallisella kävelylenkillä, ja pistin vielä sillalla venyttelyksikin. Minulle sanottiin myös, että kannattaisi kuunnella vaan NRJ Radiota, jos ei ymmärrä hyvää musiikkia. Olin mollannut CMX:ää, joka on mun mielestä vaan paskaa. Äsh, pyh.

Tänään pitää kirmata kirjojen alennusmyyntiin. Liikkeiden mainoksissa ei kyllä ollut oikein mitään kiinnostavaa, paitsi ehkä Cult Pop -kirja kolmella eurolla. Luotan, että silti sieltä jotain löytyy. Ja jos ei löydy, niin säästyypä nekin rahat ja voin ostaa viikonlopuksi punkkupullon. Kirjoja täytyy joka tapauksessa päässä hipelöimään, imeä tietoa ja tarinoita sormenpäihin.

Ja se Regina Spektor tulee siis ihan ruotsinmaalle maaliskuussa. Lippujen lunastamisen kanssa on pieniä probleemia, eivät viitsi ruotsalaiset lähetellä lippuja näköjään postissa lainkaan. Mutta eiköhän se siitä sutjaannu. Voi olla melkoinen elämys luvassa! Ja Reginaa ei muuten soiteta Energyllä, että nih.

Gilmore Girls

2007-01-07T15:28:00.000+02:00

Tänään alkaa Gilmoren tyttöjen uudet jaksot. Oujes!

Rakastan sitä puhetulvaa.

Vaatetusta (tästä sanasta saisi sanaleikin, jos olisi kyllin nokkela)

2007-01-05T22:14:00.000+02:00

Luvattoman pitkäksi kasvanut juurikasvu on viimeinkin kohdannut loppunsa. Nyt pää taas näyttääkin joltain, ei vain valjulta lakanalta tai hiirenkarvoilta. Olen tehnyt itseni onnelliseksi myös uudella villapaidalla ja alusvaatteilla.

Vaatekaappini kaipaisi pikaista uudelleenjärjestelyä. Pian poksahtaa pakettikin postista, ja senkin sisältö pitäisi saada mahtumaan johonkin FIKSUSTI. Sillä niin se on, en siedä epäjärjestystä alkuunkaan, kun on kyse vaatekaapista. Tiskit voivat ihan vapaasti levitä altaasta tiskipöydälle ja hellalle. Pölykoirat noukin nurkista silloin tällöin ja siirrän siivouspäivää taas muutamalla vuorokaudella. Paha tapani on levitellä myös nenäliinoja ympäri asuntoa, tuuletettavista vaatteista ja pyyhkeistä puhumattakaan. Mutta vaatekaappi. Siellä on rätit tanassa kuin olisi viivoittimella ja vatupassilla tällätty. Kotivaatteet, sporttivaatteet, bilevaatteet, arkivaatteet. Kaikki omissa näteissä pinoissaan.

Olen miettinyt myös, että olisi ollut paljon järkevämpää ostaa maiharit eikä vuorillisia talvikenkiä. Siinä ne kengät nyt ovat kököttäneet jo pari kuukautta telineessä odottamassa narskuvaa lunta ja pakkaskelejä, mutta eipä ole niiden ulkoiluttamisesta mitään tullut. Vettä sataa ja lämpömittari näyttää jatkuvasti plusviittä. Olen niin kyllästynyt tämmöiseen keliin, että tekisi mieli sanoa perkele. Ja sanonkin. Tunnen olevani se jänis, joka haluaa vaihtaa lumitassut ja talviturkin räpylöihin ja kumipukuun.

Parempaan päin

2007-01-02T23:38:00.000+02:00

Vuosi 2007. Se sitten vaihtui rauhallisesti parannellen Hämeenlinnassa, eihän niistä hunajasörsseleistä mihinkään ollut. M:n kanssa katsottiin iltasella Frida, naposteltiin hieman sipsejä ja yhdet oluetkin kipattiin nassuumme. Kurkittiin verhojen raoista ilotulituksia ja mentiin tyytyväisenä aikaisin nukkumaan. Ja minä räin, yskin ja aivastelin. Tänään vasta on olo ollut taas vähän niin kuin ihmisellä. Tosin portaat hengästyttää vielä, olen suosinut hissiä ja liikkunut korostetun rauhallisesti paikasta toiseen. Kun makaa kolmisen päivää neljää seinää tuijotellen, paluu arkeen tuntuu hyvin kummalliselta. Aivan kuin olisi elämästä irrallaan, aivan kuin ei enää saisi kiinni muita ihmisiä.

Laahaisi, laahaisi.

Monet tuntuvat tekevän uudenvuodenlupauksia tai asettavan tavoitteita tulevalle vuodelle. Kyllähän sitä on itsellenikin pääkoppaan singonnut ties mitä lupausta, vakuuttelua ja pyrkimystä, mutta tokkopa minä niitä näin julkisesti tohdin ruveta esittelemään. Kaikenlaista pitäisi – jaksaa, kieltäytyä, uurastaa, luottaa, hoitaa. Ja onhan niitä haaveitakin, pieniä ja suuria.

Haluaisin esimerkiksi sileän ja kauniin ihon, en tällaista kiiltävää ja näppyläistä.

Vilu

2006-12-30T20:06:00.000+02:00

Pääni halkaisija tuntuu noin viisimetriseltä. Nenäni on valtava punainen tukkoinen pallo. Kävelen kuin haamu sängyn ja sohvan väliä ja tuhlaan kymmenen nessua puolessa tunnissa. Olen juonut reilun vuorokauden aikana monta litraa mummonmehua hunajalla höystettynä, imeskellyt kurkkutabletteja niin paljon, että kitalaki on haavoilla. En ole jaksanut kammata hiuksia koko päivänä, ja sen kyllä huomaa. Peilikuva ei ole mikään kaunis näky, ei todellakaan. Onneksi minulla on täällä oma hoitaja, joka tuo makaronilaatikkoa ja piimää yhdeltä yöllä sänkyyn ja hakee kaupasta kaikkea, mitä minä olen ostoslistaan kirjoittanut.

Toivon, että troppaamiseni on tehonnut huomiseen mennessä ja olen taas kunnossa. Ajatus uuden vuoden vastaanottamisesta Jyväskylässä tuntuu niin hyvältä, etten tahtoisi jonkun ilkeän ja huonon tilannetajun omaavan pöpön takia jättää sitä väliin. Palaan siis vaaka-asentoon hikoilemaan kuumetta ja räkää pois kropastani. Romantik.

Christmas time

2006-12-23T21:07:00.001+02:00

Maahan paiskaantuu suuria vesipisaroita. Katolta kuuluu töminää. Viimeisetkin lumikasat rymähtävät alas. Eihän ollut koiria alla? Ulkona on pimeys. Täällä ei ole edes katuvaloja, lähimmät löytyvät kilometrin päästä pururadalta. Sisällä on kuitenkin valoisaa ja lämmintä. En tiedä, onko se joulumieltä, mutta joka tapauksessa on mukavaa olla perheen ympäröimänä niin, ettei kenelläkään ole kiire minnekään ja kuulumisia voi vaihdella kaikessa rauhassa. Harmittaa, että omalle veljellenikin on ehtinyt viimeisen jutustelutuokion jälkeen sattua ja tapahtua vaikka mitä, ja nyt vasta minä pääsin niistä kuulemaan. Pitäisi pitää enemmän yhteyttä. No, nyt ollaan kuitenkin täällä ja meillä on monta päivää aikaa.

Koristelin kuusen, pistin siihen niin paljon palloja, tonttuja, hilettä ja kimallusta, että ihan pahaa tekee. Se on hieno. Olen ripotellut joulukoristeita muutenkin ympäri taloa: minusta on kiva lyödä päänsä kattolampusta roikkuvaan himmeliin tai kimeästi soivaan tuulikelloon. Aion kaivaa tänä iltana vielä tonttulakin kaapin perukoilta ja laittaa kaksi suloista lettiä korvien juureen.

Huomenna vietetään samanlainen jouluaatto kuin kahtenakymmenenäneljänä vuotena on jo vietetty. Tai no, enää ei tule pukkia, vaan Maisku-tonttu toimii lahjojen jakajana. Ei tarvitse laulaa hirveitä tiptap-lauluja naapurin sedälle eikä istua sen polvelle ja vetää parrasta. Joulukirkkokin on jäänyt väliin jo muutamana vuotena kirkosta eroamisen jälkeen, hyvä niin. Se on aina ollut hetki jouluaatosta, josta en ole pitänyt. En lapsenakaan, vaikka en silloin osannutkaan vielä kritisoida kirkkoa tai miettiä noita asioita mitenkään muutenkaan omilla aivoillani. Tosin muistan kyllä saaneeni jälki-istuntoa ala-asteella, kun pistin vastaan jeesusta tyrkyttäneelle opettajallemme.

Tulee hyvä joulu.

________

Ja Regina Spektor tulee keväällä Eurooppaan kiertueelle. Tahtoo, tahtoo, tahtoo.

Rockkaupunki

2006-12-16T21:14:00.000+02:00

Ympärillä leijailee tupakan tuoksu, muistutus eilisillasta. Hiuksissa se säilyy pitkään, sitkeästi. Valomerkkiin asti meni; rokkia, olutta, petersteelejä. Muistikatkoksia havaittavissa, samoin pientä heikotusta ja väsymystä. Tykkään tämän kaupungin rokkimestasta kovasti. Kummastelen, missä ne kaikki pitkätukat lymyävät päivisin. Paikka on täynnä ja minä tunnen oloni niin kotoisaksi. Soi Katatoniaa ja kaikkea kivaa. Uh.

Pitäisi mennä suihkuun ja pestä tämä tuoksu pois. Pitäisi ehkä näyttää nokkaansa vielä ulkonakin, alkaa tämä sisällä kökkiminen ahdistaa. Huono happi. Sohvalla makaillessani mietin joitain jänniä juttuja, mukavia ajatuksia, mutta nyt olen onnellisesti unohtanut mitä ne oli. Jos muistaisin, voisin kirjoittaa niistä tänne.

Huomenna aion olla toimelias. Aion aion.

The rain comes falling down

2006-12-10T20:32:00.000+02:00

Viikonloppu vetelee viimeisiään. Molempina aamuina on tullut nukuttua yli kahteentoista. Tunnit ovat kummasti päivistä huvenneet. Monia asioita oli mielessäni, jotka olisi pitänyt viikonlopun aikana hoitaa. Joulukorttien kirjoittaminen, käsipyykki, lehtikirjoituksen suunnitteleminen, valokuvien tilaaminen, lähdekirjallisuuden selaaminen... paljon jäi odottamaan huomista tai kenties ensi viikonloppua. Sainpas kuitenkin ostettua rokokootuolit keittiöön, luettua hieman arviokirjallisuutta, puunattua kylppärin, ajeltua säärikarvat, käytyä juoksulenkillä ja katsottua läpi koko kaksiosaisen Sentencedin DVD-setin.

Aaaah. Miksi jotkut näyttävät kolmen viikon ryyppyputken jälkeen keikkabussin lattialla röhnöttäessäänkin vaan niin....kröhöm, no, uh. Tiedättehän te.

Niin, ei mulla mitään muuta ollut. Toivoisin että tulisi lunta. Ja että joku laittaisi väriä mun päähäni.

Harmonium

2006-12-06T18:37:00.000+02:00

Itsenäisyyspäivä. Luvallinen laiskottelupäivä keskellä viikkoa siis. On nukuttu myöhään, syöty hyvin, käyty näyteikkunaostoksilla, luettu hyvää kirjaa lukulampun alla ja kuunneltu Anathemaa (keikkaa odotellessa!). Hmmm, ja eipä kai sitten mitään muuta.

Illalla tiedossa vielä punaviiniä, patonkia ja tuorejuustoa. Kyllä kelpaa.

Jyväskylä oli sateinen, mutta kotoisa. Kirjasto otti minut vastaan lämmöllä, johdatti oikeille hyllyille, oikeiden kirjojen luo. Fennicum tuoksui tutulta, toi mieleen niin elävästi fuksivuoden. Katseita ja kohtaamisia. Enää en vain tuntenut ketään sieltä. Onneksi graduni sisällysluettelo sai kuitenkin kiittelevää palautetta. Kyllä se siitä, ja jos juttua kerran meinaa noin paljon tulla, niin senkun jatkat lisuriin sitten. Enää ei ole paineita, ei minkäänmoisia. Kyllä tässä ihan oikeasti taitaa tyttö valmistua.

Oli mukava nähdä ystäviä ja syödä maaru pullolleen. Katsella tv:tä ja jättää baari-ilta väliin.

np. Anathema - Closer

-------

Niin joo, ja uusi Take Thatin biisi muuten rokkaa! Hertsyykeli sentään!

Taantumus vanhaan aikaan

2006-12-02T17:52:00.000+02:00

Jostain syystä blogi ei tahdo päivittyä. Pää on yleensä iltaisin jo ihan tyhjä, jos on koko päivän kyhjöttänyt näyttöä tuijottaen ja gradun tiedostoja availlen, silloin tällöin jonkun hassun yksittäisen lauseen kirjoittaen. Toisten blogeja käyn lukemassa kyllä päivittäin ja ahdistun, jos eräät blogit ovat muutamankin päivän päivittämättä. Haluan tietää mitä heille - tutuille ja muutamalle tuntemattomallekin - kuuluu.

Lenkillä käydessäni ja kirjastossa vaellellessani mietin kyllä asioita, joista haluaisin tänne kirjoittaa. Kotiin päästessä ajatukset ovat kuitenkin poissa tai ne eivät tunnukaan enää yhtään tärkeiltä tai järkeviltä tai sellaisilta, joista edes kehtaisin tai tahtoisin kirjoittaa.

Kirjaston musiikkiosaston nurkassa, siellä missä korkeintaan joku toinen hippi joskus harvoin kulkee, sylissä avoinna The Curesta kertova teos, maassa kasa lainattavaksi tarkoitettuja CD-levyjä. Siellä ajatus on vahva. Kävelyllä, järven rannassa, laiturille poiketessa, linnan piirtyessä näkökenttään. Siellä minä olen läsnä.

Olen aina ollut muistikirjatyttö. Kun avaan tietokoneen, jähmetyn. Ne ajatukset, jotka siirtyivät muistikirjan sivuille kuin itsestään, käden kuljettaessa mustekynää nopeasti ja varmasti, eivät kulkeudu näppäimistön kautta näytölle. Eivät millään. Eivät ainakaan siinä muodossa kuin haluaisin. Ne tuntuvat aina teennäisiltä, tehdyiltä, tehtaanmakuisilta. Ja kyllähän muistikirjassa ja käsin kirjoittamisessa on jotain sellaista romantiikkaa, jota tietokoneesta ei löydy ikinä. Nykyään koneenkin voi toki ottaa mukaansa rannalle, laiturille, metsään, omaan salaiseen kallionkoloonsa, mutta ei sen kanssa voi silti käpertyä yhtä mukavaan asentoon kuin paperin ja kynän kanssa. Ei voi vetää polvia koukkuun. Aina se on vain pelkkää kolotusta.

Olisinpa elänyt Virginia Woolfin aikaan. Se paperiliuskojen määrä... voi tytöt, niiden kanssa minä olisin pärjännyt.

Nti laiskuus

2006-11-25T20:23:00.000+02:00

Eilisen kohdalla luki kalenterissani, että "gradun pitää olla valmis esitarkastukseen!". Kumitin tekstin kyllä jo alkuviikosta pois, turha yrittääkään. Pitää olla armollinen itselleen ja niin pois päin.

Tarvitsisin itsekuria. Ei tämä ole älystä eikä perselihaksista kiinni. Vain itsekurista. Saamattomuudesta. Miksi luulen tarvitsevani kymmenen tunnin yöunet joka päivä?

Haluaisin aloittaa joogan. Voiko ihminen, joka on notkea kuin norsunpoika, joogata?

np. Patti Smith - Gandhi

Luen. Silmät sirrillään.

2006-11-20T20:33:00.000+02:00

Minulla on hiirikäsivamma. Jomottaa ja ahistaa ja puuduttaa niin vietävästi. Pitäisi oppia käyttämään tätä kannettavan omaa hiirisysteemiä, mutta en osaa. Se on jotenkin vammainen. Ja siitä syystä minä olen nyt vammainen. Melkein. Istun koneen äärellä liikaa, surffailen liikaa. Aika valuu jonnin joutavaan harhailuun. Pitäisikö katkaista nettiyhteys? Viedä kone kauas verkkopiuhasta? Mutta kun joka viiden minuutin välein on vaan pakko katsoa sähköpostit (joita ei koskaan ole tullut lisää, tai jos on, niin nekin ovat roskapostia. Miksi mulle tulee nykyään niin paljon spämmiä? En ihan oikeasti tarvitse viagraa enkä pitempää penistä, ihan totta). Tiettyjä blogeja täytyy tarkistella joka välissä, galleriaa ja messulautaakaan ei voi päästää pitkäksi aikaa silmistään. Ikinä ei tiedä, mitä niissä tapahtuu. Ikinä niissä ei tapahdu mitään.

Jos en istu koneella, istun nenä kiinni kirjassa. Luen luen ja luen. Gradukirjallisuutta haparoiden, poikkoillen, selaillen, tuskastellen. Arviokirjallisuutta kriittisesti, kannustavasti, pilkkuvirheitä poimien. Vapaa-ajan kirjallisuutta innostuneena, aamupalan kera, peiton alla ennen nukahtamista (tällä hetkellä työn alla on Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarja. Lainasin kirjastosta kaikki viisi teosta yöpyödälleni, ja etenen niiden kanssa hitaasti, sivu kerrallaan. Lessingistä taitaa pikku hiljaa tulla yksi suosikkikirjailijoistani. Voi kumpa itsekin osaisi joskus kirjoittaa jotain. Jotain fiksua.)

Viikonloppu Helsingissä oli rentouttava vähäisistä yöunista huolimatta. Kiitos emännälle vieraanvaraisuudesta. Pizza oli hyvää ja punkkukin meni alas. Löysin viimein uuden biletyskassin. Halvalla. En tippunut sängystä, vaikka sillä minua ensin varoiteltiin. Sain kutsun, josta en innostunut. Näin tv-julkkiksen baaritiskin takana.

Ja on se kiva, kun voi paasata antaumuksella BB:stä, kun kotona ei voi.